28.3.2012

Paluu aksakentille

Jes jes jes, kelpiöt aksakentillä taas!

Lauantaiaamulla käytiin omatoimitreenaamassa. Molemmat otukset selviytyivät neljän esteen välistävedoista suht hyvin. Lisäksi Ledi treenasi vinokeppejä ohjureilla, pituutta ekaa kertaa (unohtunut tommonen este esitellä kokonaan...) ja muutamia 50 cm hyppyjä. Takaakierto oikealta on 50-senttisellä vaikea, tahtoo tulla ali. Vasen puoli on paljon helpompi. Puomi oli ihan ok. Kami treenasi ratapätkää ja vähän puomin itsenäistä suoritusta.


Eilen Tiinan treeneissä oli tämmönen vähän erilaisempi rata:

Oli kyllä hauskanen pätkä! Saatiin suht ongelmitta rata vedettyä ja sitten kokeiltiin vielä vähän eri ohjauksillakin. Tulipahan tehtyä kaikenmaailman kabai-sokkareita ja japanilaisia, mitä en yleensä radoilla harrasta. Mutta hyvin me vedettiin!

Elinan treeneissä teemana oli putkijarrutus. Päästiin taas pitkästä aikaa tekemään radan pätkääkin. Hyvin pätkissä tosin pätkää vedettiin, mutta ihan kivaa settiä. Kotiläksyksi niistot, se kerta kun jäi pari viikkoa sitten väliin. Pätkiä Ledin ratapätkistä:


19.3.2012

Laatta lentää...

Mutta sentään vaan vessan seiniin. Koirat kun on karanteenissa, eikä viikonloput siis mene kisatessa, niin saatiin aloitettua kakkosvessan rakennusprojekti. Pe-su aikana saatiin laatat seiniin alinta riviä lukuunottamatta. Mä rälläköin laattoja oikean kokoiseksi ja Lasse lato seiniin. Ensi viikonloppuna jos sais sen alimman rivin paikalleen, seinät saumattua ja kenties lattiallekin laattaa, niin oltaisiin jo pitkällä!

Kennelyskä, mikäli se nyt sitä oli, meni ohi ihan Ledin yhdenpäivän yskähtelyllä. Jälkikäteen kun muistelen, niin voi olla, että sillä jotain yskäoireita oli jo ennen sitä varsinaista yskäpäivää, muttei onneksi sen jälkeen. Ensi viikonloppuna päästäänkin taas jo treenaamaan! Kisoja nyt ei ole pariin viikkoon missään järkevässä paikassa tarjolla, joten kisatauko kestänee pääsiäiseen asti.

Ledi pieni äpärä täytti eilen vuoden! Pjaska syntymäpäivä, taisi olla Ledin mielipide, meillä kun meni päivä laatoituksen parissa ja koirien tehtävänä oli pysyä pois tieltä. Pääsi ne sentään välillä pihalle riekkumaan. Nyt kevään tullen ovat vähän innostuneet enempi tosta pihallaolostakin, tähän mennessä varsinkin Kamilla on ollut tapana vaan istua terassilla ja tuijottaa ovea, että päästäkää mut sisään. Ei vaan osaa ilman ihmistä ulkoillessa tehdä mitään. Mutta nyt tosiaan huinivat jo vähän kauemmas talosta, näköpiirissä kyllä tosin. Ehkä niistä vielä joskus pihakoiria tulee.

9.3.2012

Ei ei ei ei ei!!!!!!!!!!!!!

Voi kökkö!

Ledi yskii nyt sitten innostuessaan limaa ja tämähän tarkoittaa kennelyskää ja karanteenia myös Kamille. Se siitä TopTeam-leiristä! Ei perkele kun hatuttaa tää ajoitus... :(

Ainakaan toistaiseksi Ledi ei ole kovin kipiän olonen, yskähtelee siis tosiaan vaan innostuessaan, muttei ole ollenkaan väsyneen oloinen, saatikka halukas olemaan rauhallisesti. Eilen ja tänään aamulla ihmettelin, kun ruokakupin tyhjennys kesti reilu 10 minuuttia, mutta syy lieneekin sitten tässä.

8.3.2012

Välistävetoja ja aavistus tokoa (!)

Tiistaina Kami tuurasi Lediä Elinan tekniikkatreenissä, teemana välistävedot. Kiirettä niissä Kamin kanssa saa pitää, mutta saatiin me kolme peräkkäistä hyppyä välistä vedoilla vedettyä. Kotiläksyksi sitten viidellä hypyllä... Kai sitä joskus vois kokeilla, kun ehtisi vaan hallille. Omatoimitreeninä otettiin sivuirtoamista hypyllä ja pituudella, hyvin irtosi.

Yllätinpä tässä yhtenä iltana itseni ja koirat pienillä pihatokoiluillakin! Kami osasi ruudun, miten se sen nyt on oppinut ihan iteksensä? Juoksi kovaa ruutuun, pyssäs käskystä keskelle ja käskystä salamana maihin. Wau. Ledikin opetteli juoksemaan ruutuun. Tossu jalassa vähän haittasi vauhtia, mutta ajatus ainakin hommasta löytyi. Antura on ihan hyvässä kondiksessa, ei ole vuotanut sen ekan kerran jälkeen. Ulkona pidän nyt pari päivää tossua, ettei aukeisi heti uudestaan, maa kun on niin pirun jäinen!

Viikonloppuna Kamin kanssa taas TopTeam-leiri, tällä kertaa Mansessa!

6.3.2012

Lohjan kisat ja muuta

Viittiikö näitä kisaraportteja enää kirjatakkaan... Lauantaina Lohjalla Showlink-hallilla, tulosrivi 5-5-10. Kaikki virheet rimoista.

Eka rata oli aika jees. Okserilla oli tarkoitus antaa koiran rauhassa hypätä pitkälle, se kun oli tullut jo monella alas. Niin se vaan video paljastaa, että vaikka kovasti olevinani käskytän koiralle okseria, niin käännä silti jo kroppaani toisaalle ja rima tulee alas. Puomin ylösmenon otti sentäs kivasti.



Tokalla radalla, lopussa kun mentiin uudestaan A, mun oli tarkoitus tehdä A:n jälkeen persjättö, mutta en uskaltanut tehdä sitä kunnolla ja koira tuli väärälle puolen. Sain kuitenkin hosuttua sen oikeaan putken pähään, mutta sitten samalla paniikkisähellyksellä ohjasin putken jälkeisen hypyn ja siitä rima alas.



Hyppärillä tuli heti alussa yksi rima alas voimakkaan jarrutuksen myötä, mutta sentäs käännöksestä tuli nätti. Lohduttaako? Toinen rima tuli alas ihan koiran huolimattomuutta, muuten ihan jees meno ja aikakin hyvä



Sunnuntaina Ledi pääsi tokoilemaan, teemana istumiset. Tehtiin perusasentoja, liikkeestä istumisia (tätä ei kykene tekemään mun vasemmalla puolen, treeniin!) ja paikalla istumisia häiriössä. Lisäksi tehtiin ruudun loppuosaa eli seuraamiseen mukaan tuloa ja eteen-lähetystä namialustalle. Ihan kivasti teki kaikkea :)

Eilen käytiin poikien kanssa pitkä lenkki peltoja pitkin. Lumikengillä ei uponnut lumeen kertaakaan ja koiratkin liihotteli hulluina menemään:



Haittapuolena sain kotona todeta, että Ledillä vasemman etusen uloimmasta anturasta oli kulunut pinta puhki ja tihkutti verta :( Siispä Kami pääsee tänään normitiistaitreenien sijaan tuuraamaan Lediä Elinan tekniikkatreeniin.