10.10.2011

Varvaspäivitys 2

Ledin kontti näyttää toistaiseksi parantuvan ihan kivasti. Side on vaihdettu päivittäin ja kynnen ydin on kuivan ja siistin näkönen. Sais nyt alkaa pukata uutta kynttä, koiralla kun tuntuis olevan jo vähän menohaluja. Ja toisaalta Kamikin kaipaa juoksukaveria nyt kun siihen on tottunut. Kamia saa välillä oikein kunnolla komentaa ulkoa, että jättää narun päässä olevan Ledin rauhaan. Toinen juoksee ohi tuhatta ja sataa ja yrittää saada kaveria mukaan hepuloimaan.

Ekan päivän Ledillä oli tötterö päässä, sitten siirryttiin puhallettavaan kauluriin. Toistaiseksi side on pysynyt jalassa, mutta saas nähdä kuinka kauan. Eilen automatkalla kisoihin Ledi nimittäin esitteli mitä kaikkea kaulurin kanssa voi tehdä. Ensiksi huomasin sen nuoleskelevan tassusidettä, lopetti käskystä. Ruvettiin Mian kanssa pohtimaan, että onkohan se kauluri sitten tarkotettu vaan tapauksiin, että koiralla on haava/leikkaushaava vatsan alla/takapäässä. Heti perään Ledi esitteli, että kauluri päässä voi myös nuolla muniaan. Sitten se pureskeli hetken takajalkaansa ja lopuksi vielä rapsutteli takajalalla korvaansa, kaikki siis onnistuu kauluri päässä! Että se siitä sitten...

No kaulurin kanssa nyt jätin taas kotiin, ehkä se estää jotain, ehkä ei. Ainakin puhalsin sinne vähän lisää ilmaa, kun oli pikkasen tyhjentynyt ja käänsin väärinpäin eli katkos niskan päälle, josko estäisi edes vähän enempi tassun tutkimista...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti