27.12.2009

Kelpien aksapäivä


Tänään sain viettää synttärien kunniaksi koko päivän hallilla kelpien ja aksan merkeissä, mikäs sen mukavampaa! Kamin kaikki lapsetkin oli paikalla: hauskasia pikku-öttiäisiä :)


Jari veti meille treenit. Rata oli kohtalaisen simppeli 16:sta esteen pätkä. Oikeastaan vähän turhankin simppeli, joten viilailtiin sitten käännöksiä vielä vimotten päälle. Mutta tulipahan tehtyä hyvää rataa monta toistoa, mikäs mukavampaa itsetunnolle ;)


Timo puolestaan testautti pihalla koirien saalisviettiä. Kyseessä siis "puruharrastaja". Kamin kanssa homma aloitettiin omalla patukalla, jolla ensiksi minä leikitin ja sitten patukka siirtyi Timolle. Ja hyvin puri koira kiinni. Siinä vaiheessa kun lelu vaihtui vieraaseen rättiin, laski vire hetkeksi (no eipä me olla ennen pyyhkeellä leikitty), mutta kun mä usutin Kamin rättiin kiinni niin sekin onnistui Timonkin kanssa. Kamilla oli kuulemma hyvä ote ja asenne vailla ylimääräistä häsläystä, jota suurimmalla osalla kelpeistä pukkaa pintaan. Kannatan, onhan se jo huomattu, että Kamista puuttuu se tavaton häsellys (ja toisaalta myös välillä säpäkkyys). Olisi kyllä joskus hauska jotain purutreenejä enempikin kokeilla, kun kerran koira ehkä vähän ainakin hommaan kykenee... Kun vaan olisi aikaa...


Kaiken kaikkiaan mukava päivä, joka päättyi runsaisiin joulurääppiäisiin kahviotiloissa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti