9.5.2010

Paimennuskurssi, osa II


Kami jatkoi edelleen hyvällä linjalla


Ensiksi treenattiin poispäin ajoa ja tasapainossa kuljetusta. Poispäin ajossa apuna oli toinen ihminen lauman edessä kulkemassa, joten lampaat tiesi mihin mennään ja itse sai keskittyä koiran liikkeisiin, lampaista ei paljoa tarvinnut välittää. Poispäin ajoa ei ole taidettu tehdä kuin kerran aiemmin, joten vaati alkuun jonkun verran käskytystä, mutta kyllä Kami tuntui homman hokaavan. Ilman apuihmistä tosin lienee huomattavasti paljon vaikeampaa.


Tasapainossa kuljetus olikin sitten selvää pässinlihaa, ei paljon tarvinnut muuta kuin välillä pyytää koiralta hitaampaa etenemistä tahi maahanmenoa, että lauma jatkaa rauhalliseen tahtiin kulkemista ja käskyt meni hienosti läpi.


Sitten siirryttiin isolle laitumelle ja ison liukkaan lauman pariin. Treenattiin pareittain, niin että toinen koirakko toimi jarruna, toinen treenasi poispäin ajoa. Me toimittiin jarrukoirakkona Katja ja Wingolle. Jarruilua ei olla ennen tehty, mutta ihan hyvin sujui. Ja sitten toisinpäin eli Katja ja Wingo jarrutteli, me ajettiin. Hienosti meni.


Treenien alussa kun siirryttiin laitumen reunalle, Kamia ärsytti suunnattomasti, kun Wingo elvisteli juoksuiselle nartulle. Kami makasi mun jaloissa, katse tiukasti vastakkaiseen suuntaan kuin Wingo ja piti tasaista mörinää vaikka miten yritin sitä käskyttää... Mutta treenien jälkeen, kun jätkät oli joutunut tekemään töitä yhdessä, kulkivat macho-miehet ihan rentoina vierekkäin pois laitumelta vailla mitään tuijottelua tahi murinoita... On ne ihme tyyppejä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti