27.4.2010

AVO1


Tänään oli sitten se kauhian karmaiseva tokokoe-päivä. Kisapaikkana oli jääkiekkokaukalo Maskussa ja tuomarina Ilkka Sten.


AVO-LUOKKA


1. Paikalla makaaminen 10


Mua vähän jännitti kun Kami sai makuussa viereensä isokokoisen kultsu-uroksen ja ajattelin, että iskee taas ahdistus/ällötys eikä voi mennä ekasta käskystä maahan, mutta menihän se ja nousi lopun perusasentoonkin ekalla käskyllä. Pari koiraa rivistä lähti hipsimään, mutteivät onneksi häiriköimään muita.


2. Seuraaminen taluttimetta 9,5


Hyvä vire, muttei kuitenkaan puskenut. Juoksuosuudessa vähän innostui ja hetken pelkäsin sen jo hyppäävän mua päin, muttei sentään. Ylimääräisestä loikkimisesta kuitenkin pieni pistemenetys.


3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10


4. Luoksetulo 8


Odotetusti pysähtyminen vähän venyi


5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 10


6. Noutaminen 9


Tästä en ole ihan varma mistä pistemenetys, olisko törmäys luovutettaessa tai kapulan pyörittely tai jotain?


7. Kauko-ohjaus 10


Eka istumaannousu ehkä aavistuksen epävarma, muuten hienosti


8. Estehyppy 10


Kauhian pitkälle koira säntäsi hypyn jälkeen, mutta istui käskettäessä kuitenkin.


9. Kokonaisvaikutus 10


Tuomari ja liikkuri ihastelivat molemmat "upeaa koiraa"


Kokonaispisteet 191 eli 1-tulos, kunniapalkinto ja luokkavoitto.


Kami ei ole koskaan tehnyt noin sikahienoa työtä! Se piti koko ajan sikahienoa kontaktia ja odotti vaan, että tehtäis lisää! Mä ihan jopa nautin kehässä olosta, kunhan muutama liike oli saatu läpi. Ei mitään haahuilua tai lintujen kattelua vaan täysillä töitä. Mahtava otus!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti