9.9.2008

"Tottistelua" hakutreenien sijaan


Eilen ei ollutkaan hakutreenejä kun oli tullut niin paljon peruutuksia. Koska jo Haunisissa kuitenkin oltiin niin kierrettiin järvi Tiian ja Kylli-hoffin kanssa. Lenkin jälkeen Kaisakin oli tullut kelpiensä kanssa kentälle tokoilemaan, joten mentiin vielä sinne. Kami sai hetken levätä autossa kun seurailin toisten puuhia ja sitten otin Kaminkin mukaan kentälle. Alkuun ei meinnut pystyä keskittymään ollenkaan kun toiset koirat ja ohjaajat oli NIIN kiinnostavia, mutta kun sain mahapullanyrkin tungettua koiran kuonoon kiinni niin johan alko seuraamaan ;-) Välillä tosin piti jäädä taas toljottamaan, jos isot koirat juoksi kovin tai muuta kiinnostavaa. Mutta sain vähän treenattua sivulletuloa ja seuruuta, eteentuloa, maahan-seiso sarjaa sekä paikallamakuuta, jossa lelupalkka olikin superjuttu.


Taisi vielä viikonloppu rasittaa koiraa kun kotona se painu suoraan nukkumaan ja nukku taas koko yönkin hipihiljaa.


Tänään on viimeinen kerta Koirataidon pentukurssia ja ensi viikolla jatketaan sitten Koirataidon TOKO kilpatottelevaisuus-kurssilla, alokasryhmässä tietty. Hakutreenit jää nyt muutaman kerran väliin kun on muuta menoa, harmi siis ettei eilenkään päästy treenaamaan.


Nouto pitäisi varmaan seuraavaksi ottaa työn alle. En vaan vielä ole keksinyt miten... Kami hakee hyvin esim. palloa mutta jättää sen aina 5-10m päähän ja jää siihen makaamaan ja odottamaan uutta heittoa. Tarttis saada se tuomaan pallo/lelu ihmiselle asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti