La-su välisenä yönä heräsin joskus kahden aikaan siihen, että Kami kuljeskelee ympäri kämppää. Kuuntelin sitä aikani ja kävin kaverilta kysymässä, että onko kaikki okei. No selvästikään ei ollut, jätkä istua möllötti olohuoneessa ihan surkean näkösenä. Ajattelin, että sillä voisi olla tassut hellänä, kun Lassen kanssa tekivät vähän reilumman päivälenkin, kävelivät Naantalista Turun Kohmoon, about 20km. Eipä sitten tullut mieleen päästää koiraa ulos... Jonkun aikaa sängyssä kuuntelin kynsien rapinaa, sitten kuului joku outo ääni ja koira painui sänkyynsä. Hmmm, mitä tapahtui? Aikani vastustelin, että en mene kattomaan, mutta lopulta menin ja ripulithan siellä oli olkkarin matolla... Eikun maton pesuun. Tunnin päästä kuljeskeli koira taas, päästin sen pihalle ja se loikkasi helpottuneena aidan yli ja juoksi kauas kökkimään. Ja tunnin päästä taas sama juttu.
Su-ma yönä valvoin sitten ihan vainoharhaisena kuuntelemassa koiran liikkeitä ja päästin sen kahdesti ulos 2-3:n aikaan, mutta eihän sillä hätä ollut, kunhan istuskeli terassille katsomaan maisemia ja ohikulkevaa kettua. Kolmannen kerran heräsin sen päästämään ulos vähän ennen neljää ja sillon se hyppäsikin taas aidan yli ja kirmasi tarpeilleen ja sen jälkeen nukkui loppuyön.
Eilen aloitin sitten canikur-hoidon, kahteen otteeseen rouskutteli kapselit tyytyväisenä, muttei enää tänä aamuna :(
Viime yönä kuuntelin sitten taas liikkeitä klo 2-4 ja lopulta viideltä muuttu liikehdintä sen verran levottomaksi, että päästin taas ulos. Loppuyön koira nukkuikin umpiunessa monen tunnin tassuttelun jälkeen ja mäkin ehdin nukahtaa jopa tunniksi...
Mä en oikein diggaile ripuliöitä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti