12.1.2011

Tokoilua!

Mulle meinasi iskeä tokoinspis. Eilen nimittäin Kami osoitti merkkejä, että olisi hokannut tunnarin idean. Vaihdoin kotitreenin tyyliä siitä, että istun lattialla ja kapulat on mun edessä ja Kami tulee siihen niitä nuuhkimaan, versioon, että vien kapulat parin metrin päähän, palaan Kamin viereen ja lähetän sen etsimään. Tein tällä versiolla neljä tai viisi toistoa kolmella kapulalla ja joka kerta Kami nappasi oikean!

Tänään sitten tästä innostuneena tein jopa pihalle ruudun, jota tehtiin pari toistoa, tässäkin oli jotain ideaa! Lisäksi yksi luoksetulon stoppi, joka oli kohtuullisen hyvä eikä sen jälkeisissä tuloissa edes tullut tavanomaista ennakointia vaan tuli vauhdilla loppuun asti. Jääviäkin tein setin ja Kami osaa kyllä aika hienosti erotella kaikki asennot.

Sitten sisällä uusi kokeilu tunnaria samalla tyylillä kuin eilen. Ja siihen loppu innostus. Kami rynni kapuloille aivan päättömästi, en saanut sitä mitenkään rauhoittumaan ja nuuhkimismodeen. Kunhan vouhotti kapuloille ja nappasi jonkun suuhunsa. Se siitä idean hoksaamisesta. Kun vaan saisi sen taas NUUHKIMAAN eikä vouhottamaan.

Kävinpä tänään ostamassa lumikengätkin, kun kerran juntiksi on ryhdytty. Ihan toimivilta vekottimilta ne tuntui, katsotaan sitten miten  niihin pidemmän päälle tykästyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti