31.7.2008

Pentukoulu osa 6


Eilen oli viimeinen kerta Koirakondiksen pentukurssia. Haastavia harjoituksia ja hienoja suorituksia :-)
Ensiksi tehtiin pieni näyttelyharjoitus, sain Kamin jopa seisomaan joten kuten, ravipätkä edestakaisin menikin sitten ihan hyppelyksi. No eipä ole tullut harjoteltua ollenkaan tommosia juttuja, kai niitäkin vähän vois treenata...
Seuraavaksi harjoteltiin luoksetuloa koirakkokujan läpi, kaikki koirat tulivat omistajiensa yllätykseksi hienosti luokse. Kamikaan ei tainnut muita edes huomata. Seuraava harjoitus, pujottelu koirakoiden välistä ja lopuksi viimeisen koirakon ihmisten tervehtiminen ja sen jälkeen koirien, meni ihan yli odotusten, Kami kulki vierellä ottaen katsekontaktia nätisti! Ei se kotiseudulla koskaan niin hienosti käyttäydy...
Lopuksi mentiin tielle kävelemään edestakaisin häiriötekijöiden joukkoon, meidän seassa edestakaisin kirmaili nimittäin kaksi hölkkääjää, sauvakävelijä ja fillari. Lenkkeilijöiden perään Kami vähän yritti lähteä, kun ne oikein härnäävästi edestä ampaisivat, mutta parilla vesisuihkauksella kuonolle loppui sekin pöllöily.
Treenien päätteeksi kyselin vielä Nooralta opastusta siihen, kun mä en vaan saa Kamia nätisti sivulle istumaan, se jää aina melkein puolen metrin päähän. Noora kun otti namin käteen, niin se sai Kamin just eikä melkein jalkaan kiinni ja istumaan. Mä en vaan osaa! Jonkun aikaa Noora väänteli mun kättä, että saatiin Kami edes kerran lähelle, nyt täytyy kyllä tota yrittää kotona kunnolla ja jättää palkkaamatta jos koira on liian kaukana. Toinen ongelma on eteenistuminen, Kami tulee suoraan eteen, mutta istahtaa sitten aina 90 asteen kulmaan... Ei siitä taida toko-koiraa tulla... Tai siis musta toko-ohjaajaa!
Virallisen osion jälkeen oli taas se koirien mielestä hauskin hetki: metsässä leikkiminen! Kami juoksutti toopermannia ihan hulluna. Toope vaan on kasvanut niin valtavasti, että on ihan kömpelö eikä pysy tuon pikkusissin perässä millään :-)
Kami oli yllättävän aktiivisella tuulella helteestä huolimatta. Namitkin kelpasi paremmin kuin koskaan ja se oli kiinnostunut tekemään juttuja mun kanssa! Olenkohan mä liikaa keskittynyt siihen, että haluan kotona hiljaisen ja rauhallisen koiran, kun siitä on tullut niin "veltto"? Toisaalta jos se treeneissä on innostunut (säpäkäksi sitä ei voi sanoa...), mutta kotona ja muuten tarpeen tullen rauhallinen, niin ei kai siinä mitään pahaa ole?


Tiistaina oli muuten Kamin toisten rokotusten vuoro. Kaveri meinasi seota ilosta kun päästiin eläinlääkärin ovesta sisään: "täällä on niitä ihania ihmisiä jotka lässyttää ja rapsuttaa". Ja niinhän ne lässytti ja rapsutti... Eläinlääkäri nopeesti katso Kamin olevan tyttö, kun sillä on niin pienet boolssit... Kamille taitaa tulla ikuiset traumat pienistä kulkusistaan... ;-) Pöydällä Kami mussutti nätisti namia, otti rokotukset vastaan mitään huomaamatta ja suussa tsekattiin kaiken olevan kunnossa, ne isot poskihampaat siellä tosiaan ne patit poskiin aiheuttaa. 12 kg muuten näytti vaaka Kamin painoksi.


Tänään päästään ekalle oikealle paimennustunnille, saas nähdä mitä tapahtuu!

28.7.2008

Kuvia viikonlopulta


Kun väsyttää, niin nukutaan...


kami 082


Kohelletaan:


kami 096


kami 102


kami 107


kami 114


kami 125


Uimapatjalla:


26072008(003)

Rento viikonloppu


Voi tsiibus kun oli hieno viikonloppu. Otettiin perjantai vapaaksi ja lähdettiin klo 10 laivalla Röölästä Ruotsalaiseen viikonloppua viettämään. Anne-ystävämme on sieltä kotoisin ja pääsimme heidän mökille punkkaamaan. Matka yhteysaluksella, joka kolisee, murisee ja vonkuu oli Kamille ihan yhdentekevä juttu, kunhan löytyy hyvä kolo mihin käpertyä nukkumaan, niin mikään ei hetkauta...
Kami sai kolme päivää juoksennella vapaana, uida ja mikä hauskinta, leikkiä Topi-mäyräkoiran kanssa. Topi on vajaa vuoden ikäinen ja iki-onnellinen kun tuotiin hälle leikkikaveri. Kakarat juoksi ja paini ja meuhkas ja meuhkas... Meidän kanssa Kami kävi välillä uimassa ja toisinaan kiipesi uimapatjallekin huilaamaan. Jahka webshots taas rupeaa toimimaan, yritän laittaa muutaman kuvan. Kamin ja Topin painista ei ole lukemattomista yrityksistä huolimatta yhtään hyvää kuvaa, aina näkyy vaan osa toisesta ja joku tärähtänyt osa toisesta...
Mutta oli kyllä ihan sikahieno ilma, syötiin hyvin, vähän juotiinkin ja lutrailtiin vedessä, IHANAA.

24.7.2008

Pentukoulu osa 5


Eilen oli pentukurssilla teemana aktivointi.


Alkuun harjoteltiin vähän pääteeman sivusta, kulkemista väkijoukon keskellä ja yleensä remmissä kulkemista vetämättä. Toi remmissä kulkeminen on aika vaihtelevaa Kamilla, toisilla kerroilla mennään ihan nätisti, toisinaan kiskotaan ja sählätään... Aktivoinnista puhuttiin yleisesti mitä eri tapoja on ja metsässä sitten tehtiin kaikille lyhyt "makkarajälki". Kamin jälkinamit oli mahapullaa, ne kyllä todella ykkösjuttu. Osa nameista tosin hypättiin yli, kun oli kiire lopussa olevalle keolle... Lopuksi pääsivät taas pennut vapaina riehumaan ja se on kyllä aina niiiin hauskaa katottavaa.


Eilen vissiin Kami sai illalla tarpeeksi aktiviteettia, kun yöllä ei puuhastellut ollenkaan. Muina öinä se on herännyt jossain vaiheesa syömään luuta tai järsimään leluja. Se ei edes yritä herättää meitä yöllä eikä ole mitään pahaakaan tehnyt (toistaiseksi!), kunhan hetken hiljaa puuhastelee ja palaa nukkumaan ;-)


Ylhäältä on lähtenyt molemmat etuhampaat ja alas on yhden lähteneen tilalle tullut jo uusi ja yksi maitohampaan viereen, kai se maito siitä kohta tipahtaa kun ovat nyt vähän hassusti ristikkäin...


Ruokakin on ruvennut maistumaan, kuppi syödään nykyään aina tyhjäksi. Tai ehkä annan vaan liian vähän ruokaa...

20.7.2008

Perjantai-illan huumaa: ampiaisimurointi


Meillä oli perjantaina ihan uutta ajanvietettä, imuroitiin Lassen kanssa toista sataa ampiaista takapihalla seinältä pörräämästä. Siellä on seinässä muutama reikä, josta ampiaiset on mennyt seinän sisään ja tehnyt sinne pesän. Nyt niitä alko pörräämään jo niin paljon, että keskiviikkona laitettiin reiät ilmastointiteipillä umpeen ja perjantaina todettiin, että pakko keksiä jotain niille seinällä kuhiseville pörriäisille, kun lauantaiksi oli suunnitteilla grillauskestit. Otettiin sitten vanha imuri käyttöön ja hommiin, mukavasti ne ropisi imurin sisuksiin ja nyt on pihalla rauhallista :-)


Tänään käytiin Kamin kanssa hakemassa uusia kokemuksia ratsastuskisoista. Metsämäen raviradalla oli isot esteratsastuskisat. Vähän aikaa Kami jakso katella hevosten menoa ja rupesi tavoilleen uskollisena nukkumaan...


Ai niin, oli meillä eilen käymässä venakkotytöt Aida ja Neelakin. Varsinkin Aida oli Kamin mielestä kovin hauska kaveri, sen kanssa kirmattiin metsässä kauhiaa vauhtia ja pihalla hepuloitiin muuten vaan.

18.7.2008

Lutra lutra


Joku on opettanut Kamin leikkimään vesikipolla. Epäilen vahvasti Kamin bestistä Anu Saukkoa. Anuhan on aika kyöni kaveri, Agirodussa Anun treffanneet sen tietääkin...


Jos koiran bestis on Anu Saukko niin ei kai koirastakaan voi tulla kuin lutra lutra? Mutta vesilammikot laminaatilla ei ole kivoja, jotain täytyy tehdä. Auttaakohan toisenlainen vesikuppi vai pitääkö kaverukset erottaa toisistaan?!

17.7.2008

Pentukoulu osa 4


Eilen oli taas pentukoulua. Alkuun oli taas käsittelyharjoituksia eli viisi vierasta ihmistä vähän syötti koiralle nakkia ja "kopeloi". No tohon hommaan Kami on aika hyvin tottunut, varsinkin kulkusten kopelointiin kun kelpietutut on aina niissä kiinni ;-)


Seuraavaksi otettiin luoksetuloharjoitukset ihmiskujan läpi, Kami tuli vauhdilla. Omaa vuoroa odotellessa pennut oli aidassa kiinni ja melkein kaikki muut hyppi ja mölysi siellä, mutta Kami vaan makoili tyytyväisenä :-)


Kerran pääteemana oli ei-käsky, jota harjoiteltiin namilautasten ja vesipullon avulla. Kami hoksasi aika nopeasti, että lautaseen ei saa koskea. Sillä tuloksella, että lopussa kun piti pujotella lautasten välistä, ei Kami suostunut tulemaan lähellekään. Ohjaaja oli sitä mieltä, että ei tartte koiraa siitä sitten pakottaa, mutta mä en halua antaa Kamille mielikuvaa, että hanttiin laittamisella pääsee pälkähästä, joten mehän mentiin siitä välistä. Lautasten välissä kuitenkin oli paljon tilaa kulkea ja kun ne ei ole kimppuun hyökkäämässä... No hyvin Kami siitä lopulta tuli.


Kontaktin pitoa liikkeessä harjoteltiin myös. Koiran kanssa kuljeskeltiin suuntaan x ja kun se lähtee ryysimään edelle, vaihdetaan suuntaa ja taas ja taas, kunnes koira alkaa tarkkailla taluttajaa, että mihis nyt ollaan menossa. Tarttis jaksaa tota toteuttaa lenkilläkin, että kun alkaa vetämään jonnekin vailla kuuloa niin aina vaan suunnanvaihdos...


Lopuksi päästiin vielä metsään peuhaamaan! Kami ja toopermannin pentu riekkuivat taas niin, että koira oli 10 min leikin jälkeen ihan kuuma ja läkähdyksissä :-)

15.7.2008

Pentukoulu osa 3 sekä muuta juttua paukapäästä


Tänään oli pentukurssin kaupunkikävelyosio Kaarinassa. Kierreltiin keskustaa, käytiin hississä, rappukäytävässä ja ritilärappusia kävelemässä sekä bussissa ja muuta mukavaa. Kami käyttäytyi oikein mallikkaasti, kuten aina vieraissa paikoissa. Kaikki jekkunsa se säästää kotio.


Nyt Kami on ollut kahden työpäivän ajan yksin kotona eikä ole mitään tuhottu ja tarpeitakin on jaksanut pidätellä Lassen kotiintuloon asti. Hieno homma!


Aamu- ja iltalenkeillä, jotka on hyvin lyhyitä, olen ruvennut ihmettelemään, kun Kami saattaa ruveta sitä ainoaa vastaantulijaa tuijottamaan, sitten nousee selkäkarvat pystyyn ja ruvetaan pyrkimään pakoon tai muuten sähläämään. Kirjottelinpa tästä kasvattajalle ja sieltähän se päivänselvä diagnoosi käytökselle taas tuli: kun on muuten tylsä lenkki niin se jännitys ja hupi täytyy sitten repiä vaikka siitä ainoasta kulkijasta. Eli Kami viilaa mua taas linssiin! Onneksi Erja paljastaa aina tuon salakavalan otuksen juonet, kiitos! Tähän mennessä en ole tosta sähellyksestä välittänyt, yrittänyt vaan jatkaa matkaa, mutta nyt laitetaan sille pelleilylle stoppi. Täytyypi kattoa löytyiskö jotain pientä vesitruuttaa matkaan, että sais koiran kerralla järkiinsä...


Kami on tällä hetkellä paukapää ihan oikeasti fyysisestikin. Sillä on molemmissa poskissa isojen takahampaiden juurien kohdalla peukalonpään kokoiset patit. Soittelin eläinlääkärillekin, että pitäiskö mennä näyttämään, mutta hän totesi sen johtuvan vaan hampaiden vaihtumisesta. Joten kun ne eivät koiran menoakaan haittaa niin ootellaan vaan. Alhaalta edestä Kamilta onkin jo yksi pieni piraijan hammas tippunut, mahtaisko niitä ruveta nyt tippumaan sitten enempikin...


Eilen haettiin Retu mukaan kun käytiin kiertämässä Luonnonmaalla Haijaisten lenkki. Hyvin Kami jaksoi metsässä koko lenkin painella ja kiusata Retua. Tänään taas matkalla pentukurssille kiitin luojaa siitä, että (ainakin toistaiseksi) Kami matkustaa autossa hipihiljaa nukkuen, Retu kun eilen mölysi tuon 10 minuutin matkan metsään aivan taukoamatta...


Laitetaas vielä muutama kuva vkonlopun rantaretkeltä.


Kami 082


Kami 083


Kami 087


Kami 089

14.7.2008

Hakutreenit


Eilen oli hakutreenit Kaisan luona (www.koirataito.net). Treenattiin pellolla, jossa kasvoi heinää melkein vyötäröön asti. Harjoteltiin pistoja niin, että maalimies vilkuttaa heinikosta koiralle ja painuu sitten matalaksi ja mä lähetän koiran maalille. Maalimies antaa koiralle palkan ja kuljettaa nameja syöttäen vähän eteenpäin ja takasin linjalle. Ekaa maalimiestä Kami ei oikein hokannut. Tai kyllä se siis sen hoksasi, muttei uskaltanut yksin lähteä luokse. Mentiin yhdessä vastaanottamaan namit ja lepertelyt ja seuraavalle Kami juoksikin jo yksinään. Ja sitä seuraavalle ja sitä seuraavalle ja sitten vaan hepuleita siellä heinikossa ihan muuten vaan ja vielä ihmiseltä toiselle josko joltain heltiäisi namia :D
Treenien jälkeen Kami pääsi kelpie-sisarusten Kiistan ja Takun ja heeleri Siskon kanssa pihalle leikkimään. Muut kolme pentua on Kamia kuukauden nuorempia. Pienen pieni heeleri ihmetytti alkuun Kamia kovasti, mutta loppujen lopuksi sen kanssa oli hauskinta leikkiä, Taku- ja Kiista-sisarukset kun painivat keskenään. Lampaitakin käytiin katsomassa ja laitumella Kami ei nähnyt enää muita pentuja ollenkaan, kun siellä oli PAIMENNETTAVIA. Se jyräs toisten pentujen ylikin huomaamatta niitä ollenkaan, kun piti vaan mennä katse tiukasti lampaissa. Tarttis varmaan hommata aikaa niille paimennustreeneillekin...

12.7.2008

Virheellinen rotu?


Mä alan vahvasti epäillä, että Kami ei ole mikään Australian Working Kelpie. Kyllä se on puhdasverinen Naantalian Lazy-Ass Kelpie...


11.7.2008

Kolisee kolisee kelpinen...


Olohuoneesta kuuluu vaihteeksi kolinaa... Kami taitaa rakastaa kaikkea kolinaa. Yleensä kolistellaan heittelemällä isoja luita laminaatille, tänään kolistellaan lelulaatikon kanssa. Sillä on muovinen lelulaatikko, jonka kippaamisesta saa kivan kolinan aikaan. Laatikkoa seinään paiskomalla saa myös kivasti kolisteltua. Ja nyt on superjuttu kavuta eturuumis laatikkoon ja KAIVAA, voi että kun kuuluu kiva kolina! Mikä tota pentua vaivaa? 

Kuvia


Yritinpä taas ottaa jotain säädyllisiä kuvia öttiäisestä, että voisi vertailla miltä se millonkin näytti. Ei siitä vaan saa hyviä kuvia...


Kami 061


Kami 062


Kami 065


Kami 066


Ja sitten kun on "poseerattu", voi mennä sisälle riekkumaan Lassen kanssa...


Kami 071


Kami 073


Kami 074


Kami 077


Kami 078


Näin meillä... :-)

Höröttimet


Kamin korvat on kyllä NIIN mahtavat, että ne ansaitsee oman postauksen. Höröttimet on ollut nyt taas pari päivää pystyssä ja joka kerta, kun jätkä kääntää päätään ja katsoo kohti, rupee väkisinkin hymyilyttämään ne korvat. Eikös olekkin hienot:



Kuvassa Kami on juuri herätetty päikkäreiltä bestiksensä Anu Saukon kanssa...


Eilen käytiin Naantalin rannassa terassilla syömässä. Mulla oli eka työpäivä loman jälkeen :-( joten kaipasi vähän piristystä päivään. Kami oli mukana ja nukkui nätisti pöydän alla. Ennemmin mä olisin kieltänyt naapuripöydän rääkyviltä lapsilta pääsyn terassille, kuin koiralta, se ei varmasti häirinnyt ketään. Paitsi vähän tarjoilijan työntekoa, kun sitä on PAKKO päästä silittämään... ;-)

9.7.2008

Pentukoulu osa 2: agility


Tänään oli pentukurssilla teemana agility! Löyty Kamistakin virtaa ihan eri tavalla kuin viimeksi.


Ensimmäiseksi treenattiin hyppyä, rima tietenkin maassa. Hyppyä mentiin kolmella tavalla, ensiksi vastaanottaen eli vetäjä piti koiraa kiinni ja minä kutsuin sitä hypyn takaa. Seuraavaksi oli eteenlähetys eli jätin lelun esteen taakse ja sitten mentiin yhdessä toiselle puolelle ja lähetin Kamin siivekkeiden välistä Eteen-käskyn säestyksellä. Lopuksi vielä mentiin kuljettaen eli lelu esteen taa ja juostaan yhtä aikaa sen luo, koira tietty siivekkeiden välistä ja mä vierestä. Kuljetuksessa oli se ongelma, että Kami lähti kyllä lelua kohti, mutta siivekkeiden jälkeen kääntykin mua vastaan LEIKITÄÄN-fiiliksellä eikä juossut lelulle asti. Harjottelin kuljetusta vielä itsekseni heittämällä ensiksi lelun toiselle puolelle ja sillon Kami juoksi lelulle asti eikä hyökkinyt mua päin.


Seuraavaksi harjoteltiin putkea, sehän onkin jo Kamille vanha juttu. Ja putkihullukin se jo on, joka kerta kun mennään putken ohi, se yrittää väkisin rynniä sisälle... Ei väliä vaikka olisi putki kuinka pitkä ja mutkikas.


Kontakteja harjoteltiin "vauvapuomilla" ja siinäkin nostettiin koira alastulolle ja se sai tassutella alas syömään namia, harmi kun en tajunnut ottaa kosketusalustaa mukaan.


Keppejä harjoteltiin neljällä kepillä kädellä ohjaten, tässä vaiheessa huomasi, että koira alko jo vähän väsyä, kun ei hommasta meinannut tulla mitään kun se syöksy vaan niin kovin lelun perään. No saatiin kuitenkin joku "onnistunut" suoritus.


Lopuksi vielä pari kertaa pussia ja minirengas. Kamia ei kumpikaan hätkäyttänyt, pussiakaan en ehtinyt kuin vähän raottaa ja se tuli jo läpi. Tulisi varmaan ilman apujakin. Aika vekkuli!


Lopuksi mentiin metsään koko kahdeksan koirakon porukka ja päästettiin pennut vapaaksi. Hetken päästä vetäjä käskikin jokaisen kutsua koira luokseen ja ottaa sen kiinni. No siitäkös häslinki tulee kun kahdeksan ihmistä yrittää samaan aikaa kimittää pennulleen... Kaikki muut saivat koiransa suht nopeesti luokseen, mutta Kami paini dobermanin pennun kanssa kuulematta mitään... Eikä dobberikaan omistajaansa kuullut. Lopulta Kami sattui hetkeksi vilasemaan mua ja mä lähdin juoksemaan karkuun jollon se tuli perässä ja sain sen kiinni. Hetken yksin riekuttuaan antautui myös dobberi ;-) Pennut uudestaan irti ja toisella kiinniotolla tuli Kamikin suht nopeesti luokse, karkuun tosin juoksin varoiksi sillonkin niin varmasti lähtee perään.


Oli kyllä ihan superhauska"treenikerta", kyllä toi agility taitaa olla sittenkin Kamin laji ;-) Vaikka mistähän sitä ikinä voi pennusta tietää... 

Haussa


Eilen oli tokat hakutreenit. Meitä oli vaan kolme osanottajaa ja paikkana Raision Hauninen. Kami ei mun mielestä oikein tuntunut hokaavan ideaa tällä kertaa. Kyllä se ihmiset löysi ja pääsi syliin namia syömään, mutta taisi ainakin osa bongauksista tulla enempi näön kuin hajun perusteella. Mutta eiköhän se jahka hokaa, että ihmisiä kuuluu metsästä bongailla...


Lopuksi Kami pääsi häiriköimään kahden hoffisisaruksen leikkiä. Ne oli vähän Kamia vanhempia ja tietty jonkin verran isompia, joten alkuun Kamia vähän jänskytti, mutta sitten se keksi taas oman tyylinsä leikkiä eli härnää toisia, lähtee karkuun, tsekkaa vielä että toiset varmasti seuraa ja auton alle piiloon, kun hoffit ei sinne mahtunut. Ja tätä uudestaan ja uudestaan, ähäkutti, ettepäs saa kiinni...


Kotona ja pihalla on treenailtu istu-, maahan- ja paikka-käskyjä, ne alkaa sujua. Tosin ihan lähelle eteen istumaan en sitä saa millään, meistä ei sittenkään taida tulla tokoilijoita... Muutenkin istuminen on sitä kankulle lysähtämistä eli ei kauhean tokomaista toimintaa... Kosketusalusta alkaa myös olla hyvin hokattu, sinne jopa syöksytään läimäsemään alustaa tassulla :-)

7.7.2008

Agirotuviikonloppu


Viikonloppu vierähti Tampereella Teivon raviradalla agirotukilpailun merkeissä. Paikalla oli tuhatkunta koiraa ja ihmisiä varmaan saman verran? Suurta menestystä ei kisoissa Retun kanssa niitetty, mutta hienot ilmat ja loistava seura tekivät viikonlopusta ihan mahtavan!


Perjantaina saavuttiin paikalle siinä klo 15 maissa ja laitettiin teltta parsonleiriin pystyyn. Katseltiin kisoja ja pyörittiin ympäriinsä. Kami käyttäytyi oikein kivasti koko viikonlopun, suurimmalti osin nukkuen millon missäkin, välillä tosin vähän piti riekkua... Moni kävi ihmettelemässä minkä rotunen se on, jopa joku kelpien omistajakin ;-) Ja toiset vaan ihasteli kun on niin rauhallinen pentu... No illalla majapaikassa eli veljeni luona se oli vähän vähemmän rauhallinen, kun se yritti Retua leikittää ja paimentaa, mutta saatiin se lopulta nukkumaan ja seruaavana aamuna taas kuudelta ylös ja kisapaikalle ennen kahdeksaa.


Retun kanssa kisattiin aamupäivällä Finnish Open -radalla eli avoimen sm-kisan karsintarata, harmittavasti tuli puomin kontaktilta vitonen, ajalla olisi päässyt finaaliin jos olisi ollut 0-tulos ja puomi oli jopa toiseksi viimeinen este... Päivällä käytiin lähimetsässä tuttavaperheen ja heidän koiriensa kanssa, porukassa oli yhteensä kaksi paimenkoiraa ja kaksi russelia. Minni (working russel) jahtasi palloa ja Bentte (bordercollie) paimensi palloa jahtaava Minniä. Retu jahtasi keppiä ja Kami yritti paimentaa Retua :-) Välillä käytiin päiväunilla veljeni luona ja illalla oli ihan "normaali" kisarata, jossa otettiin Retun kanssa A:n kontaktilta vitonen. Yleisesti ottaen lauantaina suoritukset oli ihan hyviä ratoja . 


Sunnuntaina tultiin kisapaikalle jo seitsemän aikaan tutustumaan kilpailevien medien joukkuerataan. Meidän joukkueessa oli lisäksemme Retun isukki Duke ja ohjaajansa Mikko, team Nipael sekä Toni ja Osmo. Kaikilla taisi mennä rata vähän sähläten, ei suurta menestystä saavutettu ;-) Me oltiin Retun kanssa joukkueen eka starttaaja ja jostain syystä Retu tuli kahdesti hypyltä ohi. Semmosta ei ole ennen tapahtunut, mahdoinko mä ohjata huonosti vai oliko vaan koiran keskittyminen hukasssa? Kontakteilta loikittiin kanssa, ainakin A:lta varmaan tuli vitonen. Myöhemmin aamupäivällä oli vielä Open Class-tasoituskisa, jonka rataa oltiin etukäteen jo harjoiteltu ATT:n kentällä, mutta aika erilaiselta se vaikutti Mansessa. Retu huiteli vähän miten sattui, kepeistä jäi viimeinen väli pujottelematta enkä jaksanut korjata kun muutenkin tuntu jo menevän niin mäkeen, joten tulokseksi hylly. Puomilta se teki ihan sikaloikan, mutta kaikki esteet taidettiin oikeassa järjestyksessä suorittaa ja se tuntu olevan jo aika iso saavutus, kun hylsyjä sateli porukalla oikein urakalla. Iltapäivällä Retu oli taas jo ihan poikki, se vaan nuokku silmät puolitangossa, muttei osaa kunnolla nukkua tommosessa kuhinassa. Kami sentään kuorsasi antaumuksella.  


Turun Parsonien (TurPa) joukkueista nähtiin alo medien rata, joka oli ihan sikaviihdyttävää häsläystä sekä kilpailevien minien suoritus ja ne muuten meni lujaa!


Kuuden maissa illalla saatiin teltta pakettiin, auto pakatuksi ja nokka kohti kotia. Viime yönä Kami taisi nukkua 11h heräämättä kertaakaan...

2.7.2008

Pentukoulu osa 1


Tänään oli eka kerta Koirakondiksen pentukurssia. En mä malttanut odottaa Koirataidon kelpeille omistettua kurssia kun mä halusin jo ohjatusti tekemään jotain Kamin kanssa. Mennään sitten myöhemmin ehkä vielä Koirataidon pentukurssille tai jos saadaan jotain aikaiseksi niin suoraan perustottelevaisuuskurssille.


Kamilla jäi tänään päiväunet vähiin, joten se oli kurssilla hyvä esimerkki rauhoittumisen taidosta ;-) Kaveri huilas ihan pitkin pituuttaan jalkojen juuressa aina kun ei tehty mitään. Toivottavasti toi taito säilyisi... Harjoiteltiin oikea-aikaista palkkausta, paikallaoloa, sivulletuloa, luoksetuloa ja katsekontaktia. Sivulletulo ei tahdo multa oikein onnistua, no osaltaan toi koiran velttouskin tällä kertaa sitä vaikeutti, mutta en mä vielä ihan hahmota sitä oikeaa käden liikettä, että koira tulisi ihan siihen lähelle, tahtoo aina jäädä vähän kauas. Sitä täytyy ainakin treenata enempi. Muuten ollaan kotosalla treenattu istumista ja maahanmenoa ja tänään Kami tuntui hoksaavan kunnolla kosketusalustankin tarkoituksen, jes!


Eilen käytiin Retun kanssa treenaamassa aigrodun Open Class -rataa ja Kami pääsi taas pariin kertaan putkeen, kiertämään siivekkeitä ja pari eteenlähetystä niin että se juoksee kolmen siivekeparin välistä saamaan palkan Lasselta.


*Edit seuraavana aamuna* Unohdinpa mainita, että kurssin vetäjä Noora ihasteli, kuinka Kami on kelpieksi niin rauhallinen. Tänä aamuna yritin tuon rauhallisen kanssa sivulletuloa, mutta kukut siitä mitään tullut, kun kaveri vaan hyppii päin tai heittää maate. Yhtään kertaa en saanut sitä sivulle kiepautettua... Onneksi istu-, maahan- ja paikka-komennoista saatiin tulosta...