28.7.2015

Lomat lusittu


Sinnehän se kesäloma sitten mennä suhahti…


Ledi onneksi toipui selkäkivuistaan suht nopeasti, joten jätimme koirat hyvillä mielin anopin hoiviin ja lähdimme Puolaan. Reissu oli oikein onnistunut! Lento oli suoraan Turusta ja kesti vajaan kaksi tuntia, joten matkustamiseen ei tarvinnut tuhrata aikaa. Hotellimme Sopotissa oli oikein passeli, vieressä juna-asema, josta pääsi Gdanskiin ja Gdyniaan ja toiseen suuntaan kun käveli parisataa metriä oli upealla biitsillä. Ja biitsin reunaa kun käveli reilu kilsan, oli Sopotin keskustassa. Lämpötilat olivat passelit, ihmiset ystävällisiä, ruoka hyvää, hinnat edulliset ja paikat siistejä, suosittelen! Yksi päivä palloiltiin Gdanskissa, toinen maattiin Sopotin biitsillä ja kolmantena käytiin shoppailemassa ja kiertelmässä Gdyniassa.


Veneilemään ei sitten päästykään kun veneessä on moottoriongelmia. Siispä maalasimme autotallin ja siinähän riittikin hommaa melkein kolmeksi viikoksi, kun kaikki ulkoseinät, räystäslaudat ja otsalaudat maalattiin kahdesti. Mutta hyvä tuli! Ja nyt se on sitten tehty.


Koirat ovat saaneet elää melko hunningolla ;) Paimentamassa käytiin vissiin kerran ja muutamia lyhyitä tokoiluja tehty kotipihalla. Mutta nyt alkaakin olla intoa taas tokotreeneihin ja kohti uusien sääntöjen tuomia liikkeitä!


Gdansk

Gdansk

Gdansk

Sopotin rantaa

Iltarinksu Sopotin rannalla

Sopotin kuu

Led sai niin pienen luun, että masentui

Autotallin takaseinä

Autokatoksen osio

Tallin toinen pääty

Maalauskelpie-Kami

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti