26.3.2010

Nooran aksa-koulutus


Eilen päästiin Kamin kanssa oikein tehotreeniin, kun oli varannut yksityistunnin Nooralta. Tehtiin alkuosaa Hitti-areenalle rakennetusta radasta, joka näytti kutakuinkin tältä:



Tosin toi väli 4-5 oli oikeasti pienempi, se oli ihan älyttömän lyhyt... Ja kun putki oli siellä vitosen takana houkuttelemassa, niin siinä sai tosissaan pitää koiraa otteessa, ettei livetty sinne. Ja alkuunhan toki sinne livettiin... Kami kyllä kääntyi suulla vielä katsomaan, että eikö tänne ja Nooraa taisi vähän hirvittää, että otus taittaa niskansa... Mutta hei, välillä kaoottisesta menosta huolimatta, Kami ei ole vielä koskaan itseään telonut! No joo...


Neloshypyn Kami hyppäsi oikein kivasti, kunhan valssi oli kohdallaan ja kun 4-5 välissä piti koiran tiukasti lähellä vekissä, ei putkeen meno enää tullut sille mieleenkään. Sitten lähetys kutoselle takaakiertoon ja taas koiran haltuunotto, että kääntyy renkaan suuntaan eikä hyppää neloshyppyä.


Kasilla lähetys takaakiertoon ja ylijuoksulla putkeen. Kympin jälkeen kunnon lähetys hypylle 11 ja itse tekemään persjättöä että ehti ohi 14 putkeen suuaukon, ennenkuin koira meni putkeen. Persjättö hypyillä aiheutti Kamille taas vähän hosumista ja 12-rima välillä tipahti ja kauhiaa kiirettä siinä sai ohjaaja pitää, mutta kyllä sinne tokalle putkellekin, tai siis sen ohi, lopulta ehtikin ihan hyvin. :)


Olipas kiva päästä tekemään oikein ajan kanssa. Harmi vaan, että tuttuun tapaan uuden kouluttajan kanssa, meni alku multa ihan räpellykseksi ennenkuin pääsi vauhtiin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti