12.10.2008

Hakua ja muuta viikonloppupuuhaa


Tänään haettiin ukkoja Haunisissa. Nyt otettiin myös mukaan käytöstapojen opettelua eli koiran hallintaa keskilinjalla. Kaisa oli tuomari, jolle esittäydyttiin koira perusasennossa ja tarkoitus oli seuruuna paikalle tullakin. Kamille sai muutaman kerran ärähtää, kun se ei meinnanut pysyä nahoissaan kun olisi halunnut Kaisaa moikkaamaan ja ukkoja etsimään. Sentään se ärähdyksestä aina hetkeksi tokeentu ja saatiin homma jotenkin klaarattua.


Eka ja toka maalimies oli haamuja, jotka näyttäytymisen jälkeen jatkoivat vielä vähän matkaa sillä aikaa kun Kamin kanssa käveltiin lenkki toiseen suuntaan. Hyvin löyty miehet.


Kolmas ja neljäs maalimies näytettiin Kamille, kuinka ne lähti keskilinjaa eteenpäin ja sitten toinen vasemmalle ja toinen oikealle. Vasemmalla oli ukko tosi lähellä ja Kami löysi nopeesti. Sitten haettiin oikean puolen ukko ja sekin löytyi hyvin. Hyvät treenit, hieno sää, iloinen mieli!


Eilen Kami pääsi mukaan ATT:n uuteen halliin seuraamaan agilitykisoja. On meillä muuten upea halli! Kelpasi koirankin makoilla kumirouheisella tekonurmella. Kamista hallissa on muutenkin mukavaa, kun on paljon ihmisiä ihan vaan Kamin rapsuttelua varten ;-) Siinä se makoili jaloissa ja välillä kävi tökkimässä viereisiä ihmisiä rapsuttelemaan.


Hallilta jatketiin vielä Sauvoon kaverin luo iltaa istumaan. Sielläkin Kami oli mukava seuralainen, tottahan paikkoja piti kovasti tutkia, mutta ihan rauhallisesti käyttäytyi. On se kiva kun ton voi ottaa joka paikkaan mukaan, eikä se rieku tai kitise taukoamatta. No olihan osa syynä rauhallisuuteen se, että aamupäivän se kotona kyllä riehui aika paljon, kun veljeni oli käymässä ja se ihminen saa Kamin PÖPIKSI. Ei tarvi sanoa kuin "ho-ho-hoo" ja kelpie meinaa revetä nahoistaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti