3.9.2008

Pentukurssi kaupungilla


Eilen oli Koirataidon pentukurssin kaupunkikävelyosuus Naantalissa. Kamilla oli alkuun todellisia keskittymisvaikeuksia, kun parkkipaikalla piti tehdä istumisia ja maahanmenoja. Ne muut koirat oli niin lähellä ja maa niin märkä, ettei pientä kelpien pyllyä voi maahan laittaa. Sitkeän tahkoamisen jälkeen sain muutaman kerran istumaan ja sitten se alkoikin sujua. Ja jossain vaiheessa kun tajusi, ettei muiden kanssa tänään pääsekkään leikkimään, niin alkoi myös jonkun näköistä kontaktiakin löytyä. Täytyypä muistaa nyt aina sateella asvaltilla treenata istumisia ja makuita!


Ensi viikolla on viimeinen kerta tätä pentukurssia, sitten tarttis taas keksiä millä kurssilla tai missä porukassa jatketaan tottistelua.


Toinenkin alahammas oli muuten eilen tipahtanut, joten tänään onkin sitten vaan yksi ylähammas lekurilla poistettavana. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti