28.12.2009

Paimeneni ♥


Tänään päästiin Kaisan maneesiin paimentamaan lampaita. Edellisestä kerrasta taitaakin olla puolisen vuotta... Viime kesänä jäi paimennukset suht vähiin, kun ajat ei vaan sopinut yksiin. Mutta tauko näytti tehneen terää! Tai sitten osuutensa on sillä, että Kami on muutenkin kehittynyt huomattavasti viksummaksi syksyn aikana.


Aloitettiin suuntien muistelulla eli Kami sai painaa laumaa ympäri vasempaan ja oikeaan. Etäisyys välillä tuppaa olemaan turhan pieni, mutta hyvin oli jutun juoni muistissa. Ja ah, niin rauhallista käytöstä, ei lainkaan kiihtymistä tai lampaiden pölläyttelyä. Muutamat tasapainoon hakeutumiset ja siellä maahanmenot otettiin kanssa, koira toimi oikein kivasti.


Toisessa harjoituksessa lauma oli maneesin nurkassa, josta koiran piti se nostaa irti ja kuljetus vastakkaiseen kulmaan. Siellä koira maahan, kun lampaat on nätisti nurkassa ja sama homma toiseen suuntaan jne. Kami uskaltaa aika hyvin änkeä jo lampaiden ja seinän väliin, vähän tosin menee ehkä liiallisella "voimalla" ja lauma meinaa lähteä vähän ärhäkkään, mutta odota-käskytkin meni tänään läpi eikä lauma jyrännyt mua kertaakaan.


Voi vitsit kun oli kivaa! Iski pieni paimennuskipinä taas...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti