Niin siinä sitten kävi, että Lasse ei pääse lentämään muutamaan viikkoon mihinkään, mutta minäpä lähden Kuala Lumpuriin silti! On mulla matkaseurana Lassen työkaverin vaimo, jonka kanssa aikanaan Saksaankin reissattiin eli tunnetaan ihan toisemme :D Iltapäivällä lähtö taivaalle siis!
Viime viikolla käytiin Lepsun kanssa tiistaina aksaamassa, olipas hurjan kivaa pitkästä aikaa! Ja lauantaina paimennettiin. Tehtiin kuljetusta niin, että toinen ohjaaja ja koira kuljetti omaa laumaa ja toiset omaansa ja kuljettiin aina välillä toistemme ohi, tavoitteena tietenkin pitää oma lauma hallussa. Hyvin hanskasivat pojat tämän homman, mitä nyt Kami oli vähän turhan innokkaana...
Tokalla kierroksella otettiin tarhassa tarkkuuspoispäinajoa parin merkin välistä, sekin onnistui molemmilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti