10.11.2008

Kaikenlaista temppuilua...


Viikonloppuna oli ATT:n hallilla tehotreenit ja me päästiin Kamin kanssa mukaan koiratanssi-osuuteen. Kamilla olikin jokaisen pienen kelpiepojan unelmaseura treeneissä: tummat ja tuliset kaksostytöt Kiista ja Yty, hemaiseva blondi Sälli ja vielä pieni heelerityttö Siskokin. Tästä seurasta huolimattakin Kami jaksoi hyvin keskittyä mun kanssa tekemiseen (vai olikohan se vaan ne maksanpalat mitkä kiinnosti?)... Joka tapauksessa Kami oli oikein skarppina eikä karkaillut mihinkään.


Harjoiteltiin mm. ohjaajan ympärikiertoa, pujottelua ohjaajan jalkojen välistä, peruuttamista ja koiran ympäripyörähdystä. Nopeasti Kami tuntui vaihteeksi hokaavan asioita, tosin välillä tuli taas hä?-hetkiä, eikä millään meinannut ymmärtää mitä mä tarkotan, vaikka juuri oli tehnyt saman asian monta kertaa hienosti... No onneksi niistä päästiin aina yli ja homma jatkui. Lopuksi saatiin vielä esitellä taitojamme muille. Tässä kohtaa alkoi Kamin kiinnostus jo välillä herpaantua ja viereisen kentän hälinät vähän veti puoleensa. Saatiin kuitenkin huikaisevat taitomme näytettyä ja lopetettiin Lasselta varastettuun temppuun eli Kami loikkaa syliin. Sain sen jopa kiinni :D


Hauskat oli treenit ja Kami illalla kotona ihan kuitti. Eipä toi koiratanssi mua sen enempää kiinnosta, että sitä harrastaamaan alkaisi, mutta tommosena koiran aktivointina ja temppujen opetteluna se oli oikein kivaa puuhaa!


Lenkeillä ollaan treenailtu nyt puun kiertoa vasemmalta ja oikealta. Sanallisia suuntakäskyjä Kami ei vielä ole hahmottanut vaan menee mun käden näyttämän suunnan mukaan, mutta innolla meneekin. Kauhia vauhti, tiukka kurvi ja lujaa kiinni leluun :D


Tulipa muuten viikolla huomattua, että meidän stereoiden kaiuttimen johto on mystisesti katkennut. Ja sitä kun tutkailin, tuli huomattua pikku hampaanjäljet tv:n virtajohdossakin... Aika ketterä Kami on vaan saanut olla, että johtoihin on päässyt käsiksi (tai siis hampaiksi). Sen on pitänyt ujuttautua about 15 cm välistä televisiotasolle tv:n ja seinän väliin ja tassutella siellä kapeassa kujassa kaiuttimen luo... Eikä ole edes tiputtanut töllöä, onneksi! Tämä tapaus varmaan myös selittää sen, miksi jokunen kuukausi sitten meillä oli sulake palanut juuri tuosta pistorasiaryhmästä... Nyt kun vaihdoin virtajohdon uuteen niin pääsi kunnolla näkemään paljonko vanhaa oli syöty: maa-johto oli kokonaan poikki ja muissakin osa karvoista katki. Miten ihmeessä telkkari on kuitenkin voinut kyseisellä johdolla toimia ihan moitteetta? Enää Kami ei toivottavasti mahdu, eikä yritä,  tuonne väliin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti