24.6.2010

Nyt paimennetaan!


Tiistaina oli paimennuksen viikkotreenit. Ensiksi tehtiin vaistonvaraista kuljetusta ja sitten ohjattuna treeninä pieni lauma "suppilon" läpi ja häkitys. Yllättävän helposti sujuivat molemmat tehtävät!


Keskiviikkoaamuna paimennettiin lisää, kun otettiin Mian kanssa Kaisalta yksityistunti. Alkuun saatiin Kamin kanssa kuskata lampaat laitumelta muovitarhalle ja poimia sitten päivän treenilampaat ulos tarhasta ja Mia & Ansa kuljetti ne takaisin laitumelle. Sitten tehtiin taas suppilo ja häkitys. Suppilo oli tarkoitus tehdä poispäinajona ja se sujui kohtalaisen hyvin toiseen suuntaan (jonne lampailla veto), mitä nyt yksi lammas meni ulkokautta. Yritettiin vielä takaisinpäinkin, mutta se piti tehdä tasapaino kuljetuksen kautta, kun lampaat ei poispäinajona vaan suostuneet liikkumaan pois päin vetosuunnasta. Tasapainon kautta saatiin kuitenkin kaikki suppilosta läpi ja häkityskin oli aika hyvä.


Sitten otettiin pari hakua toisen toimiessa tolppakoirana. Kaaret jäi taas vähän vajaiksi :( Lopuksi vielä muovitarhalla yhden lampaan korvamerkin tarkastus koiran pitäessä laumaa kasassa ja sitten kuljetus ulos tarhasta, pöydän ympäri ja takaisin tarhaan. Kami tuppasi kuljetuksessa taas kovin lähelle lampaita ja aiheutti pari kertaa lauman jakautumisen kahtia, kun osa lampaista jättäytyi sen taakse, tylsää tuo änkeminen liian lähelle... Käskytyksellä pysyy kyllä kaukana, mutta sitten menee taas tottelevaiseksi eikä paimenna vaiston mukaan.



(Kuva: P. Rantala)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti