Eipä onnistanut

Ei tullut meistä askaislaisia tällä kertaa. Joku oli tarjonnut talosta summaa, joka oli jo seuraavalla tuhansien kymmenyksellä. No kiva tietää, ettei vähästä jäänyt kiinni. Meidän tarjous oli toiseksi suurin ja kolmas ihan lähellä meitä. Olisi vaan se joku saanut jättää tarjouksensa jättämättä ;-)

No nyt mun ei tartte enää olla pelko persiissä, että jos oltais saatu tarjous läpi ja Lasse oliskin vihannut sitä taloa...

Nyt peukkuja pystyyn!

Voi kamala, mä olen jättänyt tänään tarjouksen talosta! Enpä olisi eilen moista uskonut...

Tänään oli näyttö yhdestä talosta Askaisissa ja siellä oli porukkaa kuin sieniä sateella. L on edelleen siellä Puolassa, mutta päätti luottaa mun arvostelukykyyn ja mä jätin talosta tarjouksen. Kaksi kirjallista tarjousta talosta oli jo ennen mua jätetty ja joku vielä ehkä tulossa. Huomenna selviää meneekö meidän tarjous läpi vai tarjosko joku enemmän. Pahaan pelkään että siitä on enemmänkin tarjottu. Se oli vaan talona jotenkin niiiin mun makuun. Kaikki huoneet kohdallaan (kodinhoitohuone uloskäynnillä, mun ehdoton suosikki!), ei tarvitse mitään isoa remppaa, iso tontti jne. Voi kamala kun jännittää.

Eilen kävin Retun kanssa ATT:n lauantaitreeneissä. Arja piti kivat putkitreenit, mukana oli yksi tosi haastava kohta, jota sitten yritettiin vähän eri tavoilla veivata. Kivaa oli.

Juostaan!

Eilen käytiin Retun kanssa oikein juoksulenkillä. Opaskartta antoi matkan pituudeksi noin 5,8 km ja suurin osa matkasta tulikin juostua eli ihan hyvin "aloittelijalle". Loppumatkan kävelyn laitan kyllä koiran syyksi, koska lopussa on melko pitkä matka semmosta kävelytietä, missä koiraa ei voi pitää vapaana ja siinä vaiheessa Retu on jo sen verran tylsistynyt juoksemiseen, että se maleksii vaan perässä ja semmosen kanssa on vähän huono juosta. Onneksi pitkä pätkä lenkistä on semmosta missä Retu voi olla vapaana, joten kyllä se siellä huitelee innoissaan menemään. Ja tietty alkumatkasta.

Jos yrittäisi tässä käydä vaikka kerran viikossa ton lenkin juoksemassa niin sais meidän molempien kuntoa taas silläkin tavalla pysymään kohdillaan. Täytyy aloittaa tämä fysiikkatreenaus niitä SM-kisoja varten ;-)

Loppumatkasta lenkkiä saatiin ihailla vielä ilotulitustakin: oltiin juuri alittamassa sähkölinjoja, kun ne rupesi räjähtelemänä! Kauhia pauke kuului ja valopallot ja kipinät sinkoili linjoista pitkältä matkalta. Retukin meinasi saada hepulin. Kotona oli sitten tietenkin sähköt poikki ja kurainen koira pääsi romanttiselle tassupesulle kynttilän valossa...

Asiasta ihan toiseen: Retu on oppinut kotona päivisin yksin ollessaan avaamaan meidän eteisen vaatekaapin liukuovet ja kiskomaan sieltä tavaraa ulos. Lenkkitakin taskuun on muutaman kerran jäänyt namipussi, joten eipä ihme että koira siellä tonkii. Se on kuitenkin aika ärsyttävää, että eteisen lattia on täynnä tavaraa (ja koira pureksinut takin taskut rikki), joten nyt olen viritellyt kaappiin peltitölkin, jonka sisällä on muttereita ja se tipahtaa sieltä hyllyltä rämisten kun oven avaa. Alkuun tölkki oli oikean puoleisessa ovessa ja parin kerran jälkeen koira olikin siirtynyt avaamaan vasemman puolen ovea. Nyt tölkki oli ollut vasemmalla ja kun tulin kotiin, makoili olohuoneessa häntää heiluttava koira vieressään rikki purtu tölkki... Mä olinkin vissiin jemmannut sen tölkin kaappiin ihan vaan Retun viihteeksi.

Mä osaan liikkua!

Eilen oli tosi kivat treenit! Rata oli todella mun mieleen, juuri sopivan haasteellinen meille. Yksi kohta siinä oli semmonen, mitä luulin että joudutaan tahkomaan aamuyöhön asti, mutta se menikin ilman mitään ongelmia! Kyseessä siis melko suora putki puomin ali ja kun koira on mennyt putkeen, täytyy itse lähteä juoksemaan pois päin putken sisäänmenolta, että ehtii puomin toiselle puolen taas koiraa kutsumaan. Mä olin ihan varma, että Retu kääntyy putkesta takaisin ulos, kun kuulee mun juoksevan karkuun, mutta sehän solahti läpi ihan suvereenisti, jes! Ja yhdessä kohtaa rataa mä osasin liikkua takaperin. Ainakin mä luulen niin... Suunnittelin nimittäin liikkuvani takaperin, mutta enhän mä enää radan suoritettuani muista mitä mä siellä loppujen lopuksi olen tehnyt.

Me päästiin Retun kanssa mukaan myös ATT:n SM-treeniryhmään! Eli ensi kuusta alkaen on joka toinen viikko lisätreenit. Kai se sitten täytyy tosissaan ruveta tähtäämään SM-kisoihin ja yrittää saada se simpuran tuplanolla jostain kisoista... Harmittavan monet lähiseudun kisat vaan jää keväällä väliin muiden menojen takia. Täytyy sitten yrittää jostain kauempaa niitä nollia kerätä.

Muista kuulumisista vielä sen verran, että luette parhaillaan ATT:n uusien kotisivujen PÄÄTOIMITTAJAN tekstiä. Uusia sivuja ei ole vielä lanseerattu, niitä täytyy vielä vähän kehitellä, mutta jahka ne julkaistaan niin sitten mä olen päätoimittaja ;-) Mä alkujaan lupauduin sivujen päivittäjäksi (mua ärsyttää kaikki vanhentuneet tiedot missä tahansa webbisivuilla), mutta jotenkin mun tehtävänkuvaksi sitten tulikin päätoimittaja. No kaipa mä siitä kunnialla (ja muiden avustuksella) selviän.

*Edit* Pitipä vielään kertoa uudesta "harrastuksestamme". Ostin tässä hetki sitten nimittäin naksuttimen ja nyt on iltaisin kuulunut iloinen click click meiltä ja koira rohmuaa nameja. Aika hyvin Retu on jo tajunnut naksun idean ja ylipäätään sen hienon aatteen, että se yrittää tarjota tekemistä sen sijaan, että vaan istuu ja vinkuu, kun ei tiedä mitä pitäisi tehdä. Harmi vaan, että jo opittujen toimintojen tilallekin se nyt tarjoaa jotain muuta... Treenailin nimittäin eilen ja edellisiltana kotona kosketusalustaa naksun kanssa, jotta saan samalla sitä naksua vahvistettua koiralle. Tulos: sen sijaan että koiraa juoksee koskettamaan tassulla alustaa, se tuo sen joka kerta mulle... Ollaan vissiin liikaa kanssa palkattu tavaroiden tuomisesta. Ja kun se kerran keksi, että se alusta tuodaan mulle, se tuo sen koko ajan vaikkei siitä palkkaa saakkaan. Voi valopää!

0-tulos taskuun

Tänään oli TSAU:n kisat. Nellin jätin suosiolla autoon huilimaan, että sain täysillä keskittyä Retuun. Jännitys oli taas vaan jotain ihan älytöntä: kädet tärisi niin etten meinannut saada takin vetskaria kiinni, jalat oli hyytelöä ja ääni piipitystä. Voi koira parkaa kun joutuu tommosen ohjaajan kanssa radalle... Mikäköhän siinä on, että aikuista ihmistä voi noin jännittää kisa, jonka pitäisi olla leikkiä eikä mikään totinen koitos?

No eka rata näytti tältä:



Renkailta kepeille kääntö koitu monelle ongelmalliseksi, mutta Retu suoritti sen oikein mallikkaasti. Kuten kaiken muunkin ja tulokseksi tulikin 0 (=virheetön suoritus). Pitkästä aikaa taas semmonen tilille. Vielä kun aika olisi ollut 3 sadasosa sekuntia parempi niin oltais päästy kolmannelle palkintopallillekin, mutta nyt siis jäätiin neljänneksi. Mutta kiva taas saada 0-tulos! Nyt meillä on 4kpl 0-tuloksia kerätty ja niitähän pitää olla yhteensä 7, että pääsee SM-kisoihin. Ja lisäksi täytyy olla yksi tuplanollatulos eli samana päivänä kahdelta peräkkäiseltä radalta 0. Siihen mun hermoilla ei taideta ikinä pystyä...

Tänäänkin sitten toinen rata meni aika tahmeasti. Retu oli selvästi väsynyt ja kulki hitaasti. Rata oli tosi mutkikas, mutta aika kivalla tavalla haasteellinen kuitenkin.



Retu tuli A-esteeltä ohi mun perässä ja toisella yrityksellä loikkasi alastulokontaktilta, joten tulokseksi tuli 10 ratavirhettä ja vähän yliaikaa. Radan jälkeen huomasi, että Retu alko olla tosi väsynyt. Ohikulkeville koirille piti äristä ja syliin halusi nukkumaan. Kai tämä häslinkiviikko Nellin kanssa vaati veronsa.

No nyt Nelli lähti takaisin kotiinsa ja Retu saa rauhassa levätä. Ensi viikolla talo hiljeneekin todella, kun Lasse lähtee Puolaan työmatkalle, joten kahden ihmisen ja kahden koiran kokoonpano muuttuu yhdeksi ihmiseksi ja yhdeksi koiraksi.

Lenkillä sattuu ja tapahtuu

Oih ja voih, perjantaina lähdettiin iltahämärissä ystäväni Soilin ja hänen venakoidensa (Aida & Neela) kanssa kiertämään Luolalanjärveä. Retu ja Nelli toohotti taas keppien kanssa ja venakot nautti juoksemisen riemusta. Kotimatkalla huomattiin, että nuorempi borzoi Neela vähän ontuu toista etujalkaansa, mutta joka lenkin jälkeen jompikumpi niistä aina tuntuu vähän ontuvan kun on risuja helmoissa tai jotain ;-)

Soili tuli meillä vielä hetkeksi lenkin jälkeen käymään ja huomattiin että Neelallahan on tassu ihan veressä. Ei muuta kuin koira suihkuun ja tutkimaan mimmonen haava sieltä löytyy. Ja hui kauhistus, Neelan "peukaloantura" (siis se iso antura koira ranteessa, ei polkuantura) oli melkein katki poikki. Oikein nätti viilto oli ja anturan mollukka vähän toisesta reunasta vaan kiinni. Ei muuta kuin elukkaräätäliin lompsis. Antura kuulemma leikattiin sitten kokonaan pois. Todennäköisesti joku lasinsiru sen oli viiltänyt kun oli niin tasainen pinta. Neelalle pikaista paranemista!

Näiden surkeiden kuulumisien vastapainoksi video Nellin ja Retun metsätemmellyksestä löytyy täältä.

Treenit

Eilen oli taas treenit. Muuten rata oli meille melko sopiva, mutta voi taivas kuinka lähtö teetti töitä. Radan alku oli suunnilleen tuon kuvan näköinen:



Eli alkuun hyppy, muuri ja sitten putkeen, joka puomin alla. Ja Retuhan säntäs mun ohi puomille koko ajan... Ja siis itsehän ei voinut mennä tuon putken vasemmalle puolen kun putken jälkeen on oikealla olevat kepit eli pitäisi sinne suunnistaa. Tossa kakkosesteen jälkeen olin Retua kutsumassa ja yritin kovasti kääntää sitä putkeen, mutta ei vaan onnistunut. Lopulta se sitten saatiin toimimaan valssaamalla. Enpä mä taas itse olisi noinkaan helppoa ratkaisua keksinyt, kun jotenkin en osaa ajatella valssia kohtaan jossa en oikeestaan liiku vaan odotan koiraa tulevaksi. No saatiin se lopulta toimimaan ja muu rata menikin ihan kivasti. Radalla oli välistävetoa ja "väliin työntöä" ja tuo väliintyöntö (onkohan toi ihan mun oma termi vai joku oikea?) oli semmosessa kohdassa, että nopeiden koirien ohjaajista muutamat ei vaan millään ehtinyt sinne eikä saanut sitä kohtaa oikein toimimaan. Retun kanssa se taas meni ihan mallikkaasti, kun se ei säntää niin kovin itsenäisesti eteenpäin, joten ehdin itse kirmata oikeaan paikkaan tunkemaan koiraa.

Nellikin on nyt jo muutaman yön tyytynyt kohtaloonsa nukkua olohuoneessa Retun punkassa tai tyynyllä. Ehkä asiaan vaikuttaa myös se, että sohva on varustettu kolmella baarijakkaralla, vierashuoneen ovi on kiinni ja makuuhuoneen nojatuolissa on keittiöjakkara...

Parson-nytkytys

En mä näköjään osaa videota suoraan tänne blogiin laittaa, mutta tässä linkki parson-nytkytykseen.

Parson kuuluu metsään

Käytiin tänään Retun ja Nellin kanssa kiertämässä Luolalanjärven luontopolku ja voi kuinka hauskaa koirilla oli. Yhtä pitkää keppiä raahattiin yhdessä mukana monta sataa metriä mäkiä ylös ja alas. Videopätkiäkin siitä tuli otettua, täytyypä ottaa selvää miten niitä saisi pienennettyä nettiin sopivaksi.



Koiran likaisuus on suoraan verrannollinen lenkin hauskuuteen, Retun mielestä ainakin.

Ihan hyvin koirien päivä vissiin oli kahdestaan mennyt. Ainakin molemmat olivat ihan tyytyväisen oloisia kun tulin kotiin. Yhteisleikkiäkin alkaa jo kehittyä: parson-nytkytys! Toinen lelun toisessa päässä ja toinen toisessa ja sitten vedetään, nytkytetään ja äristään. Voi että se on kivvaa...

Muuten Nelli on ihan hyvin meidän sääntöihin sopeutunut, mutta nukkumapaikan suhteen on vähän erimielisyyksiä... Retu antaa Nellin kyllä nukkua omassa sängyssään, mutta Lasse ja minä emme anna omassamme. Tai sohvalla, vierashuoneen sängyllä tai makuuhuoneen nojatuolissa. Ja Nellin mielestä sen paikka on juuri jossain niistä! Makuuhuoneeseenhan meillä ei koirat saa tulla ollenkaan. Retu sen hyvin tietääkin. Nelli tietää, että makuuhuoneeseen ei saa mennä jos me huomataan...

Kuka vaihtoi mun koiran?

Tänään oli Retun vuoro kisata. Eka rata meni ihan mäkeen. Joku oli ihan varmasti vaihtanut Retun tilalle jonkun ihme pöljän, koska mä yritin ohjata semmosta koiraa, joka vaan räksytti, pyöri ja sähläsi. Se säntäsi haukkumaan tuomarin ja haukkui yhden ratatyöntekijän. Retu ei ole ikinä ennen huomannut muiden ihmisten läsnäoloa radalla ollenkaan. Eihän siitä sitten tullut kuin hylsy kolmen kiellon takia. Hoh hoijaa. Ehkä se hyperhulluus johtui siitä, että Retu viimein sai mun huomion kokonaan itselleen kun ei ollut Nelliä lähellä ja se into sitten purkautui vähän liiankin kanssa. Radan jälkeen koira oli ihan kuitti.

Tokalla radalla olikin sitten taas meno kohdillaan. Mä en tainnut paljoa jännittää, koska koira kulki ihan vauhdikkaasti ja suunnastakin oltiin yksimielisiä. Eikä työntekijöitä huomattu. A:n alastulolta tuli harmittava kontaktivirhe eli tulokseksi vitonen. Mutta hyvä että tuli kunnon rata vielä lopuksi.

Ja kirjahylly saatiin viimein valmiiksi. Parson Inspectors valvoivat loppusiivouksen laatua tarkalla silmällä.

Nelli rules!

Kokoamis-apulaiset Äly ja Väläys valmiina hommiin!



Kirjahyllyn kasaus kahden pienen valkoisen kanssa myöhään perjantai-iltana ei ole hyvä idea. Jompikumpi on kokoajan tiellä, tunkee kieltä korvaasi kun kontallaan ruuvaat hyllyä paikalleen, läväyttää lelun syliisi, juuri kun et sitä kaipaa jne. En suosittele...

Mutta uusi kirjahylly alkaa pikku hiljaa olla valmis ja välissä olen ehtinyt käydä Nellin kanssa ATT:n kisoissakin.

Eka rata meni perus-sähläten ja ihan lopussa saatiin hylsy kun Nelli säntäsi väärään päähän putkea. No sitä ennen oli jo tullut virheitä kepeiltä, joten eipä se hylsy enää paljoa haitannut. Toisella radalla koira taisi olla vielä vähemmän kontrollissa, kaarroksista tuli pitkiä kuin nälkävuosi, mutta eipä se haittaa kun on nopea koira ;) 0-tulos saatiin, voitto kotiin ja Nelli 3-luokkaan! On se vaan hauska tykki!

Huomenna onkin sitten Retun vuoro kisata...

Nellihän on nyt meillä ensi viikon sunnuntaihin asti hoidossa. Retua vähän tuntuu jänskyttävän naisseura, mutta kyllä se tänään on jo uskaltanut samaa lelua Nellin kanssa vetää. Mutta äkkiä Retu kyllä väistää alta pois jos Nelli oikeasti haluaa jonkun lelun tai kepin. Nelli on niin tomera tyttö. Ja Retu herrasmies ;)