Ylämäki alamäki, ylämäki alamäki yhdessä kulkien...
Eilen päivällä mulla oli taas hieno pikkukoira. Puolenpäivän maissa käytiin Turussa Kohmossa pieni kävelylenkki Hennan ja Vilma-koiran kanssa ja Kami pääsi tutustumaan myös hississä kulkemiseen.
Myöhemmin päivällä sain päähäni, että ton koiran täytyy oppia käymään lenkillä tarpeillaan, ettei aina tarttis mennä seisoskelemaan tohon talojen taakse, kun se alkaa käydä jo tylsäksi paikaksi ja Kami yrittää laajentaa reviiriä toisten pihoille. No pari lenkkiä menikin niin, että Kami kävi yhdessä ihan uudessa paikassa tarpeillaan. Ja muutenkin meni remmissä kulkemiset suht nätisti.
Illalla käytiin Naantalin rannassa terassilla. Mulle pieni olut, Kamille pieni rusto ja naapuripöydän lirkuttelut. Hyvin meni. Autossa Kami matkustaa boksissa nätisti nukkuen, mutta se ei millään haluisi mennä sinne...
Myöhemmin kotona sain pahimman iltariekkumisen purettua hirvenluuhun ja sitten vielä sadistina iltalenkillä päätin, että ei mennä sen uuden vessapaikankaan ohi vaan Kami saa tehdä tarpeensa taas ihan muualle. Ja voi sitä hösellystä, koira kiskoi koko ajan kotiin päin, jumitteli ja pyöri. Ja minä vaan vedän väkisin liikkelle, ei tuntunut kyllä kivalta. Onneksi se sentään aina lähti kävelemään, ettei tarvinnut mitään makaavaa koiraa perässä kiskoa. Ja onneksi oli niin myöhä ettei ollut ohikulkijoita pällistelemässä... Me kuljettiin ja kuljettiin (ei siitä pitkä matka tullut kun koira koko ajan vaan pysähteli) kunnes löyty sopiva nurtsi ja koira teki tarpeensa. Jeee, mä voitin! Sitten rauhottu vähän se menokin, kotiinpäin se kyllä aika reippaasti silti kulki. Kotona kaveri joi puolikuppia vettä ja painu nukkumaan, oli sen verran rankka reissu.
Kertokaahan olenko mä joku pennunrääkkääjä, kun väkisin kiskon sitä pisin katuja, enkä päästä tekemään tarpeitaan siihen ainoalle opitulle paikalle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti