2.12.2014

Paimennusta

Viikonloppuna päästiin taas paimentamaan ja olipas se kivaa. Tehtiin vähän paimennettujen lampaiden kanssa. Eli sellasten, jotka ei "automaattina" seuraakkaan ihmistä. Eka kierros oli ihan vaan peruskuljetusta ja häkitys, Kamia piti etäisyydestä taas vähän muistutella, Lepa oli ihan elementissään :) Toisella kierroksella otettiin mukaan myös pätkä poispäinajoa, A-esteen alitus ja häkitys. Kamin kanssa tosi hieno poispäinajo, hyvä suunta ja rytmi, oikein nautinnollista. Ledillä yritin häivyttää itseäni poispäinajossa vähän taaemmas ja antaa sen toimia itsenäisemmin, vaatii vähän usutusta, että pysyy liikkeessä ja jähmeäähän se on, mutta saatiin kuitenkin ajo tehtyä. Ehkä mä olen liikaa noissa yrittänyt auttaa Lepaa, tarttis antaa sen tehdä enempi itsenäisesti. Hjuva fiilis molemmista pojista kyllä!

Mian Kasku-luikerokin oli meillä päivähoidossa. On se vaan nopealiikkeinen otus! Samalla hetkellä, kun se on rakastamassa Kamia, se saattaakin olla jo kirputtamassa sun korvaa ja just kun meinaat komentaa moisesta, onkin koira jo Ledin kimpussa :D Ja matkalla paimennukseen se aiheutti vähän jännitystä, kun motarilla satasen vauhdissa koira hokasi mahtuvansa takaluukusta koiraverkon välistä takapenkille ja päätti tulla syliin asti...

Kami sai päivän aikana Kaskulta nim'pal kauhiasti rakkautta:
http://youtu.be/TSkpXAZ1UGc

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti