Koirankynnenleikkaaja

Nyt on imuroitu, tiskattu, pesty pyykkiä ja sitä sun tätä. Ja leikattu koiran kynnet. Se sai mut tänään kirjoitustuulelle ;-)

Retulle on tassut vähän arka asia ja alkuun mulle tuotti paljon harmaita hiuksia sen kynsien leikkaus. Ja kun se laitto siinä hanttiin, tuli kerran leikattua niin, että tuli verta ja sen jälkeen vasta laitettiinkin hanttiin. Nyt olen jo pidemmän aikaa sitten nyrhinyt sen kynsistä viikottain ihan vaan millin puolikkaan pois ja tänään huomasin, että eihän se ole laittanut hanttiin siinä hommassa enää pitkään aikaan! Välillä jos oikein jännittää, se laittaa pään kainaloon, mutta ei vedä tassua pois. Näin se luottamus kasvaa :-)

Asiasta toiseen, siihen joka eniten on pyörinyt päässä pari päivää: Retun poismuuttoon. Retu ei sentään kokonaan meiltä katoa, se asuu samassa kaupungissa, tullee varmaan meille hoitoon sillon tällön ja mulla on siihen "harrastusoptio" eli saadaan jatkaa agilitya. Täytyy katsoa mitä Retu muutoksesta tykkää ja päättää agilitysuunnitelmat sen mukaan. Ainakin sitä voisi launtaitreeneissä välillä käydä molempien huviksi. Sillon kun Retu meille muutti, se oli niin stressaantunut, että murisi vieraille ihmisille jos ne edes tuijotti sitä, semmosta koiraa ei viitsi kisahälinällä enää kiusata, mutta tosiaan, sen aika näyttää miten käy.

Ja osittain vaikuttaa asiaan se, tuleeko meille oma koira nyt vai vasta joskus.

Mulla on mielestäni kohtalaisen hyvä koirakokemus, mutta eihän mulla ole edes koskaan ollut koiraa! Mulla on vaan aina ollut hoitokoiria, pidemmän tai lyhyemmän aikaa, mutta usein. Alkuun vanhempieni luona asuessa meillä "kävi hoidossa" kaverin kultaiset noutajat, parhaimpaan aikaan 3 kpl yhtäaikaa. Kerran vietti joulun meillä myös yksi pinseri, se oli hauska tapaus! Seuraavat hoidokit oli naapurin 2 seropia, corgi ja kääpiösnautseri, siinä riitti vilinää... Sen jälkeen taisi olla vuorossa ystävän belgianpaimenkoira, sitä muistelen edelleen paljon, se oli monessa suhteessa niiin ihana. "Nykyelämässä" eli Lassen ja mun luona on visitoinut venäjänvinttaria, sakemannia ja tietty pari parsonia. Eiköhän tostakin sitä kokemusta kartu?

Mutta Retun kanssa eniten on tietty karttunut "koirasilmä" kun se on ollut niin pitkään, sen kanssa on touhuttu niin paljon eri lajeja ja sille on oikeasti kouluttanut jotain uutta. Siitä (ja muista koirista) on tullut ajatuksiin ainakin muutama asia mihin sitten joskus sen oman koiran kanssa haluan panostaa:

- Koiran tulee osata rauhottua. Aina ei tarvitse tapahtua jotain vaan välillä on ihan ok osata olla omissa oloissa.

- Vieraissa paikoissakin tulee osata olla rauhassa. Sitä koiraa tullaan roudaamaan joka halvatun paikkaan. Agilityhallit ja muut koiratapahtumat tietty, Merisalin terassi ;-) , yhteysalus (Retun on pakko HUUTAA siellä!) etc.

- Naksu tai siis etenkin se ajatus, että koira tarjoaa jotain toimintoa. Retun ainoa tarjous on huuto ;-) Yhtenä päivänä yllätyin suuresti ja positiivisesti, kun Retu treenasi L:n kanssa naksulla jotain ja tarjosi kellahdusta (sitä on treenattu paljon). Aiemmin se on vaan istunut eteen vonkumaan, jos ihmisellä on nami kädessä muttei kerro mitä tehdä.

- Remmissäkulku, yleinen käytös ihmisten ilmoilla. BH-koe tarttis saada suoritettua.

- Ja agilityssa miljoona asiaa, kun sitä vasta opetteli itsekin samalla kun koulutti Retua, niin tuli monta asiaa tehtyä "väärin".

Ja harrastuksina koiralla tulee olemaan agility, toko ja mejä, ainakin. Näistä hyvistä ajatuksista huolimatta siitä mun ekasta omasta koirasta sitten joskus, tulee varmaan ihan täyskaheli vailla käytöstapoja ;-)

Mutta hyvän kodin se tulee saamaan.