9.12.2009

Tehokkaat treenit ja mahti fiilis!


Eilen treenattiin ilman koutsia, mutta sitäkin paremmat treenit! Pitäisköhän Tapsa vallan dumpata ;)


Rakennettiin Elinan treenirata ekasta treenistämme:



Ensiksi tehtiin pätkä 1-17. Ja Kamilla heti eka yritys puhtaasti läpi! Tosin totahan tahkottiin joku aika sitten Elinan kanssa eli ihan uutena se ei meille tullut. Mutta mahti kaveri kalpi silti oli!


Koska pätkä vaan meni kaikille niin suvereenisti, niin jatkettiin sitten kohta 17-35, tämä olikin vähän haastavampi. Puomi ja A meillä tosin oli toisinpäin, kun ne nyt vaan oli kentällä niin. Ja hyppy 28 puuttui sekä 24 oli suoraan putken ja A:n välissä.


Kepeillä tein taas persjätön, Kamia ei häirinnyt yhtään. Hyppyä 20 vähän epäilin, että mahtaako koira sinne päätyä, mutta ei ongelmaa. Kohta 30-31 vaati pari yritystä, sitten sekin sujui ja lopun välistävedot myös vaati vähän hiomista (eli iso jarrutus koiralle ennen ekaa hyppyä!), mutta nekin saatiin toimimaan. Ja se mikä hienointa, rimoja taisi tippua ihan vaan pari-kolme ja nekin huomautuksen jälkeen pysyi ylhäällä!


Putken 23 jälkeisen hypyn läpi Kami kerran tuli, mutta kun muistin siinäkin huomattaa, että HYPPÄÄ niin ei ongelmaa. Tämän Elina viimeksi mainitsikin, että ne putkien jälkeiset hypyt on vaikeimpia, kun tullaan vauhdilla, joten niissä täytyy nyt muistaa muistuttaa koiraa hyppäämisestä! 


Mutta kaveri on selvästi skarpannut noiden hyppyjen kanssa! Ja hyppytyylikin alkaa kuulemma olla parempi. Vielä me tämäkin ongelma selätetään, nih!


Oli kyllä tosi hyvät treenit ja vedettiin yllättävän nopeesti läpi, vaikka kaikki treenasivat mielestänsä ihan huolella. Ja niiin hyvä fiilis jäi! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti