6.3.2012

Lohjan kisat ja muuta

Viittiikö näitä kisaraportteja enää kirjatakkaan... Lauantaina Lohjalla Showlink-hallilla, tulosrivi 5-5-10. Kaikki virheet rimoista.

Eka rata oli aika jees. Okserilla oli tarkoitus antaa koiran rauhassa hypätä pitkälle, se kun oli tullut jo monella alas. Niin se vaan video paljastaa, että vaikka kovasti olevinani käskytän koiralle okseria, niin käännä silti jo kroppaani toisaalle ja rima tulee alas. Puomin ylösmenon otti sentäs kivasti.



Tokalla radalla, lopussa kun mentiin uudestaan A, mun oli tarkoitus tehdä A:n jälkeen persjättö, mutta en uskaltanut tehdä sitä kunnolla ja koira tuli väärälle puolen. Sain kuitenkin hosuttua sen oikeaan putken pähään, mutta sitten samalla paniikkisähellyksellä ohjasin putken jälkeisen hypyn ja siitä rima alas.



Hyppärillä tuli heti alussa yksi rima alas voimakkaan jarrutuksen myötä, mutta sentäs käännöksestä tuli nätti. Lohduttaako? Toinen rima tuli alas ihan koiran huolimattomuutta, muuten ihan jees meno ja aikakin hyvä



Sunnuntaina Ledi pääsi tokoilemaan, teemana istumiset. Tehtiin perusasentoja, liikkeestä istumisia (tätä ei kykene tekemään mun vasemmalla puolen, treeniin!) ja paikalla istumisia häiriössä. Lisäksi tehtiin ruudun loppuosaa eli seuraamiseen mukaan tuloa ja eteen-lähetystä namialustalle. Ihan kivasti teki kaikkea :)

Eilen käytiin poikien kanssa pitkä lenkki peltoja pitkin. Lumikengillä ei uponnut lumeen kertaakaan ja koiratkin liihotteli hulluina menemään:



Haittapuolena sain kotona todeta, että Ledillä vasemman etusen uloimmasta anturasta oli kulunut pinta puhki ja tihkutti verta :( Siispä Kami pääsee tänään normitiistaitreenien sijaan tuuraamaan Lediä Elinan tekniikkatreeniin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti