30.9.2009

Kyllä lähtee!


Eilen treenattiin ilman Tapsaa, mutta onneksi treenikavereilta löytyi neuvoja. Kiitos niistä! Radan Tapsa meille kuitenkin oli säveltänyt ja sen olisi pitänyt näyttää tältä:



A:n ja suoran putken välissä olevien hyppyjen välejä tosin piti tiivistää, putkea lyhentää ja keppejä ottaa lähemmäksi kun tila loppui kesken. Ja siitäkös sitten kinkkinen rata tuli... Puomia ei jaksettu kantaa paikalleen, kun sitä ei kerta radalla tarvittu, mutta olishan se tietty vähän lisähaastetta tuonut...


Kami oli ihan ykkösluokan ratojen fiiliksissä, eteenpäin vaan ja kovaa! Ei väliä mihin ohjaaja jää... Ei se koskaan ennen ole noin paljon irronnut ittekseen väärille hypyille. Piti oikein terästää ohjausta.


Heti alun kolme hyppyä oli hankala. Ensiksi yritin olla kakkosen takana vastaanottamassa, mutta kun koira otti kahden ekan hypyn välissä vaan yhden askeleen niin eihän sitä saanut hyppäämään kakkosta oikeeseen suuntaan... Välit siis tossakin oli vähän lyhyemmät ja eka este ei ollut ihan noin paljon vinossa kakkoseen nähden. Tein sitten niin, että jäin ykkösen ja kakkosen väliin, kakkosen oikealle puolen ja tein takaaleikkauksen kakkosen ja kolmosen välissä. Sillä tavalla sain koiran sentään kolmoselle asti. Seuraava ongelma: kolmosen jälkeen Kami leiskautti kymppihypyn... No tämä kun saatiin sujumaan niin putken jälkeen vasta kiire olikin. Ja Kami irtosi kympin jälkeen hypylle 16... 16 tosin oli paljon paljon lähempänä kuin ratapiirroksessa. Ja niin edelleen ja niin edelleen, aina tuli uusi vaikea kohta eteen, mutta kyllä niihin kaikkiin lopulta löytyi jonkun näköinen ratkaisu.


Tokalla kierroksella yritin uudestaan lähtöä ottamalla koiran kakkosen jälkeen vastaan ja sain jopa jotenkuten onnistumaan!


Kylläpäs oli rankka treeni... Kami tosin veti uudestaan ja uudestaan aivan loputtomalla innolla. Ihme, ettei se koskaan kyllästy tahkomaan jotain samaa kohtaa. Aina vaan samalla pöhköllä meiningillä menoksi vaan!

28.9.2009

Kivenpyörittäjien kylä


Eilinen päivä vietettiin kiviä roudaten... Palju saapui pihalle torstaina ja sille täytyisi saada paikka valmiiksi. Suunniteltu paikka on kalliolla, kahden kielekkeen välissä. Reilu puolet paljun alle jäävästä maasta on melko tasaista kalliota, mutta toiselle reunalla on sitten isohko ura, joka täytyy täyttää kivillä ja soralla, että saadaan tasainen pohja. Eilen sitten roudattiin kottikärrykaupalla ensin isompia kiviä sinne ylös ja lopulta jo vähän pienempääkin. Soraan asti ei päästy. Ja kulku paikalle kotsujen kanssa on kohtalaisen vaikeata, vähänkin raskaammalla kuormalla täysin mahdotonta. Kyllä tuntuu homma käsivarsissa. Ja milläköhän ilveellä se palju sinne saadaan sitten joskus kammettua?!


Kiviurakan jälkeen oli vielä hakutreenit Rymättylässä. Kamille otin vähän rullatreeniä ja vain kaksi hakua. Kaveri oli kuitenkin jo vähän väsynyt päivän tontilla riekuttua. Tosin hyvinhän se painoi menemään...


Rulla täytyy nyt ottaa seuraavaksi tosissaan työn alle. Tokonkin osalta voi vähän relata, kun ei siihen avo-kokeeseen olekkaan kiire, kun pentuvälityksen kriteerit tuli täytettyä sillä agi-tuloksella. Vaikka eihän Kamilta ole vaatimusten täyttämistä kukaan odottanutkaan, paitsi siis minä ehkä vähän. Kyllä nyt täytyy vähän isukilla meriittejä olla ;) No joka tapauksessa: rulla työn alle!


Eka yritys rullalla meni siihen, että Kami kyllä lähti muutaman metrin päässä olleen Tainan luo, mutta sitten ei keksinytkään mitä pitäisi tehdä. Nappasi hetkeksi risusta kiinni ja heittäytyi sitten Tainan viereen pitkäkseen sammakkona makaamaan ja tuijotti mua onnellisena: "heitä palkkaa"! Hoh-hoijaa... Kutsuin koiran luo, Taina siirtyi vähän kauemmas ja uusi yritys. Tällä kertaa nappasi rullan suuhun ja lähti tuomaan sitä mulle, kun peruutin taaksepäin. Seuraavaksi rulla oli Kaisalla, joka juoksikin vähän kauemmas ja heittäytyi mättääseen ja Kami painelikin huomattavasti innokkaammin perään. Rulla tosin ei tullut ihan käteen asti, mutta Kami pääsi näytölle silti. Sitten taas Tainan vuoro, jälleen vähän epävarmempi lähestyminen, mutta rulla tuli käteen. Lopuksi Kaisa kirmasi pari-kolmekymmentä metriä karkuun ja taas tuli rulla vauhdilla, muttei ihan osunut käteen... Täytyy siis ruveta laittamaan maalimiehiä vähän "piiloon", että saadaan uusi lähestyminen hommaan ja Kamikin innostuu paremmin. Eikä saisi lepsuilla sen käteen tuonnin kanssa...


Sitten ne kaksi ukkoa. Molemmat oli valmiina metsässä. Ekalle jouduin lähettämään kahdesti, kun Kami kaarsi tielle päin ekalla yrityksellä. Tokalla lähti paremmin ja löysi perille. Toinen maalimies löytyikin sitten aika mallikelpoisesti. Ja metsässä oli jo sen verran hämärää, että maalit oli pakko hakea oikeasti nenällä eikä silmillä.


Onnellinen oli otus treeninsä jälkeen :)

26.9.2009

Ekat viralliset agikisat: NOLLAVOITTO!


Tänään korkattiin Kamin ura agilityn virallisissa kilpailuissa. Johan sillä olikin ikää kuusi (vai viisi?) päivää yli 18 kuukauden, joka on agilitykisojen alaikäraja ;) Mulla vaan oli NIIN kova hinku radalle...


Jännitys oli taas jotain aivan älytöntä. Kami ei meinannut suostua mittaukseen vaan pakitti karkuun, mitä ei varmasti normaalisti tekisi. Mä vaan olin vissiin niin hermona... No saatiin kisakirja varmistettua ja keskittyminen itse kisaan sai alkaa.


Tuomarina oli Rauno Virta ja molemmat radat oli oikein mukavia. Kisaajille tuli nollia, muttei mitään älytöntä määrää eli vaikeusaste taisi olla aika sopiva. Ekalla radalla hätäilin heti alussa, enkä ohjannut Kamia kakkoshypylle, siitä kielto. Taisin tästä vittuuntua omaan kämmäilyyni, kun loppurata menikin sitten aika hienosti. A:n ylösmenolta tosin tuli vitonen... Mutta yksikään rima ei tippunut! Vitsit mä olin (jo tässä vaiheessa) tyytyväinen ja iloinen meidän suorituksesta!



Toinen rata ei sitten jännittänyt ollenkaan niin paljoa, mutta jännitti kuitenkin. Taisi olla aika sopiva jännitys kun sai skarpattua niin hienosti. Tältä radalta tulokseksi tuli siis nolla ja voitto kotiin! Toiseksi tullut (kelpie myöskin) oli vain kaksi sadasosaa hitaampi eli tiukkaa teki. Keinu oli aika täpärä, mutta muuten oli oikein hyvin suunta selvillä.



Kyllä oli (ja on edelleen) naama hevosenkengällä! Paikalla oli kohtalaisen paljon "Kami-yleisöä" kun oli ihmisiä, jotka ehkä haluaisivat Kamin ja Ansan pennun, tutustumassa vanhempiin ja seurakavereita ja muita kavereita. Aivan mahtava fiilis, kun kannustus oli ihan super-tasoa! Ja tokan radan jälkeen tuli joku TSAUlainenkin ihmettelemään "sitä just kisaikään tullutta koiraa, josta kaikki kohisee" ;D Aivan mahtava kisapäivä!!



Toka rata:


25.9.2009

EVVK


VSP. Vastakkaisen sukupuolen paras.


Mä en voi ymmärtää näitä näyttelyjuttuja. Mikä halvatun titteli on VSP, vastakkaisen sukupuolen paras?! Eihän uros voi olla VSP, eli vastakkaisen sukupuolen paras, toisin sanoen narttujen paras?! Ja toisinpäin, ei ymmärrä.


No Mia onneksi viime näyttelyreissulla sen verran valisti mua, että VSP on se ROP-kehän (ROP=rotunsa paras) toka (oliko se niin?). Mutta miksi sitten pitää olla titteli VSP, koirallahan on joka tapauksessa jo titteli paras narttu tai paras uros. Miksei se vaan voi olla se sukupuolensa paras tai sitten ROP2? Ei voi kukaan muu kuin transvestiitti tai drag queen olla vastakkaisen sukupuolen paras.


Ja tästä ei nyt sitten vedetä mitään herneitä nenään, vuodatuksen osasyynä on kanttarellirisotto, jonka resepti käskee kokin nauttia valkkaria. Ja osasyynä näyttelyiden älyttömyys...

Toko-kurssi (AVO), osa 2


Torstain toko-treenien aiheena oli liikkeestä seisominen ja hyppy. Lisäksi otettiin vähän kakeja.


Alkuun otettiin liikkeestä seisomista kahdella tavalla. Ensiksi takapalkalla, jolloin koira vapautettiin palkalle, kun ohjaaja oli liikkunut koirasta eteenpäin. Toka kerta oli niin, että koiran seisoessa ohjaaja jatkoi matkaa eteen, jätti palkan sinne, siirtyi koiran taakse ja sieltä vapautus palkalle. Treenattiin siis sitä, että koira seisoo venkuloimatta, vaikka ohjaaja siirtyy taakse (kuten avo-luokassa tehdään). Kami seisoi hyvin paikallaan, mutta katsoi kyllä taaksepäin minuun. Tätä täytyy siis treenata! Mutta enpä ole edes hokannut aiemmin, että noinkin voisi treenata... Tänä aamuna otin pari kertaa saman homman ja katse alkaa jo pysymään lelussa, vähän vaan pitää kuikuilla taakse, että mihin mä meen. Mutta pysähtyy hyvin eikä arponut kertaakaan itseään maahan. (Eli liikkeestä maahanmenot ei ensi kerralla toimi...)


Seuraavaksi hyppyä. Tontilla olen treenannut liian kapella hypynkaltaisella hökötyksellä ja viimeksi alkoi tulla esiin ongelma, että koira jää istumaan vähän vinoon hyppylinjasta ja tuli sitten esteen ohi takaisin. Nyt treenattiin niin, että kävin hypyn yli palkkaamassa koiran namilla, jolloin sain sen istumaan hyvään kohtaan. Tuppaa vaan välillä tulemaan ihan hyppyyn kiinni, jolloin takaisinpäin hypätessä kolauttaa koipensa esteeseen.


Sitten vielä kakeja. Maahan-istu-kaket menee ihan ok, noin viiden metrin päästäkin. Seisomista en ole vielä koskaan kokeillutkaan, kun sitä ei avoimessa luokassa ole ja mä vähän epäilen, etten avoimesta enää eteenpäin siirry...


Loppuun taas paikallamakuu toisen ryhmän kanssa. Ekan minuutin Kaisa häiriköi koiria heittelemällä kapulaa niiden edessä ja huutelemalla käskyjä. Tänne-käsky sai Kamin jo melkein lähtemään rivistä, mutta pysyi sentään. Häiriöiden jälkeen kävin palkkaamassa ja siirryin lopuksi kahdeksi minuutiksi piiloon. Paikallamakuun palkkasin lelulla, johon Kami purkikin vähän aggreja. Vieressä maannut uros vissiin sai Kamin vähän pullistelu-tuulelle, jota sitten purettiin patukkaan kauhealla murinalla. No hyvä, että purkaa sen patukkaan eikä ruvennut suoraan sille urokselle pärisemään :)


Kamin kanssa alkaa olla tosi hauska tokoilla, kun sillä on tekemisen meininkiä ja intoa nykyään niin kamalasti! Alkuvuoden toko-kurssillahan meni 70 % ajasta siihen, että sai koiraan kontaktin ja hetken keskittymään ja nyt se on niin kärppänä tekemässä ;)

24.9.2009

Pintavalu


Eilen aamupäivällä se näytti tältä:



Ja iltapäivällä tältä:



8 cm pintavalu tehty ja oikein hyvältä näytti lopputulos.


Ja mun golf näytti tältä:



Hyvää syntymäpäivää golf ;)

Kaheli kaahottaja...


Eilen oli ATT:n epikset ja starttasin Kamin kanssa ekaa kertaa avoimessa luokassa. Osallistujia oli kohtalaisen paljon, joten kisapaikalla tuli odoteltua kolmisen tuntia ennen omaa starttia. Eikä maxit olleet edes viimeisinä...


Liekö sitten ollut pitkä odottelu vai ohjaajan jännitys, mutta rata oli ihan kaoottinen :( Rimat vaan lenteli... Puomin jälkeisellä hypyllä vähän hätäilin ja se tuli hypättyä väärään suuntaan, muuten sentään suunta oli aika hyvin selvillä. Keppien jälkeen oli aika kinkkinen kohta ja siinä tiesin jo etukäteen olevani putken jälkeen myöhässä, mutta Kamin kokemattomuuden takia en uskaltanut lähteä puomia toiselta puoleltakaan kiertämään, ettei jää keppien tahkomiseksi...


No ainakin Kami teki keskittymistä vaativat kepit ja kontaktit kunnolla, vaikka muuten olikin aika holtittoman tuntuinen otus.


Videon meinasin ensiksi jättää julkaisematta, mutta menköön nyt, jos vaikka joku muu tästä oppisi jotain...




Tää ei kyllä oikein luvannut hyvää lauantaille...