9.10.2012

Viikon viipotukset

Aksailtu lähinnä vaan...

Tiistaina laitettiin päät pyörälle tämän kanssa:
Ei meinannut millään pysyä kärryillä, että mihin suuntaan putkesta millonkin lähdettiin... Mutta Kami veti ihan kivasti. 12-hypyllä tosin jouduttiin vähän kiroilemaan, että malttoi pitää riman ylhäällä.

Ledi meni taas Katjan kanssa ja kauhiaa vauhtia menikin :D Kepeilläkin alkoi kuulua kunnon äänitehosteita, kun haluis mennä kovempaa kuin pystyy. Eikä jättänyt keppejä kertaakaan kesken, vaikka Katja otti vähän etumatkaa seuraavalle hypylle.

Torstain treeneissä oli kohta, jossa piti tehdä peräkkäin kolme välistävetoa tahi takaakierto-päällejuoksua. Tein ensiksi välistävetoina, saatiin toimimaan joo, mutta kyllä päällejuoksut oli Ledin kanssa paljon sujuvampi vaihtoehto.180 asteen käännös pituudelta pitäisi ottaa työn alle...

Sunnuntaina käytiin tekemässä vähän omatoimitreeniä hallilla. Kami löysi kepit sylkkärillä hienosti ja veti ne muuten ihan tajutonta vauhtia... Ainahan se ne vauhdilla menee, mutta kun joutuu katsomaan mun ja Ledin treenausta niin tulee vielä vähän lisäpotkua... Puomia suhailtiin, muutaman kerran tuli ylösmenovirhe ja koira pois puomilta. Ehkä se joskus oppisi malttamaan... Ledi teki kanssa mm. puomia ja samaa sylkkärillä kepeille, hyvin veti. Lisäksi vähän vedätystä estesuoralla, meinasi tosin karata koko ajan kepeille... Ne vetää aika hyvin puoleensa.

Eilen käytiin TSAU:lla epistelemässä. Ledi meni mölliradan ja avoimen ja viimeisenä Kami vielä avoimen. Ledi ei ole epistellyt kuin omassa hallissa ja kesällä kerran ulkokisoissa, joten se oli vähän ihmeissään, kun pääsikin radalle. Meluisa ja vilkas halli vähän ensiksi aiheutti radalla varovaisuutta, mutta puolessa välissä rataa pääsi taas vauhtiin. Putkelta otettiin kielto, sillon koira oli vielä varovainen, ja yksi rima alas. Mutta ihan kivat puomi ja A.


Avoin rata olikin sitten Ledin kanssa ihan katastroofi. Tuli heti kakkosena olleesta muurista ohi. No tämä mun piikkiin, kun jätin koiran kauas lähtöön ja lähdin liikkeelle koiran ollessa ekalla hypyllä ja suoraan tietty kiirehtimään, enkä ohjannut muuria. Viskileikkaus ei toiminut. No ihmekös tuo, kun sitä ei olla koskaan tehty ja yritettiin nollavauhdista... Puomi, A ja keinu oli ihan kivat ja kepit se osasi. Muuten viipotettiinkin esteistä ohi, ohjaaja yritti talloa koiraa joka välissä jne. Hajosi siis pakka! Jos olisin ollut fiksu, olisin edes lopettanut keinulle ja palkannut siitä, kun se tehtiin hyvin, sen sijaan juoksentelin vielä viimesten esteiden vierestä maaliin ohjaamatta kuitenkaan esteitä ja Ledikin ne sitten sujuvasti ohitti vaikka oli jo ensiksi hyppäämässä. Eli tosihyvää kisatreeniä, argh.

Onneksi oli vielä Kami! Kamin kanssa rata oli ihan helppo nakki, se kun lukitsee esteitä ja lähtee niihin kauempaakin. Ledin kanssa piti olla varmistelemassa siellä täällä ja sitten ei ehtinyt enää jatkoon, kun oli pitkiä estevälejä. Kami kävi kuumana, mutta otti ylösmenokontaktit hyvin. Puomin jälkeisellä okserilla tuli rima alas, muuten virheetön suoritus. Enpä olisi uskonut, että Kamikin toimii välillä terapiakoirana :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti