7.1.2015

Katsaus viime vuoteen ja tavoitteet 2015

Vuoden 2014 tavoitteet näyttivät tältä:

Kamin kanssa tavoitteena on:
  • Tokossa VOI1-tulos, minimitavoitteena edes toko-kokeeseen osallistuminen... 
  • Mejä-kokeisiin halutaan kanssa ja toinen AVO1-tulos olisi kova juttu. Suurimmat esteet tälle on a) kokeeseen pääsy ja b) laukauksen sieto
  • Koska Ledin kanssa haluan paimennuskisoihin, niin kai siinä samalla voisi Kaminkin kanssa startin ottaa. Varmaankin vain Paimenkoirayhdistyksen kisoissa.
Tokossa otettiin huimat kolme starttia! Tätä ennenhän on otettu startti/vuosi koiran ekoina vuosina ja sen jälkeen oli neljän vuoden tauko. Tuloksina 2 x VOI2 ja yksi VOI3. Toinen VOI2 oli Piirinmestaruuskisoista ja sieltä myös luokkavoitto. VOI1 jäi siis vielä odotuttamaan itseään, lähinnä tunnariongelmien vuoksi. Ja sitten kun siinä viimeisessä kokeessa onnistui tunnari, niin seuruu ja kaukot meni ihan alta oman tason...
Mejä-kokeessa käytiin ja saatiin hieno ykköstulos ja luokkavoittokin. Laukaus aiheutti harmittavan ison ahdistuksen, mutta metsässä mentiin kuin juna. Pisteet 47/50.
Yhdessä Paimenkoirayhdistyksen kisassakin käytiin, mutta siitä ei pahemmin raportoitavaa, lampaat hukattiin heti poispäinajossa. Mutta paimentamassa muuten käytiin aika ahkeraan ja siellä tuli jopa jotain edistystäkin!
Terveyden osalta vuosi oli suht ok. Alkuvuodesta Kami kastroitiin ja siitä toipui nopeasti ja hyvin. Loppuvuodesta kiusasi tassussa tulehtunut haava, mutta sekin saatiin antibiooteilla kuriin. Välillä setä vaikuttaa vähän jäykemmältä ja takapään lihakset se on kuihduttanut pois, mutta vauhtia tuntuu edelleen löytyvät, varsinkin jos kyseessä on Ledin mujuutus ulkona...

Ledin kanssa:
 
  • kun saisi seuruun kuntoon, voisi alkaa harkita toko-kokeeseen osallistumista. ALO1 riittää tavoitteeksi.
  • Paimenkoirayhdistyksen paimennuskisoihin sen kanssa haluisin, tavoitteena tulos.
  • Mejä-kokeisiin on niin vaikea päästä ja Kami on niistä etusijalla, joten sen osalta Ledille ei aseteta tavotteita ainakaan vielä.
  • Aksaa harrastetaan sen verran mikä hyvältä tuntuu, täysin vailla asetettuja tavotteita.
Tokossa Lepa ylitti tavoitteet hienosti: 2 x ALO1, näistä toinen SM-kisoissa pistein 191,67/200. Lisäksi yksi AVO2 sekä AVO1 Piirinmestaruuskisoissa, jossa myös luokkavoitto.
Paimenkoirayhdistyksen yksissä kisoissa oltiin samalla lopputuloksella kuin Kamikin eli lampaat hukattiin poispäinajossa. Muuten paimennettiin Lepankin kanssa aika paljon ja edistystä tapahtuu!
Mejä-kokeita en Ledille edes katsellut, teki se jonkun treenijäljen.
Agility jätettiin pois keväällä. Kaksissa treeneissä taisin käydä ja sitten totesin, että ilo lajista on mennyt, kun joutuu koko ajan kyttäämään, että liikkuuko koira ok. :(
Ledi taisi pysyä koko vuoden ihan suht terveenä.

Kamin tavoitteet 2015:
  • Tokossa VOI1 ja EVL-korkkaus. Seuruulle vaan tarttis saada jotain aikaiseksi, siitä on tullut tosi huonoa...
  • Paimennetaan ahkerasti, ehkä joku kisavisiitti (SPKY)
  • Mejä on tällä hetkellä sen ampumisen takia mulle ja koiralle vähän mörkö. Tekisi mieli kokeisiin, olishan se voittajaluokkakin hieno ekana kelpinä korkata, mutta uskaltaako vai ei... En aseta siis tavoitteita tähän.
Ledin tavoitteet 2015:
  • Tokossa keväällä yksi AVO1 ja sitten joukkueessa SM-kisoihin ja sieltäkin tavoitteena AVO1. Noiden myötä koiralla oliskin sitten jo TK2 eikä päästä korkkaamaan enää avointa luokkaa uusilla säännöillä. Mutta täytynee se voittajakin sitten Lepan kanssa vielä ensi vuonna korkata! Vielä en ole vaan keksinyt, että miten sille sen tunnarin rakennan, Kamin kanssa kun mentiin metsään siinä liikkeessä ja pahasti.
  • Paimennetaan ahkerasti ja tulos SPKY:n kisasta olisi tavoitteena.
Ja molemmille koirille tietenkin tervettä vuotta! Ja yksi ajankohtainen tavoite olisi päästä täältä Tanskasta kotiin! Lähtö on siirtynyt jo kahdesti, kun projekti venyy, seuraava yritys viikonloppuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti