23.1.2009

Treenailuja hallilla


Eilen käytiin taas hallilla treenailemassa. Treeniseuraa eli Tainaa ja Kiistaa ootellessa tottisteltiin ulkona 10-15 min. Seuruuta lelu kainalossa, liikkeestä seisomaan jäämisiä takapalkalla ja muutama eteentulo. Seuruu alkaa pikkuhiljaa sujua ilman namikättä. Koiran sijainti kyllä vähän vaihtelee ja taitaa se vähän kulkea vinossakin (vaikea itse nähdä), mutta parempaan en ilman viisaampien neuvoja pysty. Onpahan se vähän ainakin kehittynyt. Liikkeestä seisomaan jäämisessä takapalkkaus on ihan must juttu!


Agitreenit aloitin puomin ylösmenokontaktin tahkomisella. Alkuun laitoin kosketusalustan puomin tokaan ruutuun ja lelupalkkaus heti kun Kami meni alustalle. Muutaman toiston jälkeen otin jo alusta pois, kun en halua siihen sen kummemmin "jäädä kiinni", se vaan alkuun näytti mihin kohtaan koiran haluan. Monta toistoa niin, että Kamilla on etutassut kontaktilla, takatassut maassa ja siitä kutsu leikkiin. Kun tämä alkoi hahmottua, ajattelin ottaa koko puomin ja niin, että lelu on odottamassa maassa puomin jälkeen. Ylösmenoa joutui vähän junnaamaan, mutta kun sain oikeasta suorituksesta vapautettua juoksemaan koko puomia niin vauhdilla meni alas asti ja jäi odottamaan vapautusta lelulle. Yhden puhtaan suorituksen jälkeen jätin asian hautumaan kelpien päähän. Toivottavasti se tämänkin asian mietiskelisi päässään ja seuraava kerta olisi helpompi, nyt oli aika tuskasta toi homma...


Puomin jälkeen halusin ottaa vaan kaikkea hauskaa, ettei into latistu vallan (no ei siitä kyllä oikeesti ole pelkoa...) Mentiin verkkokepit muutamaan kertaan, hyppysuoraa jossa lelu lopussa odottamassa ja pientä ratakuviota. Lähdöissä pyrin vapauttamaan kun katse on esteeseen (ei välillä millään meinannut lopettaa mun tuijotusta) ja palkkaus lentävällä lelulla.


Treenien jälkeen Kami ja Kiista pääsi rallittelemaan puoleksi tunniksi niitylle ja voi sitä riemua! Vuoroin kiidettiin kamalaa vauhtia ympyrää ja vuoroin painittiin lumessa. Aivan ihanaa Nauru


Kotona oli vielä edessä pihan kolausta ja siinä Kami on kanssa täysillä mukana. Täyden kolan edessä hypitään ja häsätään ja kun vedän tyhjää kolaa perässäni, on kyydissä aina kelpien etutassut takajalkojen potkiessa lisää vauhtia...


Ja nyt aamulla vasta lunta olikin! Aivan ihanan näköistä. Kami hepuloi takaniityllä ja naapurin kommentti siihen oli, että häntä ahdistaa kun joku jaksaa olla heti aamusta noin pirteä... Silmänisku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti