17.5.2010

Paimennuskurssi, osa III


Helatorstain paimennustreenit veti Kaisan sijaan Jenni Uotila. Olikin kiva saada välillä vähän erilaisia ohjeita ja mielipiteitä hommaan liittyen.


Aloitettiin poispäinajolla. Viime kerrallahan kuljin poispäinajossa oikeastaan koiran rinnalla, molemmat lähellä lampaita. Nyt Jenni käski itse jäämään tooodella kauas ja Kami sai hoitaa homman ihan yksinänsä. Vähän hirvitti päästä se sinne laitumen toiseen päähän asti sooloilemaan, mutta ei ongelmia. Käskystä se odotti/meni maahan sielläkin ihan kauniisti.


Tasapainossa kuljetuksessa kokeilin kääntää selkäni koiralle & lampaille, tähän astihan olen aina peruutellut, että näen mitä koira puuhaa ja voin käskyttää sitä. Alkuun Kamia vähän hämäsi se, että olinkin toisinpäin, mutta muutaman jyrkän mutkan jälkeen se alkoi pitää taas paikkansa lauman takana. Veikeetä antaa koiran vaan tehdä ihan yksinään hommia eikä itse olla koko ajan komentamassa, että hidasta/mene sinne tänne tonne...


Parhaat neuvot Jenniltä olikin, että luota siihen koiraan kun se kerran osaa ja tekee hienosti töitä. Kovasti Kami saikin kehuja työskentelytavastaan ja maltistaan. Eipä Jenni meinannut koiraa uskoa kaksivuotiaaksi ;)


Loppuun tehtiin nopea kierros oikea/vasen-kaaria. Edelleen se vasempaan(muistaakseni) liikkuminen on vaikeampi ja koira tuppaa lähelle laumaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti