10.4.2008

Treenit


Eilen oli kiva treenailla, kun meitä ei ollut kuin kaksi osanottajaa, Arja ja minä.

Treeniradan vaikein kohta meille oli kepeille tuonti. Kyseessä oli kolmen hypyn vino suora (siis hypyt ei ole suoraan peräkanaa vaan vinossa linjassa) ja sitten melkein 180 asteen käännös oikeaan kepeille. Mä yritin Retua kovasti kääntää hullun juoksuspurtin jälkeen oikealle ja aina sillä tuloksella, että koira ponkaskin yli vasemmalla puolella olevan hypyn. Siis mä käännän koiraa oikeelle niin se hyppääkin vasemmalle… Hyvin ohjattu? Siinä hypyillä ennen keppejä mä olin koiran oikealla puolen ja vilkasin aina just ennen keppejä vasemman olan yli, että missä se koira tulee ja sen Retu vissiin tulkitsi käskyksi hypätä se vasemmalla oleva hyppy. Sitten kun olin katsomatta koiraa ja juoksin vaan hulluna keppien alkuun, niin meni koirakin ne oikein hyvin. Täytyy vaan luottaa (toivoa) että koira on siinä kohtaa tulossa kuin luulee sen olevan…

Radan jälkeen harjoteltiin vielä vähän toisellaista lähestymistä siihen kepeille ja koiran kääntöä sylkkärillä, mutta mä en vaan pystynyt hahmottamaan omaa liikettäni. Koira osaisi, mutta kun ohjaaja meni lukkoon… No saatiin sekin lopulta jotenkin onnistumaan.

Retulla oli hyvä vauhti ja haki jopa esteitä poikkeuksellisen hyvin! Se oikein säntäili menemään ;-) Tommosta kun näkis kisoissakin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti