11.11.2008

Agilityhuumaa


Eilen treenattiin taas pentuporukalla Janitan johdolla agilitya ja voi hitto kun oli hauskaa!!


Alkuun otettiin hypyn takaakiertoa ja sehän suju Kamilta kuin vettä vaan, kun ollaan sopivasti treenattu viime viikko puiden kiertoa. Kami lähti siis hypyn taaksekin sata lasissa ja tiukalla mutkalla takasin. Tähän yhdistettiin myös sitä, että koira tulee näyttävän käden puolelle, vaikka käsi on tyhjä ja sitten vasta lelupalkkaus. Ja otettiin kolmekin kiertoa peräjälkeen ja sitten vasta palkka. Tähän mennessä Kami on aina saanut palkan heti yhden kierron jälkeen, joten ensiksi vähän aiheutti pomppimista, mutta tokalla yrityksellä meni jo peräkkäisetkin kierrot. Ja voi vitsit mikä vauhti ja irtaantuminen!


Seuraavaksi otettiin taas pujottelua. Kepit edelleen hyvin auki ja verkotettu. Kamilla kun oli vauhti päällä niin sehän vaan loikkas kauhialla loikalla vissiin 3-4 puolimakaavan kepin yli suoraan keppien loppuun ja palkalle. Yritettiin nostaa keppejä vähän pystympään, mutta siltikin se vaan loikkasi alun iiiisolla hypyllä :D Pöljä. Otettiin myös kepeille lähetystä about puolesta välistä keppejä (keppejä siis vain 6 kpl), että koira joutui kääntämään itsensä kujaan ja sitten jäi loikka vähän pienemmäksi, kun ei päässytkään yhtä vauhdilla sisään. Ja monta kertaa Kami karkasi keppikujaan kun mä vasta yritin valmistautua uuteen lähetykseen. Ainakin ne vetää puoleensa!


Keinua otettiin "vauvakeinulla". Koira sai juosta keinun päähän ja pysähtyä odottamaan, että Janita antoi keinun laskeutua sen parikymmentä senttiä mitä se nyt liikkui. Vauhdilla Kami tulee eikä haittaa kolinat yhtään.


Loppuun otettiin vielä suoraan putkeen lähetystä tavallaan takaakierrolla eli putken puolesta välistä lähetettiin koira sinne putken päähän. Tämänkin Kami hallitsi hyvin, kunhan mä en sohlannut.


On se vaan epeli. Kauhialla vauhdilla ja innolla tekee kun tehdään ja sitten taas käy maate huilaileen kun on tauko. Mulle jäi ihan tajuton polte päästä treenaamaan lisää ja seuraava tunti Janitalla on vasta reilun kuukauden päästä! Nyt on pakko saada avain halliin, että pääsis joskus itsenäisesti treenaamaan. En mä usko, että Kamikaan panee pahakseen lisätreenausta...


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti