1.10.2008

Treffailua ja agiliitoa Kiistan luona


Kami pääsi eilen piiitkästä aikaa kokeilemaan agilityilyä, kun pidettiin yhdistetyt pentutreffit ja minitreenit Tainan ja Kiistan luona. Kami hyppeli innolla esteiden (about 10 cm) yli ja tuntui jopa vähän seuraavan ohjaavaa kättä. Lelu oli palkkana ihan must ja siinä roikuttiin ja reviteltiin oikein kunnolla. Pitää muistaa ottaa lelu ei-ohjaavaan käteen kun muuten Kami tuijottaa vaan sitä lelua eikä näe esteitä ollenkaan... Vauhtia ja tekemisen riemua löytyi, iso ero edelliseen kertaan kun olimme ATT:n kentällä. No onhan siitä jo melkein kaksi kuukauttakin ja tässä välissä on tuo putkiaivo alkanut hiffata, että on kivaa tehdä YHDESSÄ. Eiköhän siitä vielä jotain tule, ainakin nyt odotan Janitan pentuagilitya kauheessa täpinässä...


Kahdella esteellä tehtiin hyppyjä, muutama takaakierto ja tiukkoja käännöksiä. Lisäksi otettiin mini-A:lla vähän kontaktitreenia, muutaman kerran jälkeen Kami tuntui vähän hokaavan siinäkin että mitä siltä odotetaan.


Ja ennen treeniä sekä niiden jälkeen sai Kami ja Kiista kirmata pisin pihaa. Oli niillä vauhtia! Kiista on ihanan pieni ja siro verrattuna Kamin lötjäkkeeseen. Ikäeroahan niillä on vaan about kuukausi, mutta Kami on kaksi kertaa painavampi! Kiistasta tulee simpsakka neiti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti