13.5.2014

SPKY:n kisat

Ai niin, ne paimennuskisat... No eipä niissä pahemmin kertomista kyllä ole. Vapunpäivänä siis reippaasti lähdettiin Somerolle kisoihin. Kolmosluokka oli just lopettanut, kun tultiin paikalle, kakkosluokka alkamassa. Katselin kakkosluokan rataa ja hiljaa fiilistelin mielessäni, että hyvältä näyttää: rata ja varikko on niin, että poispäinajossa ei ole mitään suurta vetoa mihinkään. Kunhan vaan ykkösten rata tehtäisiin samoin päin niin helppo homma. No ykkösten rata oli samoin päin, mutta eipä se ollutkaan enää helppo homma: lampaat alkoivat olla samoja, jotka olivat jo radan tehneet, joten nyt se varikko olikin muistissa ja sinne oli vetoa. Eli poispäinajossa sinne ajosuuntaan, meille se pahin kompastuskivi...

Kamin vuoro oli omista koirista ekana. Menin haussa auttamaan jonkun matkaa ja kaari aukesi hyvin, mutta Kami oli lähdössä etsimään edellistä sivusta poistunutta laumaa. Sain sen kuitenkin hoksaamaan haettavan lauman ja kaarsi sinnekin ihan nätisti. Nosto vähän turhan reipas, maahankäskyt ei mennyt läpi. Tolpan kierto meni ihan ok ja päästiin poispäinajossa ihan hyvin alkuunkin. En vaan hoksannut blokata sitä oikeaa puolta tarpeeksi hyvin ja vähän ennen portteja tein hätäratkaisun ja käskytin Kamia oikealta pysäyttämään, mutta yksi lambi päätti, että minähän suksin kuuseen ja lähti sellasta vauhtia, että laitto oikein naurattamaan. Videon ihan lopulla kuvaajaa saa sen yksinäisen sielun vielä kameraan, kauhiaa laukkaa se painaa menemään :D Kamin osuus oli siis siinä, hausta 30 pistettä.


Ledin vuoroa odotellessa strategioin, että nyt pidän sen oikean puolen hyvin blokattuna niin hyvähän siitä tulee. Ledin hakukaari oli vähän ehkä suppea ja nostossa ei heti mennyt maahankäsky läpi, mutta saatiin kuitenkin suht rauhallinen tuonti ohjaajalle. Hetken jo ajattelin, että nyt lähtee hyvin käyntiin, kierretään tolppa ja lähdetään oikein rauhallisesti poispäinajoon... Mutta mitä vielä, tolpalla kun käännyn niin lampaat on jo laukalla, vaikka koira makaa maassa. Eivätkä rauhoitu, f**k. Annoin Ledin vielä yrittää saada tilanteen pelastettua ja olisi se varmaan lauman saanutkin hallintaan, mutta kriittisellä hetkellä se kääntyi katsomaan, että oikeastiko saan nämä täällä kaukana pysäyttää, vaikkei mitään käskyjä kuulu. Ja se hetki oli liikaa, kutsuin koiran takaisin ja tyyppi tuli kauhealla vauhdilla ja suurella riemulla, voi pölöä :D Hausta Ledille 31 pistettä.


Sentään sain olla tyytyväinen molempien hakuun ja käskyjen suhteen oltiin ihan kuulolla. Poispäinajon asetelma oli vaan meille liian haastava. Mutta kai sitä jotkut toisetkin SPKY:n kisat voisi vielä huvikseen jossain vaiheessa ottaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti