8.9.2011

Tokot ja parempi Ledi :)

Eilen kun tulin töistä kotiin, oli Ledi murtautunut pois "päivähuoneestaan" ja ripaskoinut olohuoneen lattialle. Toisella on ollut kamala hätä :( No onneksi ei ole mattoja lattioilla, helppo ne oli pestä. Kokeilin tarjoilla sille naudan mahaan kera maitohappobakteerien ja närppien se yritti syödä muttei oikein maistunut. Muutaman muun yrityksen jälkeen tajusin tarjota Sensible-nappulaa ja nehän ahmittiinkin häntä heiluen! Paljoa en usklatanut kyllä heti tarjota. Yöllä ei tarvinnut päästää kertaakaan ulos ja tänään oli päivälläkin taas nukkunut ihan rauhassa eikä ollut edes kiire tarpeille. Eiköhän näistä vatsavaivoista olla tällä erää voiton puolella!

Eilen sitten tokoiltiinkin. Sateessa ja tuulessa.

Pennut teki häiriötreeniä. Ensiksi perusasentoa ja seuruuta imutellen, ympärillä lenteli leluja ja lirkutteli ihmisiä. Hyvin skarppasi ja piti kontaktia. Luoksetulokin tehtiin häiriökujan läpi, koiran tulon ajaksi tosin häiriköt pysähtyi, suoraan ja vauhdilla tuli luo. Lisäksi tehtiin perusasentoa, makuuta ja istumista rivissä, tasaisesti palkkaillen, Kaisan häiriköidessä ympärillä. Tässä Ledi ei kiinnittänyt mitään huomiota häiriöihin.

Kamin kanssa tehtiin tunnaria, ohjattua ja häiriötä. Ensiksi tunnari laudalta. Nuuhki nätisti kaikki ja nosti oman. Mikä tässä nyt on, että jos tehdään laudalla (joka kyllä peitelty hiekalla tai nurmella) niin nuuhkii ja ottaa oman, muissa yrityksissä nostaa vaan jonkun... Ärsyttävää...

Sitten ohjatun alkeita: ensiksi läheltä merkkiä. Muutaman kerran innostui lähtemään haukahtaen... Nouto-osuudessa Kaisa vei kaksi kapulaa, ei siis keskelle mitään. Koira autettiin merkille, palattiin muutama metri takaisinpäin ja siitä lähetys. Hyvin lähti oikeaan suuntaan ja toi aina oikean.

Häiriötreeniin otin noudon (puukapulalla) ja seuruun. Ensin tosin tehtiin paikallamakuu. Muut Kaisan häiriöt eivät aiheuttaneet reaktiota, mutta vierestä narun perässä ohi vedetty ihaa sai aikaiseksi hassun ilmeen ja piiiiitkän kaulan, kun yritti tutkia mikä moinen otus on. Noudossa kapulan takana lensi röhköpossu ja aasi narussa. Ekalla yrityksellä meinasi lähteä noutamaan possua, tokalla toi kapulan oikein mallikkaasti. Seuruussa kyttäsi ja ihmetteli häiriköitä. Silmät meinasi pullistua päästä... Mutta pääsi yli häiriöiden namilla auttaen ja hyvästä pätkästä vapautus loppupalkalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti