Aamulla iski into lähteä jäälle retkeilemään ja kun kaverikin oli sopivasti visiitillä kotisaaressaan niin eikun sinne. Autolla Rymättylän Haapalan rantaan, luistimet jalkaan ja kohti Ruotsalaista. Etukäteen soitin ja tinkasin moneen kertaan, että kai se jää kestää?! No ovat siitä jo moneen kertaa mönkijöillä ajaneet, joten eiköhän se kestä... Friikki fiilis siinä alkumatkasta aina kyllä on, kun vähän matkan päässä vieressä kulkee yhteysaluksen sulana pysyvä väylä...
Alkumatkan Kami veti mua ihan kivasti, mutta sitten aukolla päätti sanoa työsopimuksen irti ja rupesi vaan hyppimään mua päin. Vapautin sen sitten tehtävästään juoksemaan vapaana, mutta edelleen vaan jatkui vasten hyppiminen heti kun yritin luistella. Meinasi palaa lopullisesti käämit ennen kuin se malttoi lopettaa. No saatin se reilu viiden kilometrin matka lopulta taitettua ja saaressa Kamin seuraa odottikin jo innokkaasti puolitoista-vuotias Topi-mäykky. Topilla käy saaressa aika harvoin koirakavereita, joten se oli aivan huumassa Kamin seurasta. Pari tuntia ne juoksivat pisin jäätä ja metsiä, Kami edellä liihotellen, Topi perässä töppöjaloillaan pinkoen ja saalistushuutoa mölyten... Lopulta alkoi Kamista vähän huomata, että kaipaisi jo lepotaukoakin, mutta Topi ei vaan malttanut jättää kaveria rauhaan. Sisällä kun käytiin syömässä, joutui Topi sentään toiseen huoneeseen arestiin ja Kami sai hetken huilata... Tosin sitten se bongasi talon kissan ja kun ei ole kissaa ennen läheltä nähnyt niin pitihän sitäkin ihmetellä...
Takaisinpäin päästiin about puolet matkasta mönkijän peräkärryn kyydissä ja loput käveltiin. Oli muuten KYLMÄÄ kyytiä... Kami makasi ihan pikkukippurassa mun sylissä, eipä tullut otettua sille edes takkia matkaan. No takaisin kotiin päästiin, väsyneinä mutta iloisina. Kyllä sitä niin harvoin tonne saareen jäitä pitkin pääsee, että hyvä että tuli tilaisuus hyödynnettyä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti