29.11.2009

TSAU:n kisat ja PENNUT!


Eilen kisaltiin taas kaksi starttia TSAU:lla. Ekalla radalla Kamilla oli aika hulvaton meno... Puomille asti eli reiluun puoleenväliin oli homma vielä jotenkuten hanskassa, mutta puomia lähestyttäessä unohdin puomin käskysanan ja kun Kami oli kohtalaisen kiihtyneessä tilassa, se juoksi ylösmenon pysähtymättä ja samoin alastulon ja leiskautti edessä olevan hypyn, jolle ei tietenkään pitänyt mennä, ja mä olin siinä vaiheessa vasta puomin alkupuolella... Perkulen kakara, kyllä se tähän asti puomilla pysähtynyt mua ootelemaan... No sen jälkeen mä sitten unohdin jo loputkin käskysanat ja huutelin kepeillä puomia jne ja pelkkä kaaoshan siitä tuli...


Tokalle radalle lähdinkin sitten asenteella, että perkele nyt kontaktit otetaan kunnolla. No kontaktit otettiin kivasti ja muutenkin suht ok rata, mutta kepeillä tuli rytmirikko ja kun lähdin ottamaan keppejä uudestaan niin Kami ehti pujotella keppejä takaisinpäin hyllyn verran. Mutta muuten olin rataan suht tyytyväinen, rimat pysyi ylhäällä ja kontakteilta lähdettiin luvalla.


Illalla vietiin Kami Nallikalliolle hoitoon, kun itse menimme Sauvoon pikkujouluihin. Kami pääsi siis moikkaamaan pentujaan. Alkuun Kami oli ihan klapilla päähän lyöty, että mitä ihmeen pikkuotuksia täällä painelee menemään. Kaveri istu mun kainalossa korvat töttöröllä, silmät suurena ja hännällään hermostuneena paukuttaen ja tsiigaili pentujansa. WTF!?! No oli Kami sitten jossain vaiheessa pentujaan vähän leikittänyt, Ansaa tottakai kosiskellut ja leikittänyt ja päässyt pentujen kanssa lampaitakin katsomaan. Oikein loistava viikonloppu siis pikkukoiralle ja nyt kaveri kuorsaa umpiunessa... Eikä meidänkään illassa mitään valittamista ollut!


Oli ne pennut vaan ihania! Ja niin vaivattomia, kun ne vaan nukku tai leikki kiltisti. Eivät edes purreet tai mitään... ;) Miten niin pennuista vois muka olla vaivaa?


21.11.2009

ATT:n tehotreenit


*EDIT* Lisätääs ratapiirrokset ja jotain kommenttia...


ATT:llä on tänä viikonloppuna tehotreeniviikonloppu ja tänä aamusta treenailin Marja S:n johdolla teemalla hyppyratakuviot. Löytyihän sieltä taas kivoja kikkakohtia, missä piti vähän säätää... Yritän kehittää ratapiirroksen tänne jossain vaiheessa.


Sylkkärit tuli taas esille, niitä täytyy nyt todellakin treenata! Ja samantapainen kuvio kuin viime tiistain treenissä eli missä koira pitää saada käännettyä ennen estettä ollen itse esteen takana löytyi myös ja saatiin jopa kohtalaisesti toimimaan. Tiistain opit oli tässä kohdin hyvin mielessä!


Eka rata näytti tältä:



Kompastuskivenä oli oli kohta 7-8, sain kyllä koiran hyvin oikealle puolelle 8-estettä eli ei painanut ohi, mutten sitten enää hypäämään kyseistä estettä... Ja kohtaan 17-18 tahkottiin sitä sylkkäriä...


Rata 2:



Tässä aloitus oli hankala. Aika hyvin sain koiran sentään kääntymään ennen kakkoshyppyä, mutta sitten leiskautti kolmosen aina suoraan eikä takaa. Ja kun jatkettiin ihan vaan kakkoselta eteenpäin, niin kolmoshypyn jälkeen koira suunnistikin kepeille (jotka oli muuten huomattavasti lähempänä kuin kuvassa) tai sitten jos liikuin itse tarpeeksi putkea kohti niin tuli putkelle pituuden oikealta puolelta...


Rimojen tiputtelusta loppui taas radan tekeminen ja ehkä toi puupää jopa alkaa homman ideaa hokata... Ainakin se mun mielestä tiputtelee jo vähemmän rimoja. Ja radan keskeyttäminen ja uudelleen ottaminen ei ainakaan tunnu kaveria lannistavan. Vaikka jotain kohtaa tänään hinkattiin uudestaan ja uudestaan, joko riman tippumisen tai ohjauksen kämmäilyn takia, niin ei mitään merkkejä, että koira ottaisi siitä nokkiinsa. On se niin ihanan yksinkertainen. Ja innokas. <3


Hallilta sitten taas raksalle ja illalla paljuun. Uskomattoman hieno tähtitaivas saatiin katoksi kylpyyn...

18.11.2009

Tiistaitreenit


Eilen oli hyvä treenipäivä! Nyt mä tosissaan yritän puuttua niihin riman tiputteluihin ja omalla asenteella jo sainkin taas koiralle tarkkuutta roimasti lisää! Rimojen tiputtelun lisäksi kyllä pitäisi puuttua koiran hyppytyyliin, se kun tekee niin hulvattomia loikkia, että mua jo ahdistaa, että ne käy sen fysiikan päälle. Ensi kuussa kun taas lienee paremmin aikaa, otan työn alle hyppytekniikkatreenit. Kaikki vinkit asiaan liittyen on tervetulleita!!!


Päivän teemana oli pyörittäminen ja rata näytti tältä:



Muuten suht simppeli homma, mutta kutoshypylle koiran saaminen niin, että olisi jo kääntynyt oikeaan suuntaan, oli se kikkakohta. Tokihan koiran saa käännettyä, jos sen jää kulmaamaan hypyn edessä, mutta kun se on sitten taas radan jatkon kannalta mahdotonta, niin ohjaajan on pakko olla hypyn takana. Ekalla kierroksella alku putkeen asti meni hyvin, mutta sitten kutosen jälkeen pääsi liian pitkäksi ja tuli kutosen rimakin alas, kun ohjaaja veti käden alas juuri kun koira on ilmassa... Taas kerran.


Tokalla kierroksella sitten tapahtuikin ihme ja mä sain Kamin oikeasti kääntymään ennen estettä ja kaikki rimatkin pysyi ylhäällä. Se meni ihan superhienosti! Toista kertaa en uskaltanut kokeilla, kun sitten olisi kuitenkin taas rimat lennellyt ja mennyt tahkoomiseksi. Onnistumiseen on hyvä lopettaa!

15.11.2009

Raksapäivitys


Raksalla painitaan EDELLEEN ilmastoinnin parissa... Nyt sentään saatiin vuokrattua teline ja johan nopeutui eristyshomma!


Saunan on piippu on muurattu valmiiksi asti ja takka odottelee hormia, joka saadaan parin viikon päästä, sitten voi vähän poltella klapeja... Takka näyttää nyt tältä:



Ja tottakai raksa-kalpin on pakko ängetä joka paikkaan...



Elinan agitreenit


Eilen treenattiin alkuyöstä Tainan ja Kiistan kanssa Elina Jänesniemen johdolla. Ensimmäinen kerta Elinan treeniä mulle ja pidin kovasti!


Rata näytti tältä, me tehtiin alku 1-17 eli kepeille lopetettiin.



Alkuun Kami taas kohelsi rimoja alas, mutta sitten kun Elina antoi ukaasin, että nyt lopetat radan jos rima tippuu, niin itsekin jotenkin skarppasin ja rimojen tiputteli loppui melkein kokonaan. Ainoastaan niissä kohdissa, missä ohjaus oli aivan totaalisen pilalla, tippui rima.


Keinun jälkeistä hyppykuviota en oikein saanut toimimaan, täytyy pitää mielessä ja treenata joskus ajan kanssa. Sylkkäreitä on muutenkin tultu tehtyä laittoman vähän viime aikoina, joten niitä voisi treenata...


Tässä pari videota treeneistä:


 




Kiva ryminä muuten kuuluu hyppivistä putkista kun kalpi painaa menemään...


Tokoa ollaan treenailtu aina silloin tällöin jotain... Luoksetulon pysäytystä treenataan kahdella lelulla eli pysäytyksestä takapalkka ja muuten palkka multa. Ennakoinnin välttämiseksi pääpaino edelleen läpijuoksuissa... Tänään tuli todettua sentään, että tänne-käskyllä epäröintiä ei ilmene, kom-käskyllä saattaa joskus pysähtyä ilman käskyä. Sinänsä tuo ei kauheasti haittaa, kun tänne-käskystä en enää koskaan pysäytä ja jos koirakin sen on hokannut niin sehän on vaan hienoa. Sitten meillä ainakin on toimiva luoksetulokäsky mahdolliseen bh-kokeeseen, jossa on siis luoksetulo ilman pysäytystä. Kom-käskylläkin epäröinti tahi pysähdys tulee vasta muutama metri ennen mua, joten toko-kokeessa ei pitäisi ennakointia ehtiä tapahtumaan... Pysäytys alkaa olla parempi, mutta edelleen aina välillä vähän valuu käskyn jälkeen...


Hyppyä otin tänään tontilla ja totesin, että se on kisakunnossa. Periaatteessa meillä taitaa kaikki avon liikkeet olla hallussa, ainoa mutta taitaa olla se kesto kun palkkaa ei kuulukkaan... No kokeet nyt kuitenkin saa odottaa kevääseen, kun mun mielestä paikallamakuut helvetin kylmällä alustalla ei vaan ole koiran kannalta reiluja.


Esineruutua olen muuten kanssa ottanut viime aikoina muutaman kerran. Yhtenä päivänä Kami ei edes meinannut malttaa leikkiä ekan esineen jälkeen, kun oli niin kiire hakemaan jo toista! Aika hyvin se osaa etsiä vaan tallatusta osiosta, jos eksyy yli rajan, palaa nopeasti takaisin. Tätä ei ole mitenkään opetettu, enkä tiedä voiko sitä edes opettaa, mutta siis tekee homman suht oiken. Tänään tein esineruudun tontilla ja ekaa kertaa jätin lisäkäskyt antamatta. Vain yksi etsi-käsky ja kun koira jossain vaiheessa tuttuun tapaan pysähtyi tuijottamaan mua, niin tuijotin vain hiljaa eteenpäin ja pian otus jatkoikin etsimistä. Yleensä Kami on myös esineen löydettyään pysähtynyt katsomaan mua ja olen antanut käskyn tuo, mutta nyt se toi esineetkin ilman lisäkäskyä, wau! Ehkä sitä joskus joskus vois sittenkin harkita hakukoettakin...

11.11.2009

Aksaa ilman terapiantarvetta!


Eilen meni taas treenit huomattavasti paremmin ja tulipahan koettua jonkinlainen ahaa-elämyskin! Mä en ole oikeesti taas vähään aikaan edes muistanut mistä agilityssä on kysymys. Mä olen vaan huitassut Kamin aina seuraavan esteen suuntaan ja se on huitassut menemään... Mutta nyt kun oikeesti keskittyi kääntämään koiraa ennen estettä ja ohjaamaan niin sehän hyppäsi huomattavasti hallitummin! Mikä ihme aivokuolema mua taas on vaivannut?! Toki muutamia rimoja tuli taas alas, mutta suurin osa taisi olla niitä, että huusin "Kami" just hypyllä ja Kamihan kääntyy katsomaan... Eli itseäni saan osalta syyttää, mutta toisaalta kyllä koiran pitäisi keskittyä hyppäämään oikein mun häsäyksistä huolimattakin eli molemmissa parantamisen varaa... Vielä kun joskus ehtisi itsenäisestikin treenaamaan, että pääsisi keskittymään niihin hypyihin...


Ensiksi mentiin taas tuttuun tapaan kisameiningillä. Tällä kertaa osasin kuitenkin ottaa ihan rauhassa ja rata meni kohtalaisen hyvin.


Toinen rata meni ensiksi vähän heikommin, mutta tokalla kierroksella rupesin oikeasti kääntämään sitä koiraa niin johan alkoi sujua! Ei se Tapsa taida turhaan aina kiekua, että tee töitä ;) Mutta jos ei tajuu, miten tehdä töitä...


Kaiken kaikkiaan kivat treenit. Osallistujiakin oli inhimillinen määrä eli kuusi, joten ehti hyvin treenaamaan ilman panikointia...

8.11.2009

3 starttia ATT:n kisoissa


*Edit* Lisätty kahden ekan radan videot


Tänään kisattiin sitten koko päivä... Klo 9 oltiin hallilla ja neljän maissa päästiin lähtemään pois.


Eka rata oli kohtalaisen kinkkinen ykkösluokan radaksi ja siitä otettiinkin hylsy heti alkuunsa... En kulmannut koiraa tarpeeksi ja se valui neljännen hypyn ohi ja hyppäsi tietty sen sitten takaisinpäin. Olisi vaan pitänyt keskittyä siihen kulmaukseen, eikä lähteä hosumaan: "hui apua, nyt se koira tulee, äkkiä karkuun..." Hyllyn jälkeen loppurata taisi mennä suht ok.









Tokalla radalla oli myöskin pientä kiemuraa alussa ja lopussa. Alku meni muuten kivasti, mutta kolmosen ja nelosen rimat alas, kun siinä kohdin oli se käännös... Jossain kohtaa tippui myös kolmas rima tahi sitten A:n ylösmenolta tuli femma, koska lopputulos oli 15. Mutta kontaktit oli oikein mallikkaat, samoin kepit tosi hienosti haettu ja lopun jännittävä kohta sujui kanssa ihan kivasti.









Sonja ja Taku ottivat tokalta radalta nollavoiton aivan mahtavan hienolla menolla ja siirtyivät kakkosiin, wau!


Kolmannella radalla sain viimein oman fiiliksen kohdalleen  ja se oli hauska rata! Harmi vaan, että kohelo koira taas tiputti pari rimaa, ensiksi neljännellä esteellä (siinä ei ollut edes mitään käännöstä...) ja sitten keinun jälkeisen riman. Mutta jäi kuitenkin hyvä fiilis, vauhti oli mahtava, mutta silti malttoi himmata kontakteille ja se kepittää niin hienosti...


Viimesen radan video on vähän sumia, kun kamera ei osannutkaan tarkentaa...


7.11.2009

Hakuilua Haunisissa


Pitkästä aikaa hakutreeneissä ja nyt otettiin aika harppaus eteenpäin Kamin treenin kanssa.


Ensiksi otettiin Kaisan kanssa ihan vaan pelkkä näyttö ja sen jälkeen Kaisa hilpasi vielä vähän pidemmälle ja lähetin Kamin keskilinjalta hakemaan rullaa. Kaisa ojensi rullan koiralle suht näyttävästi ja Kami toi sen vauhdilla mulle. Tiputti tosin ensiksi mun jalkoihin, mutta nosti käteen ja pääsi näytölle.


Sitten otettiin kaksi maalimiestä haamuina. Kami sai katsoa kun maalimiehet lähtivät lelujen ja rullien kanssa eripuolille linjaa, toinen noin 25-30 metriin, toinen noin 40 metriin. Sitten pieni visiitti pois alueelta ja lähetys. Itseäni vähän tässä kohtaa epäilytti, kun Kamille ei ole koskaan vielä hakua ja rullaa yhdistetty, että noinkohan hokaa... Olisko koira sitten aistinut mun epävarmuuden vai oliko vaan niin hyvät pissatuoksut maalimiehen vieressä, että koira juoksi maalimiehen lähelle ja jäi nuuhkimaan pissoja... Tuli takaisin leuat lonksuen eli jotain sulotuoksuja siellä oli ja lähetin uudestaan. Nyt oli vähän epävarmuutta menossa ja maalimies sitten kutsuikin vähän koiraa, jolloin haki rullan ja toi mulle. Mutta sitten tuli se eka moka eli uusi maalimies ei ymmärtänytkään ohjeistuksesta huolimatta aktivoitua mun näytä-huudosta, joten Kamikaan ei saanut mitään ärsykettä juosta maalimiehelle. Lopulta maali tajusi ruveta hillumaan ja koira pääsi palkalle, tosin mä jouduin vähän usuttamaan sitä matkaan.


Toinen maalimies oli sen verran kaukana, että itse en nähnyt mitä siellä tapahtui, mutta Kami oli kuulemma pari kertaa ottanut rullan suuhun ja toljottanut, että eikö parempaa palkkaa olisi? Lopulta lähti rullan kanssa liikkeelle, muttei kohti keskilinjaa vaan aluetta eteenpäin... Mä bongasin sitten Kamin seisomasta kalliolla rulla suussa ja se toi sen hyvin mulle. Kohtuu pitkän matkan se kyllä oli kulkenut rullan kanssa. Ja tämän suorituksen palkkauksen pilasi se, että olimme liian kaukana maalimiehestä kun sain rullan ja huusin näytä, joten maalimiehen kehut ja hillumiset ei kuulunut meille asti, eikä Kami taas hokannut lähteä maalille... No vähän kun kuljettiin vastaan niin alkoi kuulua äänet ja Kami pääsi leikkimään.


Kahden epäonnistuneen näytön jälkeen piti ottaa vielä yksi lyhyeltä matkalta, mutta taas kävi niin, ettei maalimies aktivoitunut heti mun käskystä eikä koira siis päässyt suoraan palkalle ja näytä-sana on tällä hetkellä menettänyt merkityksensä...


Loppuun otettiin vielä yksi pelkkä näyttö ja huomasi, että aiemmat sähellykset oli jättänyt koiraan epävarmuuden, kun nytkään ei lähtenyt heti kiskomaan näytölle vaikka maalimies riehui lelun kanssa. Hö. Tässä vaiheessa näköjään se maalimiehien toiminta on aika ratkaisevaa.


Sinänsä treenikerta lisäsi mun intoa, kun huomasi, että kyllähän se Kami osaa sittenkin tuoda sen rullan ja jopa vauhdilla. Harmi vaan, ettei kaveri saanut kunnon palkkaa hyvistä töistään. Ei se montaa kertaa rullaa tommosella innolla tuo, jos palkkaus aina kusee... Ensi kerralla täytyy varmistaa, että tutut maalimiehet, jotka varmasti tietävät hommansa, ovat näyttöpalkoilla ja että äänet kantautuvat keskilinjalle. Eiköhän se siitä sitten taas.

4.11.2009

Agility-masennus


Voi itku ja hammasten kiristys eilisiä agi-treenejä... Treenaajia oli 11 kappaletta, joten vauhtia piti pitää yllä ja tieto siitä, että "nyt pitää tehdä äkkiä" saa mut aina häsläämään... Ensiksi siis tehtiin tämä rata kisanomaisesti:



Alun neljä ekaa estettä meni ihan ok, mutta sitten en saanutkaan koiraa enää vitoselle, putkeen (8) ei meinnanut mennä vaan törmäsi muhun, tokan putken sijaan menikin A:lle ja lopun kolme estettä meni myöskin ihan ketuiksi. No kepit se onneksi haki hienosti ja lähestyminen oli aika samanlainen kuin lauantain treeneissä, joissa osui aina tokaan väliin. Siitä ei siis ole jäänyt kummituksia ilmaan, onneksi. Mutta muuten kyllä hävetti se sähläys...


Tokalle kierrokselle sain ohjauksen paremmin kasaan ja onnistuttiin menemään rata oikeassa järjestyksessä läpi, ainoastaan muutamat rimat lensi...


Sitten tehtiin vielä toista rataa:



Tämä menikin sitten vielä täydellisemmin penkin alle... Alun välistäveto hypylle 4 ei vaan onnistunut. Tai oikeastaanhan tossa ei välistävetoa ehtinyt edes tekemään, kun koira piti ensiksi törkätä kakkosen taakse, joten siinä oli sitten jo koiraa jäljessä. Nelosen Kami hyppäsi aina väärästä suunnasta, tai jos sain sen oikealle puolelle hyppyä, niin ei se hokannut koko hyppyä, huoh. No jatkettiin eteenpäin, puomilta Kami lähti jatkamaan ilman lupaa, ysi-hypyn jälkeen säntäsi suoraan putkeen, keinultakin taisi karata, pyöritys 14-17 ei onnistunut jne jne. Keksi virhe, me varmasti teimme sen. Kerrassaan surkuhupaisaa. Kyllä v***tti.


Viereiselle kentälle sitten rakensin tuon kohdan 2-4 ja veivattiin ja väännettiin sitä. Sain lopulta Kamin muutaman kerran oikeasta suunnasta joka hypylle, mutta niillä kerroillakin taisi rimat lennellä.


Jos sunnuntain kisat menee samaan malliin niin täytyy oikeesti keksiä jotain tälle kaaokselle. Oisko se sitten ratojen jättäminen hetkeksi tauolle ja keskittyisi taas ohjauskuvioiden vääntöön? Ihan vaan välistävetoja, poispäinkäännöksiä, ylijuoksuja ja muita, keskittyen nätteihin kurveihin, hallittuun menoon ja rimojen ylhäällä pysymiseen. Jotain hyppytekniikkatreeniäkin pitäisi tehdä, mutta kun mulla ei ole semmosista mitään käsitystä. Tai sitten vaan teen rukkaset koko koirasta. Tosin eihän se koiran vika ole, että miten se on opetettu ja miten sitä radalla ohjataan. Kyllähän se ekan radan tokalla kierroksella meni ihan ok, kun ohjaus oli jotenkin järkevää, eli mistä mä saan revittyä itselleni joka yritykseen sen oikean asenteen ja meiningin?!

1.11.2009

Viikon treenit


Tiistaina jäi agin osalta viikotreenit väliin, kun mun oma auto oli huollossa. Lassen kanssa sain onneksi aikataulut sovitettua niin, että pääsin Kupittaalle tokoilemaan Sonjan ja hänen seurakaverinsa kanssa. Tokoilun osalta mulla ei ollut sen suurempia suunnitelmia, lähinnä halusin Kamille välillä uroksia treeniseuraksi. No Kami ei Sonja kelpiepojista mitään noteerannut, kiva huomata :)


Luoksetulon pysäytyksiin sain hyviä neuvoja, joilla onkin sitten viikon aikana aamuisin treenattu. Nyt siis treenaan luoksetuloa kahdella palkalla, koiran takana on yksi, jotta stoppi tulisi täpäkästi ja toisaalta mulla on toinen palkka, jotta koira ei rupeaisi ennakoimaan pysäytystä ja takapalkalle pääsyä. Tällä hetkellä painopiste on läpijuoksuissa eli ilman pysäytystä koira saa juosta palkalle, joka on mulla. Se rupeaa tällä hetkellä NIIN herkästi ennakoimaan pysäytystä, että sitä otetaan vain harvoin. Ja ennakoinnista huolimatta pysähtyminen venyyyyyy. Mutta pieni edistys on jo tapahtunut ja kunhan vaan nyt treenaisi tarpeeksi tällä tavalla niin eiköhän se siitä. "Syvimpänä ajatuksenahan" tässä on se, että se pysäytyskäsky tarkoittaa "takapalkalle ja äkkiä" ja muuten tulee palkka edestä eli ei kannata himmailla. Vitsit kuinka yksinkertainen ajatus, eikä sitä itse tullut taas hokattua...


Agin osalta kävin keskiviikkoaamuna sitten treenaamassa viikon rataa, joka oli vielä paikallansa hallissa. Vähän taas rataa oli jouduttu tiivistämään, mutta näytti kutakuinkin tältä:



Kohta 6-9 oli aikastas hauska pyöritys. Ja meni ihan hyvin pienillä kaarroksilla. Kontaktit otin kunnon pysäytyksillä, että tulee niitäkin taas treenattua...


Lauantaina treenattin "kelpieagilitya Saksan malliin". Diana Domokos Saksasta oli tullut viikonlopuksi Erjan ja Tapsan luo tutustumaan Nallikallion kelpeihin ja piti halukkaille agitreenit. Kivat treenit oli, tehtiin kaksi rataa, joista ekalla radalla homma toppasi avokulmaan kepeille. Johtuiko sitten valkoisista kepeistä valkoisen seinän edessä vai mistä aivopierusta, mutta Kalpindootti painui koko ajan tokaan väliin. Vaikka lähetin metrin päästä paikaltaan kepeille niin ei vaan perin idiootti tajunnut... Hoh hoijaa. Noh yhden pleksiohjurin avustuksella päästiin lopulta jatkamaan matkaa. Ratapiirrokset saanen joskus, ilman sitä en tällä hetkellä kyllä muista mitä ekalla radalla muuta tehtiin...


Tokalla radalla sitten pyöriteltiinkin enemmän. Ja rimat roiskui... Eipä siinä sen kummempaa, tässä muutamia Tapsan ottamia kuvia treeneistä:


kami1


kami4


kami5


kami6


Kami_kepit1


Kami_kepit2


Kami_kepit3


Kami_kepit4


Kami_kepit5