13.1.2009

Pakkovalsseja Jaakon tahtiin


Eilen treenaltiin Jaakon ohjauksessa pakkovalsseja hypyillä ja putkilla ja monella erilaisella kulmalla. Tuttuun tapaan Kami oli ihan pro ja mullakin kuulemma ajoitus kohdallaan.

Puomin alastulolla otettiin itsekseen muutama kontaktitreeni, Kami on selvästi hokannut mitä siinä pitää tehdä, kun yrittää välillä ihan vaan varpaita venyttää puomilta maahan, jos etutassu on jäänyt vähän reunalle. Se näyttää ihan joltain animaatiohahmolta, joka venyttää varvastansa...

Sen kanssa on niin hauska treenata, kun se on niin intona. Yleensä otan sen ensiksi vasemmalle sivulle istumaan, kun jätän sen lähtöön ja se tulee hallilla pienestäkin vihjeestä kauhealla vauhdilla sivulle ja samalla vielä tökkää kuonolla mun kättä, että mene jo siitä, että päästään tekemään. Nauru Ja lähtöön se jää hyvin odottamaan. Eilen tosin kerran tai kaksi yritti lähteä ennen aikojaan, kun en tarpeeksi painokkaasti käskenyt istua, mutta en usko, että varastamisesta tulee ongelmaa...

A:lle jätkä-näppärä ehti taas kahdesti karata, mutta tuli kauniisti alas kontaktille. Kepit oli koko treenin ajan aidan toisella puolen, joten se intoilu jäi nyt pois.

Lopuksi otettiin oikea radan pätkä, vieläpä kohtalaisen haastava sellainen: hyppy-putki (ohjattava ylimääräisen esteen takaa)-putki-sylkkäri hypylle-valssilla putkeen-sylkkäri hypylle. Ekalla kerralla meni putkien jälkeinen sylkkäri hypylle töksähtäen ja viimeinen hyppy väärään suuntaan. Toka suoritus menikin sitten ihan nappiin. Siitä jäi mahtava fiilis, kun Kamikin paino menemään niin kovin. Sen kanssa on kyllä jokaisesta agitreenistä jäänyt todella hyvä mieli ja kauhea into päästä tekemään lisää!


*Lisäys* Koska hallissa toi sivulletulo on niin vauhdikas, tajusin kokeilla seuraamistakin siellä. Ihan vaan muutama askel, lelu kainalossa. Koira kun oli kovassa vireessä ja lelun perään niin tuli meidän kaikkien aikojen hienoimmat seuruupätkät ilman namikättä (siis ihan vaan 2-4 askelta ja revittelypalkka). Täytyypä muistaa treenata totakin aina välillä!


Ja agilityssa tarttis ruveta enemmän palkkaamaan apuohjaajan/maalissa odottavan/kädestä lentävän palkan kanssa eikä aina "käteen kiinni" kun koira tuijottaa nyt liikaa mua. Kyttää kuulemma ihan esteen edessäkin ja ajautuu liian lähelle hyppyjä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti