Jahas, oisko se taas jonkun pienen päivityksen aika... Lähinnä ollaan tokoiltu, uudet säännöt toi lisäintoa hommaan ja samoin Seren kurssi, jota nyt käydään.
Serellä oli ekalla kerralla aiheena seuruu ja tunnari. Mulla oli Lepa mukana ja halusin vinkkejä tunnarin aloittamiseen. Tehtiin siellä yksi sessio hajutunnistusta lasipurkeissa olevilla oikealla ja väärällä kapulalla ja vaikutti lupaavalta. Viime viikolla sain itsellekin sopivat purkit hommattua ja yksi sessio otettiin kotona sekä Kamin että Lepan kanssa, eiköhän se siitä ala aueta...
Serellä pohdittiin myös peruutusta seuruussa, se kun tulee muuttumaan uusien sääntöjen myötä askelsiirtymistä oikeaksi peruuttamiseksi. Tätä olen nyt vähän aloitellut molempien koirien kanssa. Kamin ongelma on se, että tekee helposti askelsiirtyminä hypähtämällä taaksepäin ja menee heti istumaan. Ledi puolestaan väistää mua ihan hitosti ja hypähtelee koko ajan poikittain mua kohti. Takkuista on tämä!
Merkin kiertoa on tehty muutamaan kertaan, Kamilla helposti tulee mukaan haukahdus, mutta mä toivon, että kokeessa on kuitenkin matalammassa vireessä kuin Doxxin hallilla ja pysyy hiljaa. Lepa helposti yrittää ennakoida pysäytystä paluumatkalla, täytyy tehdä näitä nyt usein ja pelkästään ilman pysähdyksiä. Liikkeestä istumista on kanssa aloteltu Lepan kanssa, välillä on oikein hyvä, välillä ei taas meinaa millään pystyä tekemään muuta kuin seisomaan.
Ja EVL:n paikallaistuminen & -makuuhässäkkää kokeiltiin kerran. Kamia vähän tahmasi takana kulkeva liikkuri, joka antoi siis luvan siihen kaukomaahanmenoon ja luoksetulokutsuun. Teki kyllä hommat, mutta hittaasti. Mutta eiköhän tämäkin muutamalla toistolla ala tulla tutuksi.
Viime viikolla Kami oli muutaman päivän vatsa ihan kuralla. Toivottavasti se ei johdu edellispäivänä saamistaan namipaloista, jotka oli keitettyä sian sydäntä. On se niitä ennen ainakin syönyt ilman ongelmia, nyt tosin ei vähään aikaan ole niitä ollut. Mutta ovat treeninameina hyviä, joten toivon, että niitä voisi vastaisuudessakin käyttää.
26.1.2015
7.1.2015
Katsaus viime vuoteen ja tavoitteet 2015
Vuoden 2014 tavoitteet näyttivät tältä:
Kamin kanssa tavoitteena on:
Mejä-kokeessa käytiin ja saatiin hieno ykköstulos ja luokkavoittokin. Laukaus aiheutti harmittavan ison ahdistuksen, mutta metsässä mentiin kuin juna. Pisteet 47/50.
Yhdessä Paimenkoirayhdistyksen kisassakin käytiin, mutta siitä ei pahemmin raportoitavaa, lampaat hukattiin heti poispäinajossa. Mutta paimentamassa muuten käytiin aika ahkeraan ja siellä tuli jopa jotain edistystäkin!
Terveyden osalta vuosi oli suht ok. Alkuvuodesta Kami kastroitiin ja siitä toipui nopeasti ja hyvin. Loppuvuodesta kiusasi tassussa tulehtunut haava, mutta sekin saatiin antibiooteilla kuriin. Välillä setä vaikuttaa vähän jäykemmältä ja takapään lihakset se on kuihduttanut pois, mutta vauhtia tuntuu edelleen löytyvät, varsinkin jos kyseessä on Ledin mujuutus ulkona...
Ledin kanssa:
Paimenkoirayhdistyksen yksissä kisoissa oltiin samalla lopputuloksella kuin Kamikin eli lampaat hukattiin poispäinajossa. Muuten paimennettiin Lepankin kanssa aika paljon ja edistystä tapahtuu!
Mejä-kokeita en Ledille edes katsellut, teki se jonkun treenijäljen.
Agility jätettiin pois keväällä. Kaksissa treeneissä taisin käydä ja sitten totesin, että ilo lajista on mennyt, kun joutuu koko ajan kyttäämään, että liikkuuko koira ok. :(
Ledi taisi pysyä koko vuoden ihan suht terveenä.
Kamin tavoitteet 2015:
Kamin kanssa tavoitteena on:
- Tokossa VOI1-tulos, minimitavoitteena edes toko-kokeeseen osallistuminen...
- Mejä-kokeisiin halutaan kanssa ja toinen AVO1-tulos olisi kova juttu. Suurimmat esteet tälle on a) kokeeseen pääsy ja b) laukauksen sieto
- Koska Ledin kanssa haluan paimennuskisoihin, niin kai siinä samalla voisi Kaminkin kanssa startin ottaa. Varmaankin vain Paimenkoirayhdistyksen kisoissa.
Mejä-kokeessa käytiin ja saatiin hieno ykköstulos ja luokkavoittokin. Laukaus aiheutti harmittavan ison ahdistuksen, mutta metsässä mentiin kuin juna. Pisteet 47/50.
Yhdessä Paimenkoirayhdistyksen kisassakin käytiin, mutta siitä ei pahemmin raportoitavaa, lampaat hukattiin heti poispäinajossa. Mutta paimentamassa muuten käytiin aika ahkeraan ja siellä tuli jopa jotain edistystäkin!
Terveyden osalta vuosi oli suht ok. Alkuvuodesta Kami kastroitiin ja siitä toipui nopeasti ja hyvin. Loppuvuodesta kiusasi tassussa tulehtunut haava, mutta sekin saatiin antibiooteilla kuriin. Välillä setä vaikuttaa vähän jäykemmältä ja takapään lihakset se on kuihduttanut pois, mutta vauhtia tuntuu edelleen löytyvät, varsinkin jos kyseessä on Ledin mujuutus ulkona...
Ledin kanssa:
- kun saisi seuruun kuntoon, voisi alkaa harkita toko-kokeeseen osallistumista. ALO1 riittää tavoitteeksi.
- Paimenkoirayhdistyksen paimennuskisoihin sen kanssa haluisin, tavoitteena tulos.
- Mejä-kokeisiin on niin vaikea päästä ja Kami on niistä etusijalla, joten sen osalta Ledille ei aseteta tavotteita ainakaan vielä.
- Aksaa harrastetaan sen verran mikä hyvältä tuntuu, täysin vailla asetettuja tavotteita.
Paimenkoirayhdistyksen yksissä kisoissa oltiin samalla lopputuloksella kuin Kamikin eli lampaat hukattiin poispäinajossa. Muuten paimennettiin Lepankin kanssa aika paljon ja edistystä tapahtuu!
Mejä-kokeita en Ledille edes katsellut, teki se jonkun treenijäljen.
Agility jätettiin pois keväällä. Kaksissa treeneissä taisin käydä ja sitten totesin, että ilo lajista on mennyt, kun joutuu koko ajan kyttäämään, että liikkuuko koira ok. :(
Ledi taisi pysyä koko vuoden ihan suht terveenä.
Kamin tavoitteet 2015:
- Tokossa VOI1 ja EVL-korkkaus. Seuruulle vaan tarttis saada jotain aikaiseksi, siitä on tullut tosi huonoa...
- Paimennetaan ahkerasti, ehkä joku kisavisiitti (SPKY)
- Mejä on tällä hetkellä sen ampumisen takia mulle ja koiralle vähän mörkö. Tekisi mieli kokeisiin, olishan se voittajaluokkakin hieno ekana kelpinä korkata, mutta uskaltaako vai ei... En aseta siis tavoitteita tähän.
- Tokossa keväällä yksi AVO1 ja sitten joukkueessa SM-kisoihin ja sieltäkin tavoitteena AVO1. Noiden myötä koiralla oliskin sitten jo TK2 eikä päästä korkkaamaan enää avointa luokkaa uusilla säännöillä. Mutta täytynee se voittajakin sitten Lepan kanssa vielä ensi vuonna korkata! Vielä en ole vaan keksinyt, että miten sille sen tunnarin rakennan, Kamin kanssa kun mentiin metsään siinä liikkeessä ja pahasti.
- Paimennetaan ahkerasti ja tulos SPKY:n kisasta olisi tavoitteena.
1.1.2015
Taapertelua Tanskan maalla
Alkaa käydä tämän pikkukylän nurkat jo aika tutuiksi :) Aamupäivisin irrotellaan rannalla, päivällä käydään tunnin-kahden lenkillä metsässä ja iltaisin etsitään ruokaa ;) Useampana iltana ollaan siis yritetty löytää auki olevaa ravintolaa, mutta on tämä niin kesäkaupunki, että auki on vaan kaksi pizzeriaa ja yksi snägäri. Jouluna aattona ja päivänä Lassen työkaveri vaimoneen meillä syömässä, kun heidän hotellin ravintolakaan ei ole auki. Onneksi meillä on asunto eikä olla kyseisessä hotellissa...
Odensessa käväisin yksi päivä, muttei tarttunut alennusmyynneistä mitään mukaan. Muuten siis hengailtu vaan tässä pikkukylässä. Eilen tosin lähdin päivällä koirien kanssa autoilemaan tuonne pohjoiskärkeen paukkuja karkuun. Täällä on nimittäin räjäytelty jo viikon ajan... Mutta ajeltiin siis lenkkeilemään Fyns Hovediin, hauska saarihässäkkä. Osittain kävelyreitit kulki lammas- ja lehmälaitumien läpi, osittain rantoja pitkin ja rannoilla sai koirat ulkoilla vapaana talvikaudella. Ja kyllä pojat sitten juoksikin :)
Aamulenkkimaisemia lähibiitsiltä:
Fyns Hoved:

23.12.2014
Terveiset Tanskasta
Meillä on tänä vuonna vähän toisenlainen Joulu... Lassella on kahden viikon työmatka Tanskaan ja mä lähdin koirien kanssa mukaan. Perjantai-iltana lähdettiin Naantalista Finnlinesin laivalla kohti Kapellskäriä. Laiva oli todella tyhjä, mutta mikäs sen parempi juttu, varsinkaan koirien kanssa se normi ryysis autokannelta pois ja takaisin ahtailla käytävillä on tuskaa. Nyt sai kulkea aivan rauhassa. Ja eläinhytitkin Finnlinesilla oli osattu sijoittaa niin, että se oli oikeastaan ensimmäinen mahdollinen hytti, kun hyttikannelle saavuttiin. Pointsit laivayhtiölle siis!
Aamulla saavuttiin kuuden aikaan Kapellskäriin ja lähdettiin ajamaan Ruotsin läpi kohti Tanskaa. Kymmenisen tuntia pysähdyksineen kesti matkanteko ja oltiin siis alkuillasta perillä pienessä Kerteminden kaupungissa, josta meillä oli asunto varattuna. Kämppä on oikein kiva yläkerran puolikas ihan rannalla. Huikea merinäköala siis :)
Sunnuntaina Lassella oli jo yksi palaveri telakalla viereisessä Munkebon kylässä, sen ajan mä tallustelin ympäri kylää. 11 km tuli Endomondoon matkaa :) Eilen Lasse olikin sitten koko armaan päivän töissä ja me kierrettiin läheisessä hiekkateitä läheisessä metsässä, sekä piipahdettiin hiekkarantaa pitkin kalasatamaan. Rannalla on kyltti, että koirat oltava kytkettynä 1.4.-1.9. välisenä aikana, joten siellähän saa nyt posottaa menemään vapaana ihan luvan kanssa. Ja kyllä koirat ottaakin pehmeästä hiekasta ilon irti! 8 km oli eilisen päivälenkin saldo, saas nähdä minne sitä tänään eksyy, nyt ainakin vähän ripsii vettä...
![]() |
| Autokannella on tilaa! |

16.12.2014
Vuoden vimppa paimennus
Lauantaiaamulla köröttelin lumipyryssä Kaisalle paimentamaan ja vitsit kun olikin hyvät treenit!
Ensiksi tehtiin molempien koirien kanssa viime viikon episten poispäinajo ja kuljetusosuudet, nyt se vaikea toisen portin kohtakin meni molemmilla kuin vettä vaan. Eipä sitä tarvinnutkaan kuin viikko funtsia, että miten siinä kuulu itsensä ja koira asemoida :D
Toisella kierroksella tehtiin hakua. Kamille sain suht säädyllisen hakukaaren, tosin takaa oli suppea. Poispäinajon lopulla tuli vähän säätöä ja rytmi karkasi ja sitten ei onnistunutkaan enää se hankala porttiväli tyylillä. Uusintayrityksellä saatiin sekin taas hanskattua.
Ledillä oli tosi nätti hakukaari ja nosto, mutta kuljetus ohjaajalle oli aina banaani vetoa kohti. Sitä otettiin sitten muutama toisto, että saatiin suora kuljetus ohjaajallekin. Kyllä se poika vaan osaa, kun sille kertoo, että mitä halutaan. Nostossa joutu vähän äänellä tsemppaamaan, että se pysyy liikkeessä eikä jää vain tuijottamaan ja pitämään lampaita hallinnassa. Vähän suhinalla usuttaen pysyy paremmin liikkeessä. Kamille jos samaa "Vush vush"-usutusta käyttäisi niin johan lentelisi lauma pisin laidunta :D On ne niin eripari pojat tässä kohdin. Samoin poispäinajossa joutuu helposti Lepaa usuttamaan, Kamia puolestaan hillitsemään.
Lopuksi otettiin vielä jakoa. Ledi teki ekaa kertaa elämässään ja odotetusti oli vähän hankalaa tulla lauman keskelle. Lopulta saatiin yksi hyvä onnistuminen ja jätettiin homma siihen. Kamikin teki ihan kivan jaon ja pystyi jopa sen jälkeen vaihtamaan lammaskaksikosta toiseen, wow!

8.12.2014
"Paimennusepikset"
Itsenäisyyspäivää vietettiin paimennusepisten merkeissä Kaisan luona. Kami ja Ledi saivat molemmat tehdä esikoetta vastaavan radan sekä SPKY:n ykkösluokkaa vastaavan radan.
Lepa oli ensiksi tolppakoirana aloittelevien radalla ja siellä jo huomasin, että oli poikkeuksellisen paljon jumissa tuijotuksessaan. Ei tahtonut oikein irrota kaarelle normaalin kevyeen tapaan. Ekalla radalla tuijotus teki haun vaikeaksi, yritin lähettää ihan tolpalta tekemään hakua (50m), mutta oli pakko lähteä itsekin vähän liikkeelle, kun ei koira meinannut päästä kaarelle. Tehtiin koko rata peruskuljetuksena, toinen pääty oli paha, kun kuljetus oli kohti kovaa vetoa ja käännös vasta olikin hankala kun se oli ihan lähellä muiden lampaiden aitausta. Tässä Lepa leikkasi linjan, mutta saatiin pidettyä eläimet kivasti hallinnassa. Häkitys oli ihan ok.
Kamin haku oli "normaalin suppea", ekaa osiota yritin tehdä poispäinajona, mutta meni säätämiseksi ja vaihdoin peruskuljetukseen. Pääty taas hankalaa ja Kamikin leikkasi siellä vaikeassa nurkassa linjan. Häkitys meni vahinkolaukauksena ihan nappiin, lampaat melkein juoksivat suoraan häkkiin.
1-luokan radalla oli vähän pidempi haku, menin molempien kanssa puoleen väliin jeesaamaan. Kamin kanssa saatiin aika kiva poispäinajo, mutta tokassa porttivälissä, siinä hankalassa kulmassa, pääsi taas leikkaamaan. Häkityksen sijaan oli A-este-suppilo, joka sekin meni vahinkolaukauksena aika nopsaan.
Ledin kanssa poispäinajossa taas pientä jumitusta, mutta suht ok suoritus. Tokassa porttivälissä viimein käännös ilman leikkausta, tosin kaikki lampaat ohi porttiaukon :D Suppilolla pientä säätöä, sitten ok. Ledin ekaa rataa ei tullut videolle, muut löytyy:
Kamin eka kiekka
Kamin toinen kierros
Ledin toka kierros
Ai niin, se Kamin anturajuttu. Käytiin lopulta eläinlääkärissä näyttämässä sitä (kaksi viikkoa sitten) ja Kami sai antibioottikuurin tulehdukseen. Nyt tassu on taas ihan priima :)

2.12.2014
Paimennusta
Viikonloppuna päästiin taas paimentamaan ja olipas se kivaa. Tehtiin vähän paimennettujen lampaiden kanssa. Eli sellasten, jotka ei "automaattina" seuraakkaan ihmistä. Eka kierros oli ihan vaan peruskuljetusta ja häkitys, Kamia piti etäisyydestä taas vähän muistutella, Lepa oli ihan elementissään :) Toisella kierroksella otettiin mukaan myös pätkä poispäinajoa, A-esteen alitus ja häkitys. Kamin kanssa tosi hieno poispäinajo, hyvä suunta ja rytmi, oikein nautinnollista. Ledillä yritin häivyttää itseäni poispäinajossa vähän taaemmas ja antaa sen toimia itsenäisemmin, vaatii vähän usutusta, että pysyy liikkeessä ja jähmeäähän se on, mutta saatiin kuitenkin ajo tehtyä. Ehkä mä olen liikaa noissa yrittänyt auttaa Lepaa, tarttis antaa sen tehdä enempi itsenäisesti. Hjuva fiilis molemmista pojista kyllä!
Mian Kasku-luikerokin oli meillä päivähoidossa. On se vaan nopealiikkeinen otus! Samalla hetkellä, kun se on rakastamassa Kamia, se saattaakin olla jo kirputtamassa sun korvaa ja just kun meinaat komentaa moisesta, onkin koira jo Ledin kimpussa :D Ja matkalla paimennukseen se aiheutti vähän jännitystä, kun motarilla satasen vauhdissa koira hokasi mahtuvansa takaluukusta koiraverkon välistä takapenkille ja päätti tulla syliin asti...
Kami sai päivän aikana Kaskulta nim'pal kauhiasti rakkautta:
http://youtu.be/TSkpXAZ1UGc

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)