31.1.2009

Agility quattro


Tänään käytiin nappaamassa Retukin mukaan kun lähdettiin agilitaamaan. Lasse pääasiassa ohjasi Retua, mutta kyllä mäkin vähän kokeilin, että mitenkäs se taas menikään. Enkä mä meinannut osata enää Retua ohjata ollenkaan! Se on niin pieni, ettei sitä edes näe ja kun se ei irtoa ollenkaan... Mutta intoa sillä kyllä oli, huuto raikasi! Ja se otti muuten A:n ja puomin kontaktit niin hienosti, ettei ole ikinä tehnyt! Sekin on näköjään puolen vuoden tauon aikana ehtinyt funtsia asiaa Silmänisku


Kamin kanssa oli taas "vähän sitä sun tätä"-treenit. Samaan aikaan ei voinut mennä kuin Retu ja Lasse, koska Kami karkaili koko ajan häiriköimään heidän menoa. Lassen "tule" ja muut käskyt oli liikaa... Huomaa, ettei Kami ymmärrä sitä, että välillä käskytetään muita, kaikki käskyt ei aina ole sille. Siispä suosiolla vuoroteltiin.


Puomin kontakteja tahkottiin taas. Ei se piru ollut miettinyt sitä ylösmenokontaktia kuntoon... Alastulo on kyllä kohtalaisen vahva, mutta ylösmennessä välillä pääsee karkaamaan ilman lupaa ja välillä karkailee muutenkin puomille kun olisi tarkotus mennä jotain muuta... Mitä pitäisi tehdä, jos on menossa koko puomia ja koira juoksee ylösmenokontaktin ohi tai karkaa siitä ilman lupaa? Haluaisin sen siis pysähtyvän siihen. Jos annan mennä koko puomin, niin se saa palkkion siitä alastulokontaktista jo itsessään kun se on saatu koiran mielestä kivaksi. Pitäisikö käskeä vaan kääntymään ja tulemaan pois puomilta? Ja jos sen käskee pois, niin eikö silti pitäisi ottaa alakontakti, ettei opi, että joskus siitä saa vaan tulla yli? Ja jos taas otattaa kontaktin, niin taas on koiralla kivaa, vaikka teki alun väärin. Täytyisi saada se vaan jollain taikaiskulla pois koko puomilta, jos karkaa luvatta... Vai pitäisköhän vaan tahkota lisää pelkkää ylösmenokontaktia niin, että puomin nousun puolessa välissä on siiveke estämässä karkailun ylös... Back to the basics! Mä tuppaan hoppuilemaan ton kanssa liikaa...


Muutamia erilaisia radanpätkiä otettiin kanssa, ettei menisi vain kontaktin tahkomiseksi. Yhdessä kuviossa Kami eksyi sylkkäriltä kepeille (verkko) varmaan vajaa kymmenisen kertaa, ennenkuin sain sen hokaamaan, että siihen viereiseen putkeen oltais menossa. Kepit vetää puoleensa... Laitoin keppien suulle siivekkeenkin estämään sinne menon, mutta kaverihan hyppäs verkon yli ja pujotteli sulavasti kepit...


Reenien jälkeen käytiin vielä TSAU:n hallilla vähän kisoja katsomassa ja sitten vasta kotio. Kyllä muuten maistui äsken grillattu härän sisäfileepihvi kera sienikastikkeen. Ja punaviinin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti