2.4.2012

Ylösmenokontaktit

Viime viikolla tuli aksattu neljänä päivänä. Otetaan taas takasin tauolla menetettyjä kertoja. ;)

Lauantaina ajeltiin Espooseen, olin varannut Satu Hilliltä yksäritunnin teemana puomin ylösmeno. Alkuun pohdittiin eri vaihtoehtoja ja vähän kokeiltiin miten Kamin reagoi erilaisiin tekniikoihin. Osa ajatuksista hylättiin suht nopeasti, kun ei tuntuneet Kamille sopivilta. Rytmirikkoa päädyttiin sitten kokeilemaan. Tässä on tärkeää tehdä se tarpeeksi ajoissa (!) eli pari kolme metriä ennen puomia ja sen jälkeen ohjaajan tulee lähteä vauhdilla eteenpäin eikä jäädä perään himmailemaan. Sadun hallissa tämä tuntui toimivan ihan kivasti, siellä tosin ei saanut mitään vauhtilähestymistä puomille, kun oli niin lyhyt halli. Rytminrikkomiseen riitti pelkkä suhahdus ja yksi kävelyaskel ohjaajalla, fyysisempi häiriö (kääntyminen koiraa kohti) oli liian voimakas.

Sunnuntai-aamulla lähdettiin sitten ATT:n hallille kokeilemaan puomia lisää. Seuraksi saatiin Tiina ja Ulpu & Unto. Olikin hyvä, että oli tarkkailevat silmät käytössä. Alkuun ahnehdin liikaa ja yritin ottaa puomia heti radan osana: kovassa vauhdissa ei rytmirikko onnistunut ja koira loiki puomille miten sattui. Siirryttiin sitten lähestymään puomia ihan vaan yhden hypyn takaa ja tässäkin oli ihan tarpeeksi haastetta... Pelkkä suhahdus ei ollutkaan enää tarpeeksi vaan vaatikin vastakkaisen käden ja kääntymisen kohti, jotta oikeasti tuli rytmiin muutos. Tämä kun tapahtui tarpeeksi ajoissa, niin tuli hyviä juoksuja kontaktipinnan yli. Mutta paljon tuli myös liian myöhään tehtyjä, jolloin se eka kiihdytysloikka osuu jo puomille ja ylikontaktin, ja sitten oli myös niitä yrityksiä, joissa mitään rytminmuutosta ei tullut. Huoh, saas nähdä tuleeko täsä yhtään mitään.

Ledi teki lauantaina Sadun valvovan silmän alla kanssa muutaman puomin ja sain siihen vähän lisää vinkkejä mitä ja miten treenata. Sunnuntaina Ledikin siis sai trenailla puomia lisää ja vähän vauhtiradanpätkää.

Treenin jälkeen pääsivät pojat metsään russeleita "kiusaamaan" ja kotona vielä lenkille Mian lauman kanssa. Jo oli hiljasta porukkaa loppupäivän :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti