14.1.2010

Asennevamma


Nyt on muutamissa viime agitreeneissä ollut vähän ohjaajalla asenne hukassa... No johan se homma hetken aikaa pelittikin, joten kai tämäkin taantuma oli odotettavissa.


Lauantaina käytiin Tainan kanssa hallilla ja ajattelin alkuun "vetäistä" perjantaina treenaamani radan, kun se oli vielä kentällä. Muutama este tosin oli vaihtanut paikkaa eli ei ollut enää ihan sama rata. Kami taisi tuumata, että kyllä mä tän radan jo osaan ja paino menemään ihan omin-nokkinensa... Suunta oli joo oikea, mutta vailla kontrollin häivää :( No onneksi toisella kentällä tehty uusi rata meni vähän paremmin.


Tiistaina oli Tapsan treenit.



Alku oli suht haastava, putken jälkeisellä hypylle piti koira saada hyvin käännettyä ja hidastettua vauhtia, kun seuraava väli oli oikeesti tosi lyhyt. Ekalla kerralla onnistu, mutta kepeille Kami ei osunut oikeaan väliin. Ja mitä useamman kerran alkua yritettiin, sitä huonommin se tuntu menevän. Kami vaan lisäsi koko ajan vauhtia ja paineli omaan tahtiinsa... No tokalla kierroksella sitten saatiin taas parempi suoritus ja kaikki kohdat mentyä suht ok. Ohjaaja oli siis saanut käännettyä toivottomuuden tunteen aggressioksi ja ohjauksen päälle!


Eilen käytiin vielä epiksissäkin avoimessa luokassa kisaamassa. Haastava oli rata!


  


Alussa oli suht vaikea pyöritys, jonka sain sentään tehtyä, ei tosin kauhean sulavasti. A:n jälkeisen hypyn Kami hyppäsi väärältä puolelta, joten siinä kohdin tuli hylly. Kohdan 13-14 ajattelin rataantutustumissea ottaa varmaan päälle ja kiertää puomin oikealta puolelta, mutta ennen rataa tulin siihen tulokseen, että treenaamaan tänne on tultu ja teinkin sen leijeröimällä eli jäin puomin vasemmalle puolen. Hyvin upposi Kami pussiin! Kaarrokset oli aika laajoja, mutta kontaktit malttoi koira sentään ottaa hyvin. Ja lopussa vielä hypyn 18 jälkeen Kami karkasi putkeen, kun joku ei enää ohjannut... Mutta oli se koira sentään jotenkin kuulolla, ei tosin kauhean hyvin, kun kaarteet oli mitä oli.


Nyt täytyy hetkeksi jättää ylimääräiset "hömpöttelykäynnit" hallilla väliin ja treenata vain ajatuksella sillon kun sinne menee. Muuten alkaa näköjään mennä turhan villiksi... Ja treenattavien asioiden listalle on tipahtanut vinot hypyt ja tiistain treenin keppikulma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti