25.10.2010

Talvipaimennus, osa I

Torstaina Kami pääsi pitkästä aikaa paimentamaan. Aloitettiin Kaisan talvipaimennuskurssi, joka pidetään Vantolla maneesissa. Oltiinkin ainoat osallistujat kyseisellä kertaa!

Alkuun oli homma pelkkää isoa haparointia. Mä en muistanut, miten pitää olla ja käskyttää, en tiennyt mihin haluan koiran ja mitä tekemään jne. Ihan kuin olisi ollut ekaa kertaa paimentamassa!

No pienen ajatustauon jälkeen päästiin taas vähän rytmiin. Ensiksi tehtiin tasapainossa kuljetusta tötsiä kierrellen. Sitten tasapainokuljetusta diagonaalilla nurkasta toiseen, täyskäännös joka kerta lähempänä nurkkaa, jotte koira oppii menemään seinän ja lauman väliin. Menikin ihan rauhallisesti, mutta nurkasta noston jälkeen meinasi aina vähän purkaa jännäkiihtymystään.

Seuraavaksi oli vuorossa hakuja läheltä nurkkaa tolppakoiralta ja vuoroin itse tolppakoirakkona olo. Nostot tuppasi oikealle lähetettäessä menemään vähän yli ja vasemmalta jäämään vajaaksi, kun koira niin kovasti oli olevinaan fiksua ja yliblokkasi lampaiden vetosuuntaa...

Loppuun otettiin vielä poispäinajoa ja koiralle alkoi jo välillä tulla olo, ettei ole pakko koko ajan flankata toiselle puolen vaan voi ihan hyvin vaan seuratakkin lampaita.

Kovasti oli yhteistyö kankeaa pitkän tauon jälkeen, mutta eiköhän se tästä taas...

Lauantain TSAU:n kisoihin oli ilmottautunut, mutta ne jäivät väliin, kun itse niiskuttelin räkää peiton alla ja koira puolestaan paranteli kaulassa olevaa märkivää haavaansa. Oli yrittänyt ängetä Pinko kanssa samaan aikaan portin raosta ja saanut vähän hampaasta :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti