8.2.2012

Agilityn työstöä

Eilen treenattiin itteksemme ilman koutsia, mutta koutsin suunnittelemalla radalla kuitenkin:


Toi alkuhan oli (pyynnöstäni) sama kuin ATT:n viime kisoissa, missä kämmäsin keppien aloituksen. Nyt kokeilin ensiksi ihan poispäinkäännöksellä, mutta sain Kamin aina väärältä puolelta aloittamaan kepit… Se, että menin keppien taakse ja selkeästi merkkasin koiralle ekan välin, että tule tähän, toimi joka kerta. Tätä tarttis muistaa viljellä kisoissakin, jos on vaikea lähestyminen ja paikalle ehtii, niin näytä kunnolla se aloitus!

Kohta 13-16 osoittautui yllättävän vaikeaksi! Sitä oikeesti joutu vähän tahkoamaan ja vaihtamaan suunnitelmaakin, ennen kuin onnistui.

Ledin treeneissä puolestaan aiheena oli ihmisnuoli. Ja se vaatii kyllä vielä kotitreeniä ja paljon! Ensiksi opetettiin koira jarrutuskäskyllä pysähtymään esteen eteen, jotta oppii hidastamaan ja kokoamaan ja sitten siitä ”pepunheittohyppy” esteen yli. Ledistä oli ihan käsittämätöntä pysähtyä esteen eteen. Alkuun yritti aina pysähdyksessä tarjota maahanmenoa tai riman läpsimistä tassulla… Lopulta alkoi sujua yhdellä esteellä pyöritellessä, mutta annas olla kun liitettiin alkuun yksi hyppy ja vasta tokalla tehtiin ihmisnuoli! Vauhti kun tuli hommaan mukaan niin eipä taas kykene pysähtymään. Suu auki, hampaat ojossa juoksi vaan nyrkkiä päin… Että semmosta. Taisipa Sonja kommentoida jotain semmostakin, että oli kamimaista menoa nähtävissä, argh ei!

Ihmisnuolta treenaamme siis tällä viikolla vielä. Joko kotona tai hallilla joku päivä jos sinne ehtii. Pysähdyksen lisäksi se hyppy peppua heittäen on Ledille vielä aika haastava, kun kropan hallinta ei vielä ole ihan parasta. Ihan matalalla hypyllä (about 20cm) siis jatkamme tämän kanssa. Ja nyt kun tietää miten hommaa treenata, vois yrittää vielä Kamillekin tämän takoa päähän…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti