28.3.2014

Tok tok

Nyt on vaan tokoiltu...

Kamin kanssa on tehty kutakuinkin päivittäin 1-3 toistoa tunnaria irtokapuloilla. Tällä hetkellä tuo aika varmasti ekalla oman, jos itse vien kapulat (ja pidän puhuttelun alkuun, että saan pöljävirettä alas). Täytyypä kokeilla viikonloppuna taas Lassen viemiä kapuloita...

Tiistaina Tuijalla teemana oli hyppynouto sekä kaukot. Kami jumittaa tällä hetkellä kaukoissa, jos ekana on istumaan nousu. Sitä jankataan nyt. Noutojen palautuksien suoruuteen näyttäisi auttavan apulauta vieressä. Muutenhan hyppynouto on ihan mallillaan. Ruutua tein eilen pihalla ja sekin oli oikein kiva.

Lepsun kanssa olen nyt löytänyt uudenlaisen tavan saada seuruuta kuosiin, katsotaan josko se siitä viimein alkaisi helpottaa. Muutenhan sillä olisikin alo-luokan kuviot suht hallussa.

24.3.2014

Paimennusta ja tunnaria, tunnaria, tunnaria...

Viime kerralla Seren kurssilla oli teemana liikkeestä istuminen ja tunnari. Istumisessa ei Kamin kanssa ole sen kummempaa, mitä nyt tekee sen vähän hitaasti. Mutta tunnari... Päätin repäistä ja ottaa ihan kokeenomaisena: koira lähti hyvin ja rupesi haistelemaan, mutta sitten nappasi suuhun vaan jonkun ja toljotti se suussa mua, otti toisen ja toljotteli, vaihtoi kolmanteen ja toljotteli jne. Jäi siis odottamaan lisäkäskyjä, eikä löytänyt omaansakaan. Tunnari otettiin siis työn alle. Kotona on nyt tehty joka päivä pari toistoa purkkipalkalla ja väärät tunnarit verkkoalustassa kiinni. Rupesi haistelemaan hyvin ja tuo oman reippaasti ilman lisäkäskyjä. Hyvä hyvä.

Sitten otettiin mukaan liikkuri-Lasse, joka vei alustan ja oikean tunnarin. Tämäkin oli ok, joten kokeiltiin irtokapuloilla: koira laukkaili kapuloille ja ilman mitään ajatusta haistelusta, toi ekan, joka eteen osui. Eli väärän. Lähetin uudestaan ja sama homma. Sitten kokeiltiin niin, että on alusta ja sen vieressä yksi väärä ja se oikea. Nyt haisteli, mutta toi silti sen väärän irtokapulan, joka sattui nenän eteen ennen sitä oikeaa. Haistelee siis, mutta tuo minkä tahansa kapulan, joka ei ole niitä verkossa kiinniolevia. Huoh.

Illalla tein vielä experimental testin ja levitin pihalle kymmenkunta kapulaa ja heitin koiran viereltä oman sekaan. Oletin koiran lähtevän hakemaan ihan sillä näköhavainnolla, mutta sepäs rupesikin haistelemaan. Nosti joo kahdesti väärän, mutta hylkäsi ne heti ja oman osuessa lähti heti tuomaan sitä! Täytyypä kokeilla tällä taktiikalla tänään uudestaan, josko se osaisi näin toisenkin kerran... Ja sitten vaihtaa tähänkin taas jossain vaiheessa liikkuri mukaan.

Lauantaina molemmat pääsi paimentamaan pienen tauon jälkeen. Ekalla kierroksella otettiin pyörötarhasta kaksi lammasta ja tehtiin niillä vaistonvaraista kuljetusta. Lampailla oli kova veto pyörötarhalle kaveriensa luo ja myös toisella puolella olevalle verkkotarhalle, jossa oli myös lampaita. Koira sai siis tehdä oikeesti töitä. Kamille tuotti taas puuttuva etäisyyden pito vähän haasteita, Ledi veti rauhallisella tyylillään paremmin.

Tokalla kierroksella otettiin haut molemmilta puolin. Kamilla suht ok, Ledillä tässä vähän vaikeuksia, näitä on tehty niin vähän. Loppuun vielä poispäinajoa, jossa kova sivuveto, saatiin molemmilla tosi kivat pätkät aikaiseksi. :)

18.3.2014

Tahti kiihtyy?

Kamin kastraatiosta on nyt kulunut 1,5 viikkoa. Itse operaatio meni hyvin eikä Kami ole missään vaiheessa ollut mitenkään kipeä. Haava on oikein sievä ja pieni, haavaliimalla kiinni eli tikkejäkään ei ole näkyvissä yhtään. Öisin Kami on ollut tötterö päässä, mutta muuten ilman, eikä haava ole tuntunut kiinnostavan. Lenkeillä se on ollut normaalisti mukana, toki kaikki riekkuminen ja juoksukisat on kielletty. Toivotaan, että toipuminen jatkuisi yhtä helposti, viikon verranhan vielä pitäisi elellä "rauhallisesti".

Viime viikolla Ledi pääsi Seren tokoihin Kamin tilalle. Teemana oli nouto ja Ledihän noutaa varsin kivasti. Sivulletulossa vähän heittelee päätään ja saattaa pyöräyttää kapulaa, mutta Kamiin verrattuna se on hyvin pientä ;)

Perjantai-illalla tokoiltiin hallilla Millan ja Maran kanssa. Kami aloitti ruudulla, virhe... Tauko takana, ylimääräistä intoa ja ruutu aksahallilla. Ei hyvä yhdistelmä. Ekalla yrityksellä lähti kohti ruutua, mutta harhautui sitten tutkailemaan vähän hyppyjä ja A:ta ja putkea... Saatiin kuitenkin lopulta joku ihan hyväkin versio. Lisäksi Kami teki hienoimman metallinoutonsa ikinä, sekä vähän kaukoja, joissa vähän jumitti, kun piti seurata aidan takana tapahtuvaa aksaa...

Ledi teki seuruuta, en vaan tunnu pääsevän niistä lyhyistä seuruupätkistä yhtään eteenpäin :( Lisäksi Lepsis teki luoksetuloa ja hyppyä. Käskytettynä tars saada tehtyä kaikkea enempi, reagoi niihin (varastaa) turhan herkästi. Loppuun paikallamakuu Maran kanssa. Jätin lelun etupalkaksi ja ilme ja asento oli heti skarpimpi kuin Tuijan treeneissä tiistaina.

Tulipa sitten repäistyä ja ilmotettua Kami toko-kokeeseenkin, voittajaluokkaan. Mennään vähän niinkuin kokeilemaan kepillä jäätä, että miten käy... Lisäksi on ilmo vetämässä mejä-kokeeseen ja kohta alkaa ilmoittautuminen yhteen paimennuskokeeseenkin, siihen yritän saada molemmille paikkaa. Jänskää tiedossa siis...

6.3.2014

(Vähän) tokoa, aksaa, terveyttä

Tiistaina Kamilla oli Seren treenit, teemana ruutu. Vähän ennakointia havaittavissa siellä sun täällä eli kääntyi ennen ruutua kysymään, että riittäiskö matka jo ja ruudussa toppaa ennen käskyä. Onneksi kuitenkin jatkoi ruutuun ilman lisäkäskyä. Täytyy treenata ruudun läpijuoksua laittamalla lelu ruudun taakse ja muistettava, ettei auta lisäkäskyillä vastaisuudessakaan.

Ledi aksasi lyhyesti 40-senttisillä rimoilla ja oli eri taitava :)

Huomenna Kamilla on kastrointi-aika. Ei me muuten tunnuta pääsevän eroon eturauhasvaivoista eikä tuo toisaalta mitään killuttimillansakaan tee. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja päästäisiin näistä ongelmista!