31.8.2012

Lepakkokin rulettaa!

Jos tiistaitreeneissä oli Kamille sopiva rata, niin eilen oli ihan Ledin rata! Jotain tän näköistä hässäkkää tehtiin:

Kohta 9-10 oli ainoa mitä vähän viilattiin, ysille ei parennut mennä liian lähelle estettä takaakiertoa ohjaamaan, sitten ei ehtinyt kunnolla alta pois, mutta kun rytmitti homman niin, että sai liikkeellä ohjata vähän kauempaa koiran takaakiertoon, ehtikin paljon paremmin. Ledi eteni vilkkaasti ja tarkasti. Ja istui joka kerta lähdössä nostamatta pyllyään! Jotain on naksahtanut viikossa urilleen, viime viikolla ei tahtonut millään persus pysyä maassa.

Ennen Ledin treeniä tein Kamin kanssa kuudella kepillä vähän avokulmatreeniä. Elinan ohjeiden mukaisesti eli itse seisoin vain paikallani ja lähetin koiran kepeille. Muutaman toiston jälkeen Kami hoksasi(!) pelin idean ja oikeasti rupesi katseella hakemaan sitä ekaa keppiväliä eikä vain ryysää sinne minne sattuu osumaan. Se oikeesti AJATTELI jotain aksakentällä, oh! Tosin lopussa ajatus meni jo niin pitkälle, että lähti kiertämään sitä ekaakin keppiä, argh... No saatiin se tapakin vielä pois karsittua, katsotaan ensi kerralla taas lisää.

Ledin treenin jälkeen iski vielä pieni masokismi ja lähdin veivaamaan treenirataa Kamilla. Kuten odotettua, kolmosen päällejuoksussa tuppasi rima tippumaan, samoiten kymppi-hypyllä. Ysiä ei tiputellut, kun siinä jäin itse kauemmas hypystä, mutta kympillä oli pakko olla lähellä, että saa koiran seuraavalle hypylle ja sitä ei Kami päällejuoksuissa kestä. Ei vaan viitti jarruttaa... Kyllä tämä rata oli ehdottomasti Ledin rata!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti