Ei ne Lepan kastraation jälkimainigit lopulta muuta vaatinut kuin sen yhden antibioottikuurin. Sen jälkeen ei ole tulehdus uusinut, pari tikkilankaa änki ihosta läpi ja ne pätkästiin poikki. Lepa on siis taas ihan iskussa, ollut jo muutaman viikon. :)
Tokoilemaan ovat siis päässeet molemmat pojat. Jokunen viikko takaperin käytiin parin kaverin kanssa korkkaamassa ulkokenttäkausi. Kamin kanssa tein "kokeenomaisesti" luoksarin ja ruudun. Ruutuun meno oli vähän huono, tullut talvella tehtyä liikaa liian lyhyeltä matkalta. Otin sitten toisella kierroksella pelkkää ruutua, sillon sinne menoa häiritsi yksi merkki, joka oli ruudusta jonkun matkaa oikealla, aina piti kaartaa sinne... Täytyy nyt viimesiltä hallikerroilta jättää ruutu väliin ja vahvistaa vaan ulkona pitkää matkaa.
Ledin kanssa tein myöskin vähän kokeenomaisesti nuo kaksi liikettä. Luoksetulossa nousi helposti seisomaan liikkurin käskystä. Ja samaa teki vielä viime viikolla hallissakin, ei se vaan aiemmin... Tämä nyt siis tehotreeniin. Muutenkin täytyisi saada taas lisää liikkurointeja.
Kikin kanssa ollaan käyty aksailemassa, on se vaan villi karvapallo! :D Eilen Kikin treenien jälkeen oli sopivasti yksi kenttä tyhjänä, joten Kami ja Lepakin pääsivät höntsäilemään. Voi kuinka Kamin naama loisti, kun kaveri pääsi tekemään "agilitya". Molemmat saivat siis juosta vähän putkeen, minikokoisia hyppyjä ja suhata puomia. Oli muuten uskomattoman makee puomi Kamilla, kun takana on varmaan reilu vuoden tauko! Ikinä mennyt niin lujaa...
31.3.2015
11.3.2015
Ei se nyt menny niin kuin piti...
Maanantaina töiden jälkeen soittelin Vettoriin, kun Lepalla turvotuksen lisäksi tihkui nestettä tikkien kohdalta. Käytiin klinikalla näyttämässä ja lankareaktiohan se oli tikeistä sekä tulehdus. Nyt on koira sitten antibioottikuurilla. Näyttää ainakin jo paremmalta, seuraava jännitys on sitten antibojo-kuurin päätyttyä, että palaako tulehdus vai onko tikit ehtineet sulaa. Hö, tällaista :(
9.3.2015
Kevättä kohti
Mitäs sitä taas...
Ledi kastroitiin kymmenisen päivää sitten. Itse haava näyttää tosi siistiltä, mutta viikonloppuna alkoi kerätä jonkun verran turvotusta pussin jämiinsä, täytynee soitella klinikalle ja kysyä pitääkö sille jotain tehdä. Yllättävän hyvin Lepa kykenee tötterö päässä olemaan, mutta eihän se toki kivaa ole. Muutama päivä onneksi enää sitä jäljellä, mikäli kaikki nyt menee niin kuin pitäisi.
Partacollie-Kikin kanssa on nyt kahdet ohjatut ryhmätreenit takana, kivasti se kulkee, mitä nyt kontakteilla tarvittaisiin vähän malttia lähtöluvan odotteluun... ;) Kävin Kiksun kanssa perjantaina ATT:n epiksissäkin ja siellähän meno meni vallan villiksi. Lähdöstä Kiki varasti ihan törkeesti, tätä en odottanut ollenkaan, kun on treeneissä istunut aina kuin tatti. Palautin koiran lähtöön ja uusi yritys. Nyt päästiin liikkeelle, mutta puomilla sitten hidastamisen sijaan possu vaan kiihdytti vauhtia ja ampui suorilta putkeen. Siispä uusimme puomin. Ja keinun pari kertaa. :D Muuten se tulee kyllä hyvin ohjauksiin, noi kontaktit, varsinkin kisakontaktit, nyt vaan on vähän ongelma. Mutta oli se vaan silti hauskaa! Video löytyy täältä: https://youtu.be/GHP5yBw0r3o

16.2.2015
Päivitystä
Ei näköjään oikein jaksa enää kirjotella blogiin. Välillä tulee aina mieleen jotain, mitä pitäisi kirjoittaa, mutta sitten se taas jää unholaan, kun ei heti kirjaa ylös...
Koirien aktivoinnit on edelleen sujuneet tokon merkeissä. Kotona on tehty tunnarin alkeita molempien kanssa, Kami on yllättänyt hokaamalla jutun juonen! Ledi luulee vissiin tällä hetkellä, että treenin tarkoitus on pyöritellä kapuloita vuoron perään, kunnes tulee palkka... Täytynee palata sen kanssa takaisinpäin pelkkään ilmaisutreeniin.
Parina viime kertana on Doxxin vuorolla ollut vain 3-4 koirakkoa, jolloin on saanut tehtyä vähän vapaammin myös vauhtitreenejä. Ohjattu nouto alkaa olla molemmilla hyvällä mallilla, ei tosin vielä kapuloilla tehdä, kun en ole saanut hommattua niitä... Mutta namikupeilla tai nännikumeilla sujuu hyvin merkille lähetys, sinne pysähdys ja siitä kupille/lelulle lähettäminen. Samoin kartionkierto on hyvällä mallilla, nyt tarttis varmaan taas vahvistaa seuraavaksi ruutua, kun ollaan tehty paljon merkkiä tai kartion kiertoa. Seuruu kusee molemmilla, muuten hommat aika hyvällä mallilla :D
Viime kerralla kirjoitin, että Kamilla oli vatsa kuralla. Kaksi viikkoa sen jälkeen se oli taas päivän ripaskalla ja sen jälkeen on muutaman kerran työpäivän aikana oksentanut. Viime yönä se oksensi keltaista limaa kymmenisen kertaa aamu viiden ja kuuden välillä :( Mikäköhän setää nyt kiusaa... Ekassa oksussa aamulla oli kappale muovia mukana ja sitä pidin syypäänä, mutta kun ei loppunut se oksentelu siihen, toivottavasti siellä ei ole enempää muovia mahassa.
Loppuun vielä vähän uutta kivaa: mä pääsen tänään taas agilityn pariin ihan pienryhmäpaikalle! Kaverin partacollie kaipasi lainaohjaajaa, koska oma ohjaaja ei ole juoksukunnossa. Suoritettiin viime viikolla "koeajo" ja kivasti tuntui koira kulkevan, joten saan nyt toistaiseksi treenata (ja kenties kisata) kyseisellä koiralla heidän ryhmäpaikallaan. Hauskaa päästä taas agilityn pariinkin!

26.1.2015
Tokoillen talveen
Jahas, oisko se taas jonkun pienen päivityksen aika... Lähinnä ollaan tokoiltu, uudet säännöt toi lisäintoa hommaan ja samoin Seren kurssi, jota nyt käydään.
Serellä oli ekalla kerralla aiheena seuruu ja tunnari. Mulla oli Lepa mukana ja halusin vinkkejä tunnarin aloittamiseen. Tehtiin siellä yksi sessio hajutunnistusta lasipurkeissa olevilla oikealla ja väärällä kapulalla ja vaikutti lupaavalta. Viime viikolla sain itsellekin sopivat purkit hommattua ja yksi sessio otettiin kotona sekä Kamin että Lepan kanssa, eiköhän se siitä ala aueta...
Serellä pohdittiin myös peruutusta seuruussa, se kun tulee muuttumaan uusien sääntöjen myötä askelsiirtymistä oikeaksi peruuttamiseksi. Tätä olen nyt vähän aloitellut molempien koirien kanssa. Kamin ongelma on se, että tekee helposti askelsiirtyminä hypähtämällä taaksepäin ja menee heti istumaan. Ledi puolestaan väistää mua ihan hitosti ja hypähtelee koko ajan poikittain mua kohti. Takkuista on tämä!
Merkin kiertoa on tehty muutamaan kertaan, Kamilla helposti tulee mukaan haukahdus, mutta mä toivon, että kokeessa on kuitenkin matalammassa vireessä kuin Doxxin hallilla ja pysyy hiljaa. Lepa helposti yrittää ennakoida pysäytystä paluumatkalla, täytyy tehdä näitä nyt usein ja pelkästään ilman pysähdyksiä. Liikkeestä istumista on kanssa aloteltu Lepan kanssa, välillä on oikein hyvä, välillä ei taas meinaa millään pystyä tekemään muuta kuin seisomaan.
Ja EVL:n paikallaistuminen & -makuuhässäkkää kokeiltiin kerran. Kamia vähän tahmasi takana kulkeva liikkuri, joka antoi siis luvan siihen kaukomaahanmenoon ja luoksetulokutsuun. Teki kyllä hommat, mutta hittaasti. Mutta eiköhän tämäkin muutamalla toistolla ala tulla tutuksi.
Viime viikolla Kami oli muutaman päivän vatsa ihan kuralla. Toivottavasti se ei johdu edellispäivänä saamistaan namipaloista, jotka oli keitettyä sian sydäntä. On se niitä ennen ainakin syönyt ilman ongelmia, nyt tosin ei vähään aikaan ole niitä ollut. Mutta ovat treeninameina hyviä, joten toivon, että niitä voisi vastaisuudessakin käyttää.

7.1.2015
Katsaus viime vuoteen ja tavoitteet 2015
Vuoden 2014 tavoitteet näyttivät tältä:
Kamin kanssa tavoitteena on:
Mejä-kokeessa käytiin ja saatiin hieno ykköstulos ja luokkavoittokin. Laukaus aiheutti harmittavan ison ahdistuksen, mutta metsässä mentiin kuin juna. Pisteet 47/50.
Yhdessä Paimenkoirayhdistyksen kisassakin käytiin, mutta siitä ei pahemmin raportoitavaa, lampaat hukattiin heti poispäinajossa. Mutta paimentamassa muuten käytiin aika ahkeraan ja siellä tuli jopa jotain edistystäkin!
Terveyden osalta vuosi oli suht ok. Alkuvuodesta Kami kastroitiin ja siitä toipui nopeasti ja hyvin. Loppuvuodesta kiusasi tassussa tulehtunut haava, mutta sekin saatiin antibiooteilla kuriin. Välillä setä vaikuttaa vähän jäykemmältä ja takapään lihakset se on kuihduttanut pois, mutta vauhtia tuntuu edelleen löytyvät, varsinkin jos kyseessä on Ledin mujuutus ulkona...
Ledin kanssa:
Paimenkoirayhdistyksen yksissä kisoissa oltiin samalla lopputuloksella kuin Kamikin eli lampaat hukattiin poispäinajossa. Muuten paimennettiin Lepankin kanssa aika paljon ja edistystä tapahtuu!
Mejä-kokeita en Ledille edes katsellut, teki se jonkun treenijäljen.
Agility jätettiin pois keväällä. Kaksissa treeneissä taisin käydä ja sitten totesin, että ilo lajista on mennyt, kun joutuu koko ajan kyttäämään, että liikkuuko koira ok. :(
Ledi taisi pysyä koko vuoden ihan suht terveenä.
Kamin tavoitteet 2015:
Kamin kanssa tavoitteena on:
- Tokossa VOI1-tulos, minimitavoitteena edes toko-kokeeseen osallistuminen...
- Mejä-kokeisiin halutaan kanssa ja toinen AVO1-tulos olisi kova juttu. Suurimmat esteet tälle on a) kokeeseen pääsy ja b) laukauksen sieto
- Koska Ledin kanssa haluan paimennuskisoihin, niin kai siinä samalla voisi Kaminkin kanssa startin ottaa. Varmaankin vain Paimenkoirayhdistyksen kisoissa.
Mejä-kokeessa käytiin ja saatiin hieno ykköstulos ja luokkavoittokin. Laukaus aiheutti harmittavan ison ahdistuksen, mutta metsässä mentiin kuin juna. Pisteet 47/50.
Yhdessä Paimenkoirayhdistyksen kisassakin käytiin, mutta siitä ei pahemmin raportoitavaa, lampaat hukattiin heti poispäinajossa. Mutta paimentamassa muuten käytiin aika ahkeraan ja siellä tuli jopa jotain edistystäkin!
Terveyden osalta vuosi oli suht ok. Alkuvuodesta Kami kastroitiin ja siitä toipui nopeasti ja hyvin. Loppuvuodesta kiusasi tassussa tulehtunut haava, mutta sekin saatiin antibiooteilla kuriin. Välillä setä vaikuttaa vähän jäykemmältä ja takapään lihakset se on kuihduttanut pois, mutta vauhtia tuntuu edelleen löytyvät, varsinkin jos kyseessä on Ledin mujuutus ulkona...
Ledin kanssa:
- kun saisi seuruun kuntoon, voisi alkaa harkita toko-kokeeseen osallistumista. ALO1 riittää tavoitteeksi.
- Paimenkoirayhdistyksen paimennuskisoihin sen kanssa haluisin, tavoitteena tulos.
- Mejä-kokeisiin on niin vaikea päästä ja Kami on niistä etusijalla, joten sen osalta Ledille ei aseteta tavotteita ainakaan vielä.
- Aksaa harrastetaan sen verran mikä hyvältä tuntuu, täysin vailla asetettuja tavotteita.
Paimenkoirayhdistyksen yksissä kisoissa oltiin samalla lopputuloksella kuin Kamikin eli lampaat hukattiin poispäinajossa. Muuten paimennettiin Lepankin kanssa aika paljon ja edistystä tapahtuu!
Mejä-kokeita en Ledille edes katsellut, teki se jonkun treenijäljen.
Agility jätettiin pois keväällä. Kaksissa treeneissä taisin käydä ja sitten totesin, että ilo lajista on mennyt, kun joutuu koko ajan kyttäämään, että liikkuuko koira ok. :(
Ledi taisi pysyä koko vuoden ihan suht terveenä.
Kamin tavoitteet 2015:
- Tokossa VOI1 ja EVL-korkkaus. Seuruulle vaan tarttis saada jotain aikaiseksi, siitä on tullut tosi huonoa...
- Paimennetaan ahkerasti, ehkä joku kisavisiitti (SPKY)
- Mejä on tällä hetkellä sen ampumisen takia mulle ja koiralle vähän mörkö. Tekisi mieli kokeisiin, olishan se voittajaluokkakin hieno ekana kelpinä korkata, mutta uskaltaako vai ei... En aseta siis tavoitteita tähän.
- Tokossa keväällä yksi AVO1 ja sitten joukkueessa SM-kisoihin ja sieltäkin tavoitteena AVO1. Noiden myötä koiralla oliskin sitten jo TK2 eikä päästä korkkaamaan enää avointa luokkaa uusilla säännöillä. Mutta täytynee se voittajakin sitten Lepan kanssa vielä ensi vuonna korkata! Vielä en ole vaan keksinyt, että miten sille sen tunnarin rakennan, Kamin kanssa kun mentiin metsään siinä liikkeessä ja pahasti.
- Paimennetaan ahkerasti ja tulos SPKY:n kisasta olisi tavoitteena.
1.1.2015
Taapertelua Tanskan maalla
Alkaa käydä tämän pikkukylän nurkat jo aika tutuiksi :) Aamupäivisin irrotellaan rannalla, päivällä käydään tunnin-kahden lenkillä metsässä ja iltaisin etsitään ruokaa ;) Useampana iltana ollaan siis yritetty löytää auki olevaa ravintolaa, mutta on tämä niin kesäkaupunki, että auki on vaan kaksi pizzeriaa ja yksi snägäri. Jouluna aattona ja päivänä Lassen työkaveri vaimoneen meillä syömässä, kun heidän hotellin ravintolakaan ei ole auki. Onneksi meillä on asunto eikä olla kyseisessä hotellissa...
Odensessa käväisin yksi päivä, muttei tarttunut alennusmyynneistä mitään mukaan. Muuten siis hengailtu vaan tässä pikkukylässä. Eilen tosin lähdin päivällä koirien kanssa autoilemaan tuonne pohjoiskärkeen paukkuja karkuun. Täällä on nimittäin räjäytelty jo viikon ajan... Mutta ajeltiin siis lenkkeilemään Fyns Hovediin, hauska saarihässäkkä. Osittain kävelyreitit kulki lammas- ja lehmälaitumien läpi, osittain rantoja pitkin ja rannoilla sai koirat ulkoilla vapaana talvikaudella. Ja kyllä pojat sitten juoksikin :)
Aamulenkkimaisemia lähibiitsiltä:
Fyns Hoved:

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)