8.6.2009

Kennelleiri, päivä 4: "Tokoklinikka" ja agia


Sunnuntaina sai nukkua vähän pidempään ja siirryttiin vasta vähän ennen puoltapäivää Rymättylään. Aluksi oli tokon "klinikkahetki" Kaisalta, jossa sai siis vinkkejä mieltä askarruttaviin ongelmiin. Me perehdyimme paikallamakuuseen ja hyppyyn.


Makuuta treenattiin niin, että Kaisa kävi apupalkkaajana palkkailemassa Kamia heti kun se katseli mua. Katse tosin taas harhaili paljolti ihan muualla ja lopulta kaveri rupesi torkkumaan siinä auringon paisteessa... Pitäisi saada joku tuntematon tähän treeniin mukaan, että koiralle tulisi kuva, että tuomarikin on sitä "vartioimassa" ja saattaa huomauttaa jos katse harhailee ja välillä taas palkata, jos ollaan hienosti.


Hypyllä kävi kuten eilenkin. Käskystä Kami nytkähti, mutta jäi kuitenkin istumaan. Mieli selvästi teki hypätä, mutta jostain syystä kaveri luulikin, ettei saakkaan mennä vaan pitää kiltisti istua vierellä. Yritin pari kertaa hyppy-käskyä, ei irtoa, vapaa-käskyllä leiskautti hypyn yli... Treenattiin sitten niin, että samaan aikaan kun annan käskyn, niin heitän lelun esteen yli. Johan lähti. Tämä täytyisi nyt sitten ottaa ohjelmaan mukaan, että palautuisi taas koiran mieleen. Vielä kun olisi hyppy mitä treenata...


Agilitya treenattiin taas Jennin johdolla. Kepit ei taaskaan tahtonut ihan loppuun asti sujua, kun sössin itse ekalla kerralla hätäilemällä lopussa palkkaa taskusta kesken pujottelun ja keskenhän Kami sitten pujottelun jätti. Täytyy käydä tätä yksikseen hallilla treenailemassa ja niin, että palkkaa odottaa maassa!! Muuten rata meni oikein loistavasti, hypyt oli medikorkeudella edellisen koirakon jäljiltä, enkä jaksanut niitä nostattaa. Tässä pätkä rataa:



Oli kyllä kiva leiri, sai nähdä paljon "kelpienaamoja" ja turista jonninjoutavia ja välillä asiaakin. Sunnuntaina paisteli jo aurinkokin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti