2.12.2009

Hyppytekniikkatreeniä, osa 1


Tänään käytiin aamuste Tainan ja Kisun kanssa treenailemassa. Taina teki meille hyppytekniikkapätkän, jossa oli 6 estettä lyhyin välein peräkkäin. Ekat kaksi taisi olla 45 cm, sitten matala okseri, maxi-muuri, matala hyppy ja 60cm-hyppy. Välit tosiaan niin, että yhden askeleen sai välissä otettua. Muurille tietty vähän pidempi väli.


Ekalla yrityksellä Kamilla oli tietty liikaa vauhtia ja meni läpi rimoista. Sitten sain hillittyä menoa ja alkoi toimimaan paremmin. Taina oli lopussa palkkaamassa, ettei koira käänny viimeisillä hypyillä katsomaan mua. Kyllä Kami oikeasti tuntui keskittyvän hommaan ja hyppeli oikein nätisti. Lopuksi vaihdettiin okseri viimeiseksi ja muurin ja sitä edeltävän hypyn väliä vähän muutettiin. Ja eikös alkanut se muuria edeltävän hypyn rima tippua... Kami siis jatkoi vaan sillä jo kerran opitulla rytmillä menoa, eikä tajunnut suhteuttaa askeliaan uuteen väliin... No saatiin sekin lopulta pudottamatta läpi, mutta näitä täytyy nyt treenailla, että puupää oppisi katsomaan missä ne hypyt on, mistä kannattaa hypätä ja kuinka korkealle... Vaan mahtaako se siltikään radalla vauhdin hurmassa osata yhtään järkevämmin hypätä?


Loppuun otin muutaman kerran A:ta kunnon pysäytyksellä ja pientä ratapätkää, jossa oli pöytä! Tulipahan sitäkin treenattua ja hyvin Kami siellä pysyi. Sekin on nyt siis vihdoin opetettu ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti